lauantai 14. maaliskuuta 2009

Tänään ihan oikeasti onnistuin kuulemaan osan siitä Tulesta munille.

Ei mulla oikeastaan ole mitään sanottavaa, paitsi että joskus käy niin, että huomaa tarvinneensa ja kaivanneensa jotain ihan älyttömästi vasta silloin, kun sen kokee pitkästä aikaa uudestaan. Mikä on tietysti ihan ihanteellinen tilanne (verrattuna esim. siihen että paaston aikana fantasioi ruoasta, joka ei sitten lopulta maistukaan niin hyvältä kuin kuolaisissa unelmissa). Sushi, milloinkas tosiaan otetaan uusiksi eilinen? Olisin viihtynyt pidempäänkin. Näin outoja puolivalveisia unia koko yön ja aamun.

Mutta nyt saatte vähän ihailla: tänään minä kävin kaupassa hankkimassa hirveästi ruokaa ja aniliininpunaisia tulppaaneja, tulin kotiin, leivoin taatelikakkuja (2 kpl) ja leipää (ensimmäistä kertaa aikoihin se kohosi kunnolla ja on pehmeää; en tiedä mitä tein toisin kuin yleensä), siivosin koko kodin yksin, pesin 2 koneellista pyykkiä ja kaapitin edellisen koneellisen (n. viikko sitten kuivumaan ripustettuja vaatteita...) ja tein vielä illaksi spagettia ja tomaattikastiketta. Olen mielestäni ansainnut blogaushetkeni tässä. Huomenna ehkä sitä kandia...

Satuin parvekkeella mattoja puistellessani (mikä on kiellettyä) vilkaisemaan reunan yli, ja vähän kylmäsi: ei vain meidän parvekkeemme ole lintulaudan (vielä kielletympää) takia paskainen ja auringonkukansiemenenkuorinen, vaan myös kaksi alempaa parveketta ja maa alapuolella... Hetken aikaa olin kuulevinani korvissani alakerran naapureiden keskustelevan: "Siis ensin kaikki se hevi ja kiljunta ja siivouspäivinä niskaan variseva hiekka, ja nyt tämä! Paskaa ja kuoria! Ja sitten tietysti niillä on vielä se natiseva sänky, voi saatana. Ensi kerralla tulee kyllä häätö." Taidanpa todella laittaa sen lintulaudan, niin paljon ornitologista iloa kuin se minulle onkin tuottanut, kesäsäilöön siihen asti, että meillä on piha. Sulaisi se lumi nyt tuosta, niin pääsisin siivoamaan parvekkeen lopullisesti. Olin kyllä varautunut siihen että siivoamista tulee, mutta en ollut aivan käsittänyt miten paljon naapuriparat joutuvat kestämään sitä meiltä alaspäin lentelevää sotkua. Tosin nuo heti alapuolella asuvat tuntuvat olevan aika rentoa porukkaa päätellen kaikesta siitä juhlinnasta ja äänekkäästä naurusta, mutten ole ihan varma ensimmäisen kerroksen tyypeistä. Toivottavasti ne eivät ole huomanneet. Tietysti ne ovat. Hups.

Katsoin muuten vidoinkin ensimmäisen jakson Forsytein tarua, jonka ostin itselleni jo uutenavuotena. Se tuntui, ja musiikki varsinkin, kamalan traagiselta ja melodramaattiselta, loistavaa, kaipasinkin jotain sellaista. Siellä oli yhdet hyvät kulmakarvat (kiinnittyneinä limaisen oloiseen poikaan, höh), mutta enimmäkseen ihmiset olivat sillä tavalla rumia ja ankean näköisiä, että niistä oppii ensin pitämään jotain ihan muuta kautta. Tietysti, kun ei ole amerikkalainen sarja.

Mistäs te puhuitte loppuillasta eilen?

2 kommenttia:

Sushi kirjoitti...

3.4. on seuraava kerho, niitä on nyt keväällä kolmen viikon välein. Vois vaikka ens kerralla tehä jääkaappirunoja, mistä niitä kirjaimia saa? Mustakin kerhoilu on edelleen tosi kivaa, tuntuu vaan että oon itte aika kireellä tuulella opiskelukiireistä johtuen enkä oo oikeestaan pitkiin aikoihin pystyny kunnolla keskittyyn sosiaaliseen elämään. Ihmetyttää puhe naisten tippaleipäaivoista, mä en ainakaan pysty ajatteleen monia asioita yhtä aikaa. Huoh, yritän nyt väsätä kandintyöhön sisällysluettelon niin että ne sivunumerot menis kerrankin oikein...

Inana kirjoitti...

Ainakin Kiasmassa niitä sanamagneetteja myydään, ja meillä on tietysti se yksi satsi, mutta olis kai olennaista että niitä ei joutuis heti irrottamaan ja tuomaan takaisin? Voin kertoa että se on hervoton homma nipsiä niitä irti ja uudelleen kiinni, niitä on siis satoja sanoja.