torstai 30. huhtikuuta 2015

Linna taivaalla

Lupasin pikku t:lle vapuksi "tikkuilmapallon, ei naruilmapalloa, ymmärrätkö". Naruilmapallot ovat kalliita ja hermostuttavia. Ne ovat melkein liian ihania ja siksi niin huolestuttavia. Jos naru ei ole täysin hallinnassa koko ajan, pallo purjehtii tiehensä. Tikkuilmapallo ei tuota pettymystä, se on sellainen kuin on, ja vaikka se vähän tyhjenisikin, sen pieni ja herttainen olemus ei muutu niin dramaattisesti kuin komean naruilmapallon. Mukana kuljettaminen tuntikausia vapputorilla on vähemmän uuvuttavaa. 

Tietenkin pieni Inana minussa katseli salaa jättimäistä narun päässä keikkuvaa prinsessapilvilinnaa (tai yksisarvista, en osannut valita kumpi on ihanampi, onko pakko valita?). Olikohan minulla koskaan oikein kunnon kallista folioilmapalloa lapsena? Myytiinkö niitä edes? Prinsessapilvilinna! Tai yksisarvinen!

Naruilmapallo on iso ja kaunis ja kiiltävä ja korkealla, ja se on joka hetki valmis käyttämään tilaisuutta hyväkseen ja karkaamaan pois. Pallon haltijan on tarkkailtava sitä, tsempattava ja jaksettava, koska muuten pallo tekee valintansa. 

Naruilmapallossa, hyvät seurakuntalaiset, tiivistyy menettämisen pelko. Tästä pelosta tulee taakka (sikäli kuin ilmapallojen jatkuvasti ylöspäin kiskova voima voi olla taakka, tai siis, no niin), joka syö ilon, kuolettaa rentouden ja lopulta tekee omistamisesta mustasukkaista vahtimista. Mitä muuta muistaa vapputorilta kuin hikiset kädet puristamassa narulenkkiä?

----

Karkasin pukuhuoneesta juuri ennen nyrkkeilytuntia ja livahdin kirjastoon. Siellä käteen osui Minttu Hapulin "Selibaattipäiväkirjat", teos, joka opettaa karmaisevia asioita (hetero-mono-)parisuhteista, esimerkiksi työelämässäkin käytetyn käsitteen tolvanatiheydestä. Työpaikoilla ihminen ylenee aina kykyjensä mukaan seuraavaan asemaan, kunnes saavuttaa paikan, johon ei olekaan oikein pätevä. Yrityksissä on näitä epäpäteviä tolvanoita mustanaan, koska alentaa ei vastaylennettyä työntekijää sitten voikaan: "Pätemättömyyden tasolle eli tolvanuuteen pyrkiminen on luonnonlaki." 

Hapuli tuo käsitteen ihmissuhteisiin (jolloin kieltämättä markkina-arvoteoriat alkavat tulla mieleen -- humanistina haluaisin ajatella, ettei ihmisiä voi muitta mutkitta sijoittaa millekään absoluuttiselle kelpaavuusasteikolle), jolloin tolvanaksi pyrkii esimerkkitapauksen Keijo, joka laihtui, alkoi saada huomiota naisilta ja päätti vaihtaa vaimon parempaan. Pääsiköhän Keijo parisuhteeseen, jossa on paras olla lihomatta takaisin tai ei enää yllä puolison edellyttämälle tasolle? Saiko hän naruilmapallon, jonka omistaminen vaatii yhä rasittavammaksi käyvää skarppaamista?

 ...oho, nyt alkaa näyttää siltä kuin puhuisin ihmisistä saavuttamattomina ilmapalloina ja suorastaan kehottaisin tyytymään siihen tikkuversioon. Olen kirjoittanut itseni nurkkaan, shit! Hei, lattiassa on luukku

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Mukavat joogahousutkin vielä

On kevät, ja aika kaivautua kotikolostaan ulos. Olen puolivahingossa onnistunut tällä viikolla hankkimaan kolme uutta tiedän-sun-ja-lastesi-etunimet-tasoista äitikaveria ihan lähietäisyydeltä, ja ei ole edes ollut vaikeaa. Vauvan kanssa liikkuessa on niin yksinkertaista lähestyä ihmisiä. Ja mikä parasta, kun se vauva on liinassa, ihmiset lähestyvät minua. Kukas se siellä niin tarkkaavaisesti kattelee? Onpa kätevää. Mistä noin pieniä peiliaurinkolaseja löytyy!

Ja sitten olen, edelleen tällä viikolla, aloittanut jonkinlaisen sokerilakon tai paremminkin valkoisen sokerin vähennysprojektin omaksi parhaakseni (toistaiseksi se on osoittautunut yhtä yllättävän helpoksi, ja helpottavaksi, kuin lihansyönnin lopettaminen, olen taas elänyt valheessa!), käynyt läpi Lupa olla minän oikein kivan ja pätevän äitiyttä ja kärsivällisyyttä käsittelevän ilmaisen puhelinvalmennuksen, lukenut ekat 486 sivua Finlandia-voittajaa, harjoittanut (kotioloissa) terveellistä paidatonta ihokontaktiliinailua ja aloittanut näköjään uuden äiti-vauvaharrastuksen tai pari, sillä:

Löysin seuraavan metroaseman ostarilta ilmaisen afrotanssitunnin keskiviikkoaamuille! Olimme siellä mini-t:n kanssa tänään, ja toivon, että olisin saanut kuulla tunnista vielä silloin, kun mini-t oli minimpi. Tuntui nimittäin ihan kunnolla se treeni, sillä kannoin vauvaa koko ajan selässä. Mutta en uskaltanut ottaa reilua 8 lisäkiloa kesken tunnin poiskaan, koska jos hän ei olisikaan viihtynyt lattialla, olisimme häirinneet muita (kolmea tanssijaa plus opettajaa). Ensi kerraksi täytyy harjoitella joku olkaimeton torsosidonta, niin voi tehdä ylävartalon liikkeet vapaammin eikä liina paina tai putoile! Tässäpä minulle keskiviikkotekemistä loppukevääksi ja toivottavasti myös kesäksi, kunnes palaankin toistaiseksi töihin. 

Nyt on menossa tällainen hyvän kierre. Söin kivan ja terveellisen lounaankin! Keitin itselleni uudesta paketista kahviakin, jonka sain melkein juoda lämpimänä! Ja illalla ehkä menemme lasten kanssa ulos keinumaan lisää -- juuri ja juuri 9-kuinen mini-t istui eilen ensimmäistä kertaa keinussa liinalla pönkitettynä kuolaamassa ja pikku-t antoi tarpeettoman perusteellisesti vauhtia. Illalla syön jotain proteiinipitoista, sillä olen vihdoinkin tajunnut yhteyden iltasuklaan ja aamukooman välillä (eipä montaa vuotta kestänytkään, eipä)! Leikin, ettei tätä pientä alkavaa hedaria ja perussuomalaisia ole! Soitan isille!