keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Haluan kertoa jännittäviä yksityiskohtia.

Uskotteko, jos sanon nähneeni unta ruoasta? Söin sianlihakastiketta, perunoita ja kurkunpaloja jonkinlaisessa kouluruokalassa. Kun aika loppui, siirryin astioineni suoraan ruokien luo ja jatkoin syömistä tehden hitaasti lähtöä sinne minne nyt ikinä olinkin menossa. Nälkä ei loppunut millään, mutta ruoka oli tosi hyvää. Sitten muistin paastoni...

Liian myöhään opin, että paasto kannattaisi pitää muulloin kuin loma-aikana, jolloin on liikaa aikaa himoita. Tällä hetkellä mieleni tekee mitä tahansa, jossa on paljon rasvaa ja suolaa. Tuoremehut sen sijaan eivät erityisesti houkuta.

Mutta muuten suorituskykyni on kunnossa. Eilen vietin koko päivän (vaihteeksi) puolipukeissa venyen ja hiiviskellen, mutta tein koko ajan töitä, kirjoitin ja luin niin kuin pitikin. Vasta illalla huomasin, ettei ollut kertaakaan alkanut nukuttaa, niin kuin yleensä ryhdittöminä vapaapäivinä. Tavallisesti työaikaa tuhraantuu torkahtelemiseen yöunista huolimatta, mutta ei eilen. Takana kyllä olivatkin kahdentoista tunnin unet. Eräs henkilö on hankkinyt meille Ben&Jerry's jäätelöä, mitä hän ei ikinä ennen ole tehnyt! Olen avannut purkin useasti ja nuuhkinut. Olen nuuhkinut myös leipää, Digestive-keksejä, hunajapurkkia, metwurstia, toista leipää, margariinia ja salmiakkisuklaata.

2 kommenttia:

Ronja kirjoitti...

Toivotan onnea paastoamiseen.

T kirjoitti...

"As a general guide, eating with guests is a happy omen, but to eat alone is a warning to guard against a loss of status or valued friends."
Lähde: www.swoon.com

Jep, oli taas pakko päteä ;)