taisteluni

11. En kuulu ihmisiin, jotka "osaavat erottaa olennaisen epäolennaisesta". Huomaan usein tentissä lukeneeni aivan väärällä tavalla. Välillä selkäpiihini hiipii tieto siitä, että kohkaan käsittämättömän turhista ja merkityksettömistä asioista. Siinä vaiheessa kun selkäpii sen tietää, tilanne on jo luultavasti aika kärjistynyt. Jos työpaikkailmoituksessa etsitään henkilöä, jolla on tämä kyky nähdä metsä puilta (siis tähänkö sitä sanontaa kuuluu käyttää? En ole ikinä oikein tajunnut), en tosiaankaan tunnista itseäni tekstistä. Ja tämän tajuaminen kesti 22 vuotta.

12. En ole kovin empaattinen. Tunnistan kyllä tilanteet, joissa kuuluu näytellä myötätuntoa, ja kykenen välttävästi tähän. Mutta yleensä kuulostan lähinnä falskilta omiin korviini. Itse asiassa toisen asemaan asettuminen on minulle vaikeaa jopa omalla kohdallani: en kerta kaikkiaan kykene muistamaan, miltä jokin asia todella tuntui sitten, kun se on ohi. Tämän vuoksi toistan samoja virheitä, esim. syön liikaa suklaata ("nyt suklaattaa niin paljon, että tämä ei varmaan riitä mihinkään, ostanpa siis vielä tämänkin"), yritän leipoa karjalanpiirakoita (valitsemanne voimasana tähän korostamaan homman työläyttä ja rasittavuutta ja valmiiden tuotosten laatua verrattuna kaupasta ostettuihin), ostan mutamaista, karmean hankalasti laitettavaa hennaväriä hiuksiini, ajelen - hups tätä ei pitänyt sanoa.

13. Nyt jotain vähemmän paljastavaa tähän, jotta koko yliopisto ei katso minua kummasti huomenna. Öö, olen täysin rakastunut valkoiseen teehen. Jostain syystä viimeisimmät pari mukillista ovat olleet niin suuri makuelämys, että olen ajatellut ruveta kutsumaan itseäni teeihmiseksi. En vielä vihaa pussiteetä (ainakaan tätä Clipperin), mutta olen kyllä tarkka veden lämpötilasta, koska teen maku muuttuu paljon liian kuumassa vedessä.

14. Minulla on joskus tapana käyttää muutamia minuutteja aktiiviseen hyvien asioiden ajatteluun jostakusta ihmisestä taikka jostain tilanteesta. Tänään minun teki mieli alkaa opiskelustressipäissäni imuroidessani haastaa riitaa mieheni kanssa, mutta hänen ollessaan kauempana keskityin ajattelemaan asiaa hänen kannaltaan niin kauniisti ja ymmärtäväisesti, että melkein liikutuin rakkaani kiltteydestä. Loppuilta oli raskaanpuoleisesta siivousmaratonista huolimatta oikein leppoisa ja kiva. Olen havainnut ikävien asioiden kääntämisen mielessään parhain päin, vaikka suorastaan liioitellun kauniiksi, oikein hyväksi keinoksi piristää itseään. Pidän tästä taidostani. Parhaiten se toimii silloin, kun ärsyttävä kanssaihminen ei ole lähistöllä raunioittamassa hyviä yrityksiä.

15. Makuuuhuoneemme verho on vieläkin päärmäämättä. Ja saa ollakin, vaikka maailman tappiin. Itse asiassa kyseessä ei ole "verho", vaan kankaanpala. Keittiön verhoissä en edes harkinnut päärmääväni (=kääntää ja ommella) hulpioreunaa (kankaan sivureuna, joka ei purkaudu, vaikkei sitä ompelisikaan). Elämässäni on asioita, joiden tekemistä harkitsen kuukausia, jopa vuosia, jokseenkin joka päivä tai ainakin säännöllisesti. "Nostanpa nuo sinitarroissaan valuneet julisteet." "Ompelenpa tästä kivasta kankaasta jotain."

16. Minulla on eräitä esineitä, yleensä hyvin yksinkertaisia ja halpoja, jotka jostain syystä säilyvät vuosia käytössä ja katoamatta, vaikka ovat kauheassa kunnossa. En kuitenkaan osaa heittää niitä pois ja hankkia uusia tilalle, koska - niin, joihinkin tavaroihin vain pätevät eri säännöt kuin muihin. Keittiönpöydällä oleva vahakangas on niin karmeaksi tahriintunut, että pilvilinnoissaan elävä miehenikin on huomannut sen ja toivonut uutta. Minulla on vuosikausia vanhoja nutturapinnejä, jotka ovat vääntyneet ja katkeilleet. Siivouskaappi pursuilee erilaisia rättejä (minulle on arvoitus, mistä ne kaikki ovat meille tulleet), mutta silti käytämme yleensä niitä kitsaasti emmekä heitä värjäytyneitä ja revenneitä pois. Olen käyttänyt 2 ja puoli vuotta juuresharjan ja kuorimaveitsen hankalaa ja epäergonomista yhdistelmää, kunnes miesparkani todella meni ja oma-aloitteisesti osti meille kuorimaveitsen. Ja hienon muuten. Minä olin vasta harkitsemassa Kierraria, mutta toisaalta sieltä ostettu olisi pitänyt ensimmäiseksi teroituttaa, mikä olisi kyllä jo liioitellun ekologista. Ai niin, ja käytän edelleen julkisesti puhkikulunutta violettia teepaitaa vuodelta 2001. En muista alkuperäistä sävyä. Tuskin se tuo oli.

17. Kuten lienee käynyt ilmi, materia on minulle käsittämättömän tärkeää. Tavaroiden ostaminen lohduttaa minua aina - siis silloin, kun omatuntoni ei soimaa aivan uuden tai tarpeettoman hankkimisesta. Tuntuu, että johonkin voi vielä luottaa, kun ostaa jonkin esineen, jonka hankinnan voi perustella itselleen hyvin. Samoin ruoalla on ensimmäisestä paastostani lähtien ollut korostuneen tärkeä osa elämässäni. Ostan ruokaa usein ollessani poissa kotoa, silloinkin, kun en ole nälkäinen. Ketjuruokakaupat rauhoittavat minua, käyn niissä joskus ostamatta mitään.

18. Rakastan puita! Tänään kävelin Hakaniemessä ja haaveilin pääseväni joskus jalopuita kasvavaan metsään, sellaiseen, jossa on vähän aluskasvillisuutta, oikeastaan ruohikko, ja isoja isoja lehtipuita. Sarjakuvametsään. Unelmieani metsään alkoi ilmestyä rauhallisesti lenteleviä harjalintuja, hymyillen laiduntavia laamoja ja iiisoja muinaisia jättimarsuja. Nauroin liikennevaloissa.

19. Haluaisin laajentaa sanavarastoani, siis aktiivista sanastoa, jota käytän. Olen hyvin tyypillinen nuori nainen, mitä tulee puheeseeni. Toistan itseäni häiritsevästi. Vaan enpä ole ainut.

20. Minulla on purentavika, jonkinlainen. Olen kohta kaksi vuotta juossut hammaslääkäreillä (minulla on ollut onni saada kivoimmat), koska varsinkin öisin puren hampaitani yhteen. Päivisinkin, jos keskityn johonkin paljon.