perjantai 24. huhtikuuta 2009

Ensi torstaina bodypump, voitteko kuvitella.

Eilen käytin hirveästi rahnaa ekokauppoihin ja pelasin kaksi tuntia lautapeliä ystävieni kanssa. Mieleni teki tappaa kaikki, jotka torpedoivat strategiani (piti pysähtyä miettimään, miten tuo kirjoitetaan...). Sama tunnelma muillakin. Kaikki me vain vuorotellen kiroilimme estoitta ja sitten nauroimme taas itsemme tärviölle. Oliko se dopamiini, jota erittyi? Ahmimme donitseja. Lopulta voitin todella likaisella tempulla.

Tänään olen vain seilannut netissä (teen sitä nykyään tunteja, tunteja päivässä - no siis en sitä) ja miettinyt, miten hienoa olisi, jos netissäkin voisi tehdä niin kuin yhden kirjan kanssa (nyt se aloittaa taas siitä Nousiaisesta), että merkkaisi marginaaliin aina kun lukee jotain, jota on itsekin kokenut tai ajatellut, siis ihan täsmälleen samaa. Niin käy ajoittain, tänäänkin monesti.

Ja sitten keksin vihdoinkin, miksi eräs elokuvarepliikki tuntui niin tutulta jo silloin kun (muka) näin elokuvan ensimmäisen kerran. Olin lukenut sen netistä ennenkin, mutta tajuamatta viittausta. Ja tämä askarrutti minua kauan.

En nyt just saa tuotettua tämän korkeatasoisempaa kieltä, vaikka olen koko päivän viettänyt erilaisten tekstien parissa. Kandissani olen edistynyt vähän, mutta nyt olen pisteessä, jossa olen tehnyt kaikki pienet korjaukset jotka piti, mutta pitäisi ruveta työstämään isoja, rakenteellisia muutoksia. En uskalla.

Mikä sähkölasku tästä elämäntavasta tulisikaan, jos sähkö ei kuuluisi vuokraan -

5 kommenttia:

kuihtuma kirjoitti...

Menolippu pakottaa ihmisestä esiin atavistisen puolen. Jumalauta, et rakenna siihen. S-tana et vie sitä vihreetä korttia! Ruaaah!!Se oli hauskaa.

Nyt kiinnostaa että mikä elokuva oli kyseessä! Klassikkoelokuvien kanssa käy usein noin. Sitä jopa tajuaa käyttäneensä jotain sanontaa, ja vasta elokuvan nähdessään saa tietää mistä se on lähtenyt. Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollan kuin Ellun kanat.

Inana kirjoitti...

Casablanca. Siinä elokuvassa muuten minua häiritsee eniten se, että ensirakastaja on lyhyt. Eiiii! Eikä se nainenkaan mitenkään poikkeuksellisen ihana ole. Aina jaksetaan kohkata niin kamalasti näyttelijöistä, joissa muka on jotain säteilyä. Nini kuin nyt Ansa Ikosesta. Mitä siinäkin tädissä muka on? Kummallisen näköinen.

kuihtuma kirjoitti...

Jäähän meille aina Pariisi... Ihanaa, käytit sanaa "ensirakastaja"! Se on yksi suosikeistani, mutta harvoinpa sitä näkee.

Olen itse miettinyt, miksi ihmiset pitävät esim. Al Pacinoa jotenkin tosi karismaattisena näyttelijänä. On hän mielestäni hyvä näyttelijä, mutta tuntuu että suhtaudun häneen ihan eri tavalla kuin pitäisi. Sen olemus on sellainen sulkeutunut ja jännitteinen, ei mitenkään puoleensavetävä. (Ja se on lyhyt, joten sinäkin voit olla samaa mieltä kanssani, vaikken itse luekaan lyhyyttä viaksi kellekään.)

Ansa on kyllä mielestäni ihana.

Sushi kirjoitti...

Näyttelijöiden puoleensavetävyydestä tuli mieleen, että ahdisti, kun jossain elokuva-arvostelussa (muistaakseni se oli Revolutionary road, ei Lukija) harmiteltiin sitä, että Kate Winsletillä on liian naturalistinen meikki. Siis mitä perkelettä?! Minusta on ihan kamalan kiva, että edes joissain elokuvissa ihmiset edes jotenkin etäisesti näyttävät tavallisilta ihmisiltä, riippuu tietenkin millaisesta elokuvasta on kyse.

astarael kirjoitti...

nimimerkillä pienimmän mahdollisen kulutuksen mukaan sähkölaskun tehneenä: Olkaa onnellisia!