lauantai 11. joulukuuta 2010

Naistutkimuksen luentopäiväkirjan aarteita 5

2.5.2008

Muistan hetken, jolloin ensimmäisen kerran kiinnitin huomiota epäsymmetriaan nais- ja miessanojen välillä. Äitini opetti minulle - itsekin ilmeisen turhautuneena - ettei ole olemassa sanaa poikalyseo. On vain lyseo ja tyttölyseo. Silloin maailman julmuus iski tajuntaani.

Naistutkimuksen luentopäiväkirjan aarteita 4

24.4.2008 (osa)

[Janet] Holmes mainitsee [artikkelissa “A corpus-based view of gender in New Zealand English”] geneeristä man-sanaa tutkitun eri-ikäisistä sanomalehdistä (joista yksikään ei muuten ole 80-luvun jälkeen). Tulokset ovat olleet toisaalta pöyristyttäviä, toisaalta rohkaisevia: geneeristä man-sanaa on käytetty hyvin sumeilematta vielä 60-luvulla, mutta se on vähentynyt paljon 80-luvulle tultua. Holmes jakaa geneerisen maskuliinisuuden kahteen alalajiin, suppeaan (man merkitsemässä sanaa humankind) ja väljään merkitykseen (jota hän kutsuu pseudogeneeriseksi: man-sanalla tarkoitetaan ihmistä yleensä). Lisäksi hän puhuu “lipsahduksesta” tai “liukumisesta” (slippage) tarkoittaen ilmausta, joka alkaa esimerkiksi sanalla person, mutta joka kesken kaiken muuttuu selvästi maskuliinistarkoitteiseksi (“People - - their wives“). Artikkelissa Holmes esittelee myös tutkimuksensa -man-loppuisten nimikkeiden muuttumisesta -person- tai -woman-loppuisiksi. Uudemmat nimitykset olivat vielä tutkittavissa korpuksissa 80-luvulla harvinaisia, mutta kaikesta päättäen ne ovat yleistymässä.

Sukupuolen esiintuominen morfologisesti päätteillä on sekin Holmesin mukaan vähentynyt. Holmesin mukaan päätteet, esimerkiksi englanninkieliset -ess, -ette, -e ja -ix, toisarvoistavat naisia ja kyseenalaistavat näiden ammattitaidon omalla alallaan. Päätteillä ylläpidetään käsitystä miessukupuolen asemasta normina ja naissukupuolen poikkeavuudesta. Toistaiseksi ei ole vielä päästy yksimielisyyteen siitä, pitäisikö naisista mieluummin käyttää poikkeavia nimityksiä, jolloin naiset sukupuolena tulisivat näkyviin - vaikka sitten trivialisoitumisen uhalla - vai sovittaa naiset tunnusmerkittömien miesnimityksien sisälle, jolloin vaarana on naisten olemassaolon unohtuminen.

Metaforisesta ihmisten nimittelystä (tähän mukaan on otettu kolmenlaisia nimityksiä: eläimiä, esineitä ja ruokalajeja) Holmes toteaa, että naisten (haukkuma)nimet ovat kauttaaltaan halventavampia ja vähättelevämpiä kuin miesten. Tulos tuskin yllättää ketään.

(Lähde: Janet Holmes 2001: A corpus-based view of gender in New Zealand English. Teoksessa Gender Across Languages Vol 1. ss.115-136.)

Naistutkimuksen luentopäiväkirjan aarteita 3

27.3.2008 (osa)

Muistan oppineeni suomen kielen laitoksen Johdatusta kielentutkimukseen -kurssilla mielenkiintoisen seikan: monissa kielissä minua merkitsevä sana sisältää sisäänpäin kääntyneitä äänteitä, joissa artikulaatioelimistö, lähinnä huulet ja kieli, ikään kuin osoittavat ihmistä itseään (kuten m) - tästä esimerkkinä tuntemieni kielten sanat minä, mig, me, moi, ma - ja sinua (tai teitä) merkitsevä sana sisältää vastaavasti äänteitä, joita muodostettaessa huulet ja kieli osoittavat itsestä poispäin (te, du, you, tu, sa). Mieleeni johtui, että miestä merkitsevä sana - mies, man, man, homme, mees - sisältää tuntemissani kielissä myös sisäänpäin kääntynyttä m-äännettä toisin kuin naista merkitsevä sana (nainen, kvinna, woman, femme, naine). Onko tässä analogiassa jonkinlaista todellisuuspohjaa? Pelottavaa, ja toisaalta hyvin järkeenkäypää tässä tuntemassamme maailmassa.

Naistutkimuksen luentopäiväkirjan aarteita 2

11.4.2008

Pirjoliisa Laurénin Me-lehdessä julkaistu juttu Irti korkkiruuvipuheesta on ikävää luettavaa. Tekstissä kerrotaan tyypillisistä naisellisista ja miehisistä kommunikaatiotavoista vahvasti arvottaen. Kirjoittaja maalailee silmiemme eteen parisuhteen, jossa nainen käyttäytyy kuin lapsi, kommunikoi väärin ja huonosti ja sitten kiukuttelee, kun ei tule ymmärretyksi. Pari kertaa muistetaan mainita, ettei epäsuora korkkiruuvipuhe ole vain naisten tapa, mutta selväksi tehdään, ketkä sitä eniten harjoittavat ja kenen on suurin syy. Itse asiassa tällaiset pienet nimelliset välikommentit tuntuvat jälkeenpäin lisätyiltä - oikolukijanko tekemiä? Kaikesta näkee, etteivät miehet korkkiruuvimaisen kiemuraisina kommunikoijina ole päällimmäisenä kirjoittajan mielessä.

Uskomatonta tekstiä, naiselta. Kirjoittaja antaa pokkana ymmärtää, että 1. sukupuolten välisiä eroja kommunikointitavoissa on olemassa (selvä, tämän voin sulattaa, koska hän ei kerro, ovatko erot synnynnäisiä vai opittuja) ja 2. että naisten tapa on väärä. Tekstissä käytetään seitsemästi sanaa “oikeasti” kuin todistelemassa, että vaikka naisten tapa kenties on olemassa, se ei ole oikea. Oikeasti kaikkien pitää toimia miesten tavalla. Koko juttu on rasittavaa olemuksellistamista: Naisellinen tapa on lapsellinen eikä kuulu hyvään parisuhteeseen. Mies on aikuinen, joka yrittää selvitä lapsinaisen kanssa. Hohhoijaa.

Naistutkimuksen luentopäiväkirjan aarteita 1

1.5.2008

Minun käsketään kuvitella tila, jossa kieliyhteisössämme nainen tarkoittaa paitsi naista, myös ihmistä yleensä sukupuoleen sen kummemmin katsomatta. Kuvittelen. Toki keksityt ilmaukset eduskunnan puhenainen Sauli Niinistö ja vastaavat kuulostavat ensialkuun huvittavilta: hameenko miehet ovat päälleen vetäisseet? Mutta sitten, jos todella eläytyy tilanteeseen: Millainen olisi minun paikkani valtiossa? Kuinka vakavasti minut ja tekemiseni otettaisiin? Pätisivätkö miehet ja puhuisivatko päälle yhtä paljon kuin nyt naisten kanssa keskustellessaan pätevät ja puhuvat? Ehkäpä minun ei tarvitsisi pelätä yksin iltaisin kaduilla kulkemista aivan niin paljon. Uskaltaisin ilmaista vaikka kuinka huonosti pohjustetun ja perustellun mielipiteeni pystypäin kuin ainakin nainen. Ehkä ammattinimikkeiden piilosukupuoli ei olisi aivan yhtä ilmeinen. Kenpäties jopa sukupuoliroolit ja sukupuolten väliset valtasuhteet olisivat toisenlaiset. Hoivatyö kuuluisi luultavasti edelleen naisille (olettaen, että me synnyttäisimme yhä), mutta palkkaus ja yhteiskunnallinen arvostus taitaisivat olla tuhantisen euroa korkeammalla. Paperinaiset (molempia sukupuolia edustavat, tietenkin) saisivat kenties vähän vähemmän palkkaa kuin nyt, koska ihmiset olisivat tajunneet, mikä on tärkeää.


On vaikea sanoa, mikä olisi miesten asema. Tahtoisin imarrella sukupuoltani ajatellen, että naiset eivät milloinkaan alistaisi miehiä samoin kuin miehet naisia. Vaan pitäisikö se paikkansa? Olisivatko miehet koristeita ja kenen tahansa ostettavissa ja arvioitavissa olevia seksiorjia? Miesliike ainakin olisi toisenlainen kuin naisliike - mutta millä tavalla, solidaarisempi, väkivaltaisempi, paremmin vai huonommin itseään ilmaiseva? Antaisimmeko me naiset tilaa ja sananvaltaa miesliikkeelle vai pyöräyttelisimmekö silmiämme “miesten puheille“? Kuinka historia olisi kirjoitettu? Olisiko kirjoissa kirjoittajan suhtautumista hienovaraisesti kuvaavia muka-avoimia kysymyksiä enemmän kuin väitelauseita?

Työn ja perheen välillä ei tarvitsisi valita. Kuukautiskupit maksettaisiin verovaroin.