maanantai 2. helmikuuta 2009

CV-ankka ja muut tänäiset tuttavuuteni

41. Kerran sovituskopissa tajusin, että aina ottaessani kengät pois (etenkin jos epämukavat), rutsauttelen varpaitani kääntämällä jalkaterät kaksinkerroin lattiaa vasten. Aah. En ole ihan varma montako vuotta olen näin tehnyt, luulenpa että balettiajoista. Äiti järkyttyy aina nähdessäni varpaiden rutsauttelua ja sanoo minun perineen isäni varpaat.

42. Minusta on aina hiukan epäilyttävää, jos kolumnin kirjoittaja panee parhaan sivalluksensa myös tekstinsä otsikkoon. Sitä tulee sellainen olo, että eikö sitä nyt vähemmällä alleviivauksella olisi tullut tyylikkäämmin ilmaistuksi, että katsokaa minä keksin jotain ja kirjoitin kolumnin sen ympärille.

43. Minusta on ihanaa syöttää ihmisiä ja eläimiä. Siitä tulee rauhallinen olo, märehtimisen katselemisesta. Voitte siis ajatella, että teen sitä vain omaksi ilokseni.

44. Vaikka minulla kieltämättä on tapana unohdella omia sanomisiani, toistan joskus tietoisesti itseäni kertomalla uudestaan saman asian. Tämä ei kuitenkaan yleensä johdu tyhmyydestä, vaan siitä, että asia on tärkeä. Kuulin joskus, että jossain Afrikassa tällainen on normaalia toimintaa, että esimerkiksi kirjeeseenkin laitetaan monella erilaisella arkilla sama tärkeä asia, koska se on niin tärkeä. (Tänään minulle on tärkeää mm. se, että pääsin suklaatestiin! Ja sekin, että hiippailin tuhlailemassa omaisuuttani ekokaupoissa, Ekolossa on muuttomyynti, ja sain hyvän mielen ja hyvää palvelua.)

45. Juon aina teeni tai kahvini kupista ja asetilta, jos on mahdollista välttää mukia. Kaakaon paikka sen sijaan on mukissa. Koska se valmistetaan siinä, ja mukiin mahtuu paljon.

46. Tajusin (taas) tänään, että jos minulla on tietokoneella suoritettavat velvollisuudet X ja Y, voin joko viettää tietokoneella sluibaillen ja hermoillen kaikki iltani ja tehdä X:N ja Y:n viimeisellä viikolla, taikka pitää hauskaa ja idättää ituja vaan kaikki päivät ihan hyvällä omallatunnolla, ja tehdä X:n ja Y:n edelleen sillä viimeisellä viikolla.

47. Suurin osa laitoksen työharjoittelupaikoista näytti minusta todella pelottavilta. "Harjoittelijalta odotetaan mm. täydellisyyttä ja kaikesta kaiken tietämistä ja osaamista ynnä valmista ammattitaitoa ilman perehdytystä. Vaadimme myös, että nautit työskentelystä työympäristössä, joka on kaikin puolin sietämätön ja hirveä."

48. Luulenpa olevani allerginen raa'alle valkosipulille sukissa. Kiitti vaan vanha kansa flunssaneuvoinenne. Heräsin yöllä kipuun tuntia sen jälkeen, kun olin mennyt hihitellen nukkumaan (no onhan siinä nyt jotain sopimatonta kävellä ruoan päällä!), otin nokkosmaisesti polttavat valkosipulit jalkapohjistani ja pesin alaraajani käsienpesualtaassa onnellisena lämpimällä vedellä ja saippualla. T:kin oli kiitollinen, että aamulla valkosipulia ei ollutkaan joka paikassa haisemassa.

49. Minusta Oopperan kummituksessa on ihana musa - se jollain tavalla tunkeutuu aivojeni tiettyyn
tunnekeskukseen romanttisen komedian ja vanhojen päiväkirjojen seuraan ohittaen kaiken järjen ja musiikkiluokkasnobbailun. (Silloin kun se tuli leffassa, iloni kyllä pilasi idiooteilla täyteen ahdettu pikku sali, josta ne tyypit (ynnä silloin kouluttamaton seuralaiseni) lähtivät meluten välittömästi lopputekstien alettua! Törkeää!)

2 kommenttia:

Sushi kirjoitti...

Joo noi laitoksen harjottelupaikat vaikuttaa kyllä aika karuilta, palkkauskin on ihan epäsuhdassa työn vaativuuteen nähden. Monissa oli vieläpä jotenkin epäsopivat ajankohdat, 3 kk keväällä tai syksyllä muttei vahingossakaan kesällä. Kevät ja syksy on opiskelua, ei työntekoa varten!

Anonyymi kirjoitti...

Olet tehnyt tuota varpaitten ruksauttelua ainakin niin kauan kuin olen sinut tuntenut. Nyt siihen on jo tottunut, vaikka aluksi teki vähän myötäpahaa.

Samaa mieltä harjoittelupaikoista. Miten kukaan voi täyttää sellaiset vaatimukset?

Suklaatesti? :P~~~