tiistai 24. helmikuuta 2009

Vastoin yleistä luuloa vaahto ei ole puhdistava ainesosa.

Riehuinpa tänään kunnolla ympäri yliopistoa. Sen lisäksi, että olin prosemmassa oikein aktiivinen, olin myös jumppapallojumpassa ja päästelin huolella höyryjä logopedian luennolla. Elämäni päivänä en ole tehnyt niin hauskoja vatsalihaksia kuin tänään jumppapallon kanssa: oli kuin olisin palannut lapsuuden jumppatunnille tai uimakouluun. Minulla oli helmenvärinen pallo, jonka päällä pomputellessani ja sammakkoa uidessani kuvittelin olevani raakku tai puhaltavani iiisonisoa purkkapalloa. Tunsin itseni pieneksi sillä mukavalla tavalla, sillä joka sallii lattialla möyrimisen ja itsekseen nauramisen. Möyrin ja nauroin paljon, enkä ollut ainut, sillä meihin välineurheilijoihin nuo jättihelmet vaikuttivat oikein elähdyttävästi. Leikin pikku vesikeijua, joka jumppaa helmellä ja pidin äärettömän hauskaa. Parasta ja pahinta jumppapallossa on, että kun sen päältä lähtee putoamaan, silloin todella lähtee. Eikä koskaan tiedä mihin suuntaan ja mikä ruumiinosa edellä. Nauroin vielä seuraavalla luennollakin ja tietenkin varasin itselleni paikan ensi viikon tunnilta. Ja tämä kaikki kehittää keskivartalon lihaksia! Ja ensi kerralla Sushi tulee mukaan.

Logopedian kurssilla paitsi tuotin kanssakurssilaisten iloksi erilaisia äänenlaatuja
kurkku kipeänä (pehmeää, heleää, karheaa, nasaalista), myös vaahtosin kunnolla aiheesta "ettekö te tajua miksi naiset puhuvat länsimaissa matalalta ja Aasiassa korkealta, ettekö te oikeasti tajua miten maskuliinisuus ja valta liittyvät yhteen, luuletteko että se on vain jotain kulttuuria tai sattumaa, voi herran tähden". Minusta tuntuu kiusallisesti, että useimmat eivät olleet ihan kypsiä kymmenen minuutin teholuentoon aiheesta. Saatoin tällä jäsenkatoluennolla "profiloitua" (niin kuin äiti sanoisi) ihan kohtalaisesti loppukurssia ajatellen. Hups. Opettaja räpytteli ripsiään ja niihin tarttuneita liian pitkiä otsahiuksia osaamatta oikein sanoa mitään.

Olen muuten jo toipumassa toisista häistä, joissa kovin moni ei itkenyt, mutta joissa muuan täti, jota morsian oli erikseen pyytänyt antamaan neuvoja, piti täysin sarkasmittoman puheen aiheesta "miksi vaimon on oltava alamainen miehelleen". Syy on tietenkin se, että kun mies tekee vaimon somia pikku ehdotuksia mahdollisesti kuultuaan perheen päätökset, vaimo voi sitten leikkiä omia lapsellisia leikkejään vailla vastuuta, vailla huolia. Hääseurueen se neljännes, joka ei ollut ähky-Luther-säätiö-uskovaisia (pikemminkin ateisteja) eli sulhasen isänpuoleiset sukulaiset, oli kuulemma katsellut minun kulmakarvojeni liikkeitä partaansa nauraen. En kävellyt ulos kesken puheen. Sen jälkeen kyllä anoppi, T ja minä (jotka siis olimme sinnitelleet siihen asti; appi ja langot olivat lähteneet jo aiemmin) poistuimme rivakasti. Kotimatkan pari tuntia menivät rattoisasti vaahdotessa. En panisi pahakseni, vaikken enää ikinä joutuisi näkemään kyseistä miehenserkkua lapsivaimoineen.

2 kommenttia:

Tuomo kirjoitti...

En ole vuosiin ollut häissä. Onkohan niissä, joissa olen käynyt, ollut mitään noin hämmentävää. En ainakaan muista. Ylipäätäänkin ovat olleet aika rituaalittomat. Täten tarjoan sympatiaani.

Inana kirjoitti...

Kiitos! Tiedätkö muuten miten kannettavan tietokoneen näppäimen voi korjata? Tää kirjaimenisonnusnuoli täällä vasemmalla on jotenkin kumma tai pois paikaltaan tai ehkä siellä on välissä jotain mähmää. Onneksi oikealla puolella on toinen, niin en jä ilman isoja kirjaimia. se olisikin tyhmää