torstai 29. marraskuuta 2012

Ja kuukausipalkka.

Mieleni on viimeiset puolisen vuotta askarrellut tulevaisuuden parissa. Mitä tapahtuu, kun talven ja kevään mittaan pitäisi lyhyellä aikavälillä saada gradu valmiiksi, valmistua filosofian maisteriksi, hankkia ansiotyö ja sijoittaa pikku t hoitoon oppimaan, mitkä värit kuuluvat kenellekin ja mitä laulua jonossa lauletaan? Olen vitsaillut siitä, mitä kaikkea pitää muistaa ja hoksata hoitaa uusiksi (esimerkiksi päivähoitohakemus, jota kunta saa laillisesti rauhassa käsitellä 4 kuukautta ja laittomasti sen jälkeenkin), jos ennen ison työhakemusmyllyn käynnistämistä taivaalta yhtäkkiä tippuu työpaikka.

Eilen se sitten tippui. Facebook-kaveri, johon tutustuin yhtenä keväisenä viikonloppuna ja jota en ole sittemmin nähnyt, laittoi tekstiviestin (heeetkinen, mistä ihmeestä se sai numeroni?) maanantai-iltana. Olisinko ehkä kiinnostunut tekemään työtä jokseenkin ydinosaamisalueellani eräässä projektissa joulukuun ajan? Kas kun hoksattiin että yhtä rahoitusta ei voikaan suunnitellusti siirtää kalenterivuoden vaihtumisen yli, ja tuli kiire tyrkätä ne rahat palkkana jollekulle ennen parasta ennen -päivää. Kyllä sitä tekemistäkin aina löytyy, mutta ennen kaikkea paikka tuntui kaipaavan pankkitilin numeroa. Ja minullahan oli sellainen ihan tyhjän panttina!

Pari iltaa meni laskiessa, kuinka monta tuntia voisin irrottaa perhe-elämästä, jos olosuhteet ovat nämä-ja-nämä, jos iso T saa arkityövuoronsa puhuttua vapaiksi, jos työaikani on vapaa ja jos nämä-ja-nämä omat menoni voidaan suorittaa puoliteholla ja jos lisäksi vielä. Työn saanti tuntui olevan kiinni kokopäiväisyydestä, sillä joku tamperelainen oli toisella sijalla hengittämässä niskaani. Se taas tuntui lähes mahdottomalta, mutta menin silti "keskustelemaan paikan päälle" keskiviikkona. Päivänä, jolloin isäni oli muutenkin tulossa hakemaan pikku t:n mukaansa, iso T kun oli töissä. CV:n toivoi tuttuni saavansa ennen sitä, ja iskän lisähuomautuksilla varustettuna saikin.

"Paikan päällä" keskustelu kääntyi nopeasti minun (!) tuleviin työtehtäviini (!) ja siihen, että työaikani (!) on itse asiassa 80 %, vaivaiset 30 tuntia, jotka aina ottaa mistä tahansa. En tiedä missä vaiheessa sekin oli muuttunut, lienenkö ollut Facebookissa niin kiinnostava, että yllättävän korkeassa asemassa oleva tuttuni oli päättänyt tehdä mitä vain saadakseen juuri minut töihin.

Tämä järjestö (mainitsinko haaveilleeni järjestötyöstä?) todella halusi minut töihin (mainitsinko pääseväni tekemään juuri niitä asioita, jotka ovat kiinnostavia ja tuntuvat helpoilta, vaikka sitä häthätäistä hakemusta ei eilen ehkä ehdittykään lukea?). Maanantai-iltana minulla ei ollut töitä, torstaiaamuna join jo futuristisen automaatin wiener café'ta omasta työmukistani. 

Kotimatkalla kävin kolmella kirpparilla etsimässä työvaatteita ja löysin 4 paitaa ja villasukat. Näytin sovituskopissa ammatti-itsetuntopäissäni kaikissa tosi hyvältä, etenkin näissä petroolinvärisissä villasukissa. Koko päivänä en ole ärtynyt tai ärjynyt kenellekään, koska työtoverini ovat aikuisia (pikku t on yhä mummulassa, siksipä voinkin tehdä joulukuun tunteja jo tänään ja huomenna sisään). Eilen tajusin gradunteolle jäävän vielä tavallistakin vähemmän minuutteja viikkoon, joten lähetin 73 sivua ohjaajille. Huomenna vien työpöydälleni kasvin. Mitä helvettiä juuri tapahtui?

Taivas, halloo? Saako listata? Hyvä päiväkoti, jatkoa työsuhteelleni vuodenvaihteen jälkeen ja terveet keuhkot vaikka tuolla onkin, pelottavaa kyllä, sisäilmaongelmia. Kiits.