Vitsit, elän nuoruuttani uudestaan. Luen maailman suloisinta 15-vuotiaan blogia, ja katselen omaa 15-vuoti...a...is...uuttani vaaleanpunaisten lasien läpi. Ah, millaista olikaan riutua! Jännittää kaikkea mahdollista! Kulkea päiviensä läpi tiettyjä katseita etsien! Palella niissä sen ajan vaatteissa, jotka eivät peittäneet kunnolla selkää jos liikkui! Päivitellä aikuisten ihmeellisiä juttuja! Kaikki oli niin... jännää. Sääli, että olen silpunnut yläastepäiväkirjani. Onneksi lukioaikaiset ovat jäljellä. Harmittaa kyllä, tiesin jo 16-vuotiaana paperia repiessäni tulevani vielä katumaan, mutta silloin arvioin päiväkirjojen vääriin käsiin joutumisesta syntyvän paniikkihäpeän suuremmaksi katumisen aiheuttajaksi kuin mainittujen dokumenttien eliminoimisen. (Kieltämättä, nyt kun sitä miettii... hrr. Liikaa veljiä ja äitejä silloisessa taloudessani.) Mutta olisin edes polttanut, niin voisi sanoa. Minä luullakseni vain silppusin paperin ja varmaan vielä kastelin, puristin palloiksi ja heitin ne kuivina roskiin (kuten neuvotaan) taikka ehkä vedin vain vessasta alas. Olisiko Emilia Byrd Starr tehnyt niin? Ei olisi! Hänellä oli takkoja vaikka huru, toisin kuin meillä, joilla on kaksi palovaroitinta.
Nuoruus, oi nuoruus...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Minunko blogiani tarkoitat? :)
Jos näin, kiitos. ;)
Lähetä kommentti