keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Alkoholista

Kaiketi minunkin täytyy kirjoittaa tästä.

En juo, dokaa, kännää, ja ryyppäämään meno tarkoittaa kahvilaan teelle lähtemistä. En pidä alkoholin mausta yhtään, enkä halua menettää kykyäni säädellä käyttäytymistäni, enkä näe mitään muutakaan syytä tuhlata rahojani myrkkyyn. Ne pari kertaa kun olen ollut humalassa, ovat olleet epämiellyttäviä, enkä ole todellakaan kokenut mitään mukavaa tai hilpeää tunnettä. Kävely vaikeutuu enkä saa suustani ulos asioita, joita aivoni vielä täysin selkeästi käsittelevät.

Tämä on hieman noloa, mutta olen juuri sellainen stereotyyppinen raitis ihminen, josta yleensä puhutaan. Minä ahdistun juovien ihmisten seurassa, pelkään humaltuneita, ihmettelen miksi hauskuus tulee pullosta ja halveksun ylipäänsä kaikkia, jotka tarvitsevat alkoholia. Mitäs siihen sanotte? Petyn ankarasti, kun mukavantuntuiset ihmiset, jopa jotkut ystävistäni, alkavat juoda. Sillä luulin heitä erilaisiksi, kaltaisikseni, ja he muuttuivatkin vihollisiksi... Tuomitsen myös oikein mielelläni. Saatan kyllä viljellä kännihuumoria, jopa maistaa joskus jotakin karmean makuista litkua, mutta vain, jos kukaan ei vie asiaa yhtään pidemmälle kuin minäkään.

Kotonani ei juotu, mutta ei myöskään tehty raittiudesta numeroa. Kasvoin ilmapiirissä, jossa oli normaalia olla raitis, ja juovat ihmiset olivat pelottavia känniläisiä. Vieläkin kavahdan tyhjiä kaljapulloja kaikenlaisissa paikoissa, erityisesti kodeissa. Kirkkaiden juominen taas on 22-vuotiaan päässäni ainoastaan pitkälle alkoholisoituneiden harrastus. Miksi ihmeessä kukaan normaali ihminen sellaista haluaisi tehdä?

Olen myös aina liikkunut piireissä, joissa juominen ei ole tapana. Nykyään jotkut ystävistäni juovat, mutta eivät (käsittääkseni) humalahakuisesti. En erityisemmin ilahdu, jos joudun näkemään sitä. Minulla ei ole yleensä mitään vaikeuksia olla itse juomatta, sillä en ole koskaan oppinut häpeämään juomattomuuttani (tosin joskus suren, etten voi akateemisen tyylikkäästi juoda sitä samperin pahaa punaviiniä taikka samppanjaa. Ja kyllä, uskon vakaasti alkoholimainonnan mielikuva-aivopesun vaikuttavan meihin, katsokaa nyt), vaan kuljen yliopistolla kaikenlaisissa juhlissa
ylpeästi mehulasi kädessäni. (Taikka vesi-. Minulle on aina ollut tärkeämpää se, mitä syön, kuin se, mitä juon.) Kärsin kuitenkin tunnelman muuttumisen takia, kun alkoholi tulee osaksi ryhmää: silloin tuntuu aina kuin huoneen läpi kävisi kylmä tuuli, eikä mikään ole enää oikein hauskaa.

En siis ole koskaan peitellyt raittiuttani, vaan pitänyt sitä vahvuutenani. Itse asiassa perustin ensimmäisenä yliopistovuotenani kerhon, jonka kantavana teemana oli alkoholittomuus. Olen siellä ystävystynyt lujasti sellaisten ihmisten kanssa, joita en olisi muuten tavannut. Tunnen suurta myötätuntoa niitä kohtaan, joilla ei ole ketään raitista ystävää.

3 kommenttia:

Ronja kirjoitti...

!!

Joku muukin pelkää kaljapulloja! Halataanko?

Inana kirjoitti...

Vaikka heti, mutta kaikki seurassasi meidän olkkarissa olevat pelimiehet varmaan pelästyisivät.

Siis olen todellakin sen esseen kimpussa täällä.

Nauran nyt tuolle pelimies-sanalle itsekseni.

Nimetön kirjoitti...

niinno. Olen itse hieman keventänyt käsitystäni asiasta. NOrmaalisti rennoista tyypeistä saattaa saada pohtivia muutaman "keventävän" jälkeen ja toisaalta todella sulkeutuneesta hieman puheliaamman. Mutta joo, en itsekään vieläkään hyväksy asiaa kovin kevyesti ja toisalta en näe syytä ainaiseen juomiseen, mitä yliopistossakin harrastetaan.

Mutta tämän taisitkin jo tietää. Hyvää joulunodotusta!