keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Yhtykää

Kävin yliopistolla kopioimassa artikkeleita ja syömässä poikasen ja kantoliinan kanssa. Kotimatkalla käteeni annettiin Opiskelijatoiminnan Vastaopinto-opas, jonka luin aikani kuluksi kannesta kanteen (koska t. oli nukahtanut liinaan, enkä uskaltanut juurikaan liikkua kahteen tuntiin kotiin tultuani).

Kirjanen oli kiva ja tärkeä, miellyttävä ulkonäöltään ja sopi käteen. (Huonosti se oli kyllä oikoluettu, ja joissakin kohdissa se oli tarpeettoman nuorekas.) Se sisälsi avoimen poliittisia kannanottoja opiskelijan, elämän ja opiskelijaelämän puolesta ja rahan valtaa, kyttäystä ja orjapiiskurismia vastaan, runsaasti käytännön vinkkejä byrokratiasta selviämiseen ja pari sarjakuvaakin.

Opin Vastaopinto-oppaasta esimerkiksi, että vanhempainvapaata (koskeneeko hoitovapaatakin?) ei lasketa mukaan opintoaikojen rajauksiin - pitänee joskus ottaa selvää, tarkoittaako tämä sitä, että yliopistolla saa olla kirjoilla ja opiskella sen verran kuin jaksaa, mutta säädetty 7 vuotta ei kulu sinä lyhyenä aikana, joka vanhempainvapaalla ollaan (vailla opintotukea tietysti). Samoin opin, että jos aikoo perustaa opintopiirin, saattaa hyvinkin onnistua puhumaan siitä 1. rahaa ja 2. opintopisteitä - mutta periaatteessa yliopiston aulatiloissa(kin) kokoontuminen maksaa.

Sain kimmokkeen liittyä kaikenlaisiin ammattiliittoihin heti työelämään palattuani. En vain (muiden opiskelijoiden tapaan) ole tullut ajatelleeksi tekeväni ihan oikeita töitä, kun olen työskennellyt osa- ja määräaikaisesti, mutta tulevaisuudessa aion kyllä ainakin painavasti harkita liittymistä.

Opiskelija- ja muussa politiikassa olen aina vierastanut ns. suoraa toimintaa, jossa harjoitetaan kansalaistottelemattomuutta ja otetaan oikeus omiin käsiin. En näe itseäni valtaamassa yhtään mitään, tuskin edes sanomassa vastaan viisaille aikuisille. Poliittisten termien tuntemukseni on hataraa. Olisihan kauheaa joutua joukon edustajana sanotaan nyt vaikka haastatelluksi mielenosoituksessa, jossa pidetyt puheet ymmärtää vain hämärästi! Vielä pahempaa olisi kohdata väkivaltaa ja joutua ensin konfliktiin ja sitten putkaan. Kansalaisvaikuttamisen suhteen pysyn mieluummin sivussa ja kuuntelen mitä toiset sanovat, äänestän korkeintaan jaloillani ja lompakollani.

Nuorten, siis alle 35-vuotiaiden (joissakin tapauksissa sitä vanhempienkin), järjestämissä mielenilmauksissa on aina olemassa sekin vaara, että (itseänikin koskevan) asian tärkeydestä huolimatta en voi enkä halua identifioitua joukkoon. En ole ikinä suuremmin pitänyt pipon käyttämisestä sisällä, en äänekkäästä musiikista, en puhekielisistä teksteistä (koska nuorethan eivät ymmärrä kirjakieltä), en kannabispropagandasta, en kaljasta, en ärsyttämisestä (viimeisestä on ehkä kohdallani monia mielipiteitä, mutta nyt minusta tuntuu siltä, etten pidä ärsyttämisestä). Miksi opiskelijoiden mielenilmauksissa mainitaan niin usein sana paska? Miksi puhutaan kytistä ja sossusta? Eikö voisi olla asiallinen ja jättää provosoimatta ja kaivamatta syvemmäksi sukupolvien välistä kuilua? En halua osallistua mihinkään sellaiseen, joka saa minutkin vaikuttamaan syrjäytyneeltä ja omituiselta pikkurikolliselta.

Edellisen johdosta: Vastaopinto-oppaassa oli tiheässä erilaisia lainauksia (kyllä niiden lähde varmaan mainittiin, muttei sattunut silmään), yliopistolaisten kertomuksia kokemuksistaan järjestelmän kynsissä. Useimmat olivat asiallisia ja herättivät myötätuntoa, mutta pari kyllä ärsytti. Niissä kerrottiin opiskelupaikan tai muiden tärkeiden asioiden menneen ohi suun, koska henkilö ei ollut hoksannut noudattaa takarajoiksi asetettuja päivämääriä. Miksei? Koska ei ollut lukenut kotiin kannettuja kirjeitä!

Nähdäkseni aikuiselta ihmiseltä sopii odottaa, että jos opiskeluoikeuden vastaanottamisen ehdot lähetetään hänelle kirjeessä, hän lukisi kirjeensä huolellisesti ja toimisi sen mukaan. Mitä järkeä on tehdä sääntöjä ja uhkailla sanktioilla, jos lopulta ne eivät toteudu, ja isot järjestelmät joutuvat tanssimaan muutaman välinpitämättömän pillin mukaan? (Tämän ilmiön muistan jo kouluajoilta: koska kaikki eivät olleet kehotuksesta huolimatta ottaneet leirikouluun mukaan kumisaappaita, koko porukan suoretki jäi tekemättä. Itsekkäät vievät, tunnolliset vikisevät.) Kohtuullisuus on toki kaunis ja tärkeä asia (ja moni taho yliopistossa käyttikin aikaansa esimerkkihenkilöiden asian parissa, vaikka se ei lopulta tuottanutkaan tulosta), mutta näissä tapauksissa ei ollut kyse muusta kuin omasta möhläyksestä.

Vastaopinto-oppaassa on paljon merkittäviä tietoja ja vinkkejä, lukekaa se. Sävy vain on hiukan keskenkasvuinen.