iltaeläin

Olen jotenkin aina ajatellut, että aikaisin herääminen on hieno asia. Aikaisin hereillä oleva ihminen touhuaa sirkein silmin ja on saanut paljon aikaan silloin, kun toiset vasta kiskoutuvat sängystä ylös itseään rapsutellen ja henki haisten. Joskus näin käykin, esimerkiksi silloin, kun on hammaslääkäri aamulla. Sitä löytää itsensä Töölöstä kävelemästä raikkaassa ilmassa yhdeksän aikoihin, eikä mihinkään ole enää kiire. Voisi harkita toista aamupalaa jossain ja ehkä päiväkirjan kirjoittamista. Kahviloiden ovet aukeavat ja nuoret essumiehet kantavat niitä mainos- niitä mainos...juttujaan jalkakäytävälle sokeiden kiusaksi. Aurinko paistaa.

Taikka sitten. On lauantai, koko päivä aikaa tehdä rästikirjoitustöitä. Ilta venyi pitkäksi, mutta pakko olisi nousta. Sitä nousee yhdeksältä, syö, lukee lehteä, menee takaisin sänkyyn tietokoneen kanssa puoli yhdeltätoista. Yrittää kirjoittaa, aivot eivät toimi, hidasta, sitä rapsuttelee mietteliäästi itseään katsellen sinitiaisia puussa, henki haisee edelleen, ei nyt oikein edisty. Menenpä nettiin roikkumaan, otanpa aamupäiväunet, kuittaanpa lounaani suklaakekseillä. Kello on neljä. Kohta mies tulee töistä. Sitä rapsuttelee itseään. Tiskivuoroni saa pian molemmat raivon partaalle. Koska sen jaksaisi tiskata? Vastahakoisesti laittaa tietokoneen virransäästölle (koska kaikki auki olevat nettisivut ja muut ovat niin kamalan tärkeitä sen esseen kannalta, jota on nyt puoli kappaletta valmiina), käy suihkussa, tiskaa. Imuroi viimetiistaisen kukkamullan keittiön matolta, pukee päälleen, käy kaupassa, korjaa sukkahousut ja hameen taskun, tekee ruokaa, tervehtii sirkeäsilmäisenä ja vihreältä teeltä tuoksuen väsynyttä, räntäistä miestä, siivoaa vessan, kirjoittaa sen esseen loppuun, joo kohta, pesee samalla koneellisen pyykkiä, teen vielä tämän, saatko unta ilman minua? leikkaa ylikasvaneet hiuksensa, menee vielä hetki... alkaa juuri päästä vauhtiin, kun on muka ilta ja kunnon ihmisten pitäisi nukkua. Nukkua? Mutta kun ei väsytä! Turhauttavaa jättää hyvä homma kesken vain, koska päivä loppuu.

Olen ilmeisesti siestaihmisiä, haluan pitää kunnon aamupäivä- ja iltapäiväunet, valvoa myöhään saaden mahdottomasti aikaiseksi, herätä ei nyt aikaisin, mutta ei sentään säädyttömän myöhäänkään, hidastella aamulla ja riehua illalla myöhään. Ja kuka minua estää? Yhteiskunta! Sisäinen äiti! Aviomiehen unirytmi!