Olen juuri nyt yliopiston metsäasemalla, paikassa, jota voimme kutsua tässä pseudonyymillä Hevonperse. Itseäni kutsun koko viikon gradustipendiaatiksi, koska se on pähein arvonimi, jota olen joskaan kantanut. Sain sillä varustetun kirjeenkin tänään. (Siinä oli kuulokkeet, jotka olivat unohtuneet kotiin.)
Juuri nyt suurin ongelmani on, pitääkö tietokonetta sylissä, jolloin jaloilla rummuttaminen vaikeuttaa ruudun näkemistä, vai nostaako se hankalasti liian korkealle pöydälle. (Sylissä.)
On muitakin ongelmia, jos totta puhutaan. Pukeutuisinko tekniseen ulkoilutakkiin ja lesbokenkiin, kuten kaikki hämmentävät biologit täällä, vai hippiväriseen tilkkutäkkiruutuiseen kietaisuhameeseen, yliopistohuppariin ja villasukkiin joissa näyttäisin ylpeänä olevani ainut humanisti viidentoista kilometrin säteellä? Miten suhtautuisin suksivarastoon ja puhkikatseltuihin erikoisten puiden (pylväshaapa, villipinja) sijaintia havainnollistaviin karttoihin? Kuunnellako lisää Kerkko Koskista vai Pariisin kevättä (se jaloillarummutusjuttu, käsitättehän)? Kumpaa jälkiruokaa valita? Onko pakko valita?
Täällä minulla on oma huone, neljä ateriaa päivässä, solukämppiksinä 2 muuta gradaajaa ja sauna kahdesti viikossa. Olen laitostunut parissa päivässä ihan täysin. Koska täytyyhän ihmisen juoda pahaa teetä puoli kahdelta iltapäivällä! Sitä ennen ulkoillaan! Sen jälkeen kirjoitetaan vain osittain väkisin väännettyjä lähdeviitteitä kirjoista, jotka on luettu aamiaisen ja lounaan välissä!
Tämä Hevonperse-stipendi on ehkä parasta mitä minulle gradulleni on tapahtunut sitten... ikinä. Olen tehnyt kahdessa päivässä enemmän töitä kuin kuukausiin, kuukausiin. Jos olisin arvannut, että tänä vuonna sitä stipendiä haki nelinkertainen ihmismäärä viime vuoteen verrattuna, olisin saattanut stressata hakemuksestani hieman enemmän. "Minulla on 2-vuotias lapsi" oli näköjään mennyt silti läpi. Ehkä siitä huokui sellaista, tiedättehän, meistä joillekuille ominaista niinku itsevarmuutta.
Olen litteroinut, lukenut kaikki loput alkukesästä asti roikkuneet lähdeteokset, analysoinut litteraatteja, muotoillut lähdeluetteloa, varannut lisää kirjoja. Olen selittänyt keskusteluntutkimuksen hienouksia ("kaveri tekee väikkäriä sanasta no") kansainvälisiä suhteita (?) opiskelevalle ja oikislaiselle kämppikselle ja tallentanut ihan sikana varmuuskopioita. Pikku t oli eilen sanonut toiveikkaasti mummulle: "Gradu valmis. Äiti tulee kotiin." Se olkoon jalo tavoitteeni!
3 kommenttia:
Työniloa! Tavoitin tekstistäsi sen ihanan fiiliksen, kun pitkän yrittämisen ja kaiken muun tekemisen jälkeen saa taas aikaan ja valmista. Aikoinani taisi naputella oman "melkein vamiin" graduni kasaan viikon ylityövapailla, kun vain vihdoin san keskityttyä työhön ja kirjoittamiseen. Ehkä minun pitäit hankkiutua jollekin työnhakustipendivetäytymiselle, että saisin nyt työnhakuun kunnolla puhtia, hmm...
Voi onni ja kateuden häivähdys! Ihan huikeaa, että oot päässyt gradulaitokseen :D ja että työ edistyy. Mä äänestän yliopistohupparia ja ruutuhametta, koska tottahan humanistin pitää näyttää humanistilta.
Tottakai kaikkia (jälki)ruokia syödään samalla aterialla!
Lähetä kommentti