maanantai 19. toukokuuta 2014

Nörtteilyä mammatyylillä

Huomaan olevani jossain määrin nörtti. Minulla on taipumusta innostua yhdestä tai enintään kahdesta asiasta muutamaksi viikoksi tai kuukaudeksi tai vuodeksi niin, etten muista nukkua tai malta tehdä töitäni kunnolla. Luen aiheesta kaiken, mitä googlesta löytää, piinaan lähiympäristöni kohteliaimmat ihmiset henkihieveriin pienistä nyansseista intoilulla ja avautumisella. Ainakin niinä hetkinä, kun ylipäänsä havaitsen muut ympärilläni. Tällä viikolla intoilen vauvoihin liittyvästä välineurheilusta, tarkemmin sanottuna kestovaipoista. Pidinkin niissä sellaisen ihan kunnon tauon tässä välissä, kun pikku t on ollut toista vuotta ilman.

Olen kokenut, että "kestovaippahulluja" äitejä (tai miksei oikeastaan äitejä ylipäänsä, ks. edellinen postaus) pidetään tässä nykymaailmassa jossain määrin naurettavina kohkaajina ja ressukoina, joilla ei ole oikeaa elämää. Tämä nähdäkseni erottaa meidät muista (vaikkapa miespuolisista tietokone-) nörteistä. Huolimatta monipuolisesta tietotaidostamme ja kokemuksestamme niin teoriassa kuin käytännössäkin me emme nauti juuri minkäänlaista yleistä ihailua tai kunnioitusta, koska harrastuneisuutemme liittyy vauvoihin ja eritteisiin, siis arkisiin asioihin, jotka ovat jossain määrin jokaisen ulottuvilla (ja aiheuttavat toisissa voimakasta vastenmielisyyttä), niin, ja käsitöiden tekemiseen. Naisten juttuihin. Yksinkertaiseen elämään, joka on pysynyt vuosisatoja aika samanlaisena. 

Naisten jututhan eivät perinteisesti ole olleet niitä ihailluimpia asioita maailmassa, vaikka vaativatkin rautaista otetta ja vertaisryhmän hiljaista tietoa. Oikeastaan naisten olisi hyvä olla vain ihan hiljaa ja tehdä hommansa nurkumatta, nauttimatta ja hifistelemättä. Ei saisi liioitella eikä tehdä liian suurta numeroa töistään (kuten vaipanvaihdosta). Huomaan olleeni liikaa erossa muista samanhenkistä äideistä, kun kaikenlaiset ihmeelliset ja tuskallisetkin ties mistä imetyt naisvihamieliset asenteet alkavat nousta pintaan.
 
Tiedostan nämä asenteet jatkuvasti etsiskellessäni kirpputoreilta miesten isoja urheilupaitoja tee-se-itse-vaippojen kuivaliinakankaiksi, lukiessani netistä uudestaan ja uudestaan mielipiteitä äitiyspakkausten kestovaipoista ("ei ole taas valtio yhtään kuunnellut ihmisiä") ja tehdessäni löytöjä vaippakirppareilta. Tunteeni vaihtelevat innostuksen, nolouden, ilon ja syyllisyyden välillä. Sisäinen askeetikko syyttää tuhlailusta ja sanoo, että kierrätettyjen ekotuotteiden ostaminen lapselle on vain tapa hiljentää omatunto - että oikeastihan kyse on ihan samanlaisesta hurahtamisesta ja riippuvuudesta kuin vaikka kymmenien korkokenkäparien shoppailussa. Sen kaveri, sisäinen cool tyyppi, muistuttaa, että on aivan helvetin noloa hankkia elämäänsä sisältöä lastentarvikkeista eikä vaikka, öö, pätkätöistä, Facebookista ja alkoholista. 

Sisäisen askeetikon vastavoima, sisäinen elämästä nautiskelija, muistuttaa, että kestovaippojen käyttäjä saa todella nähdä vaivaa kumotakseen sen ympäristöhyödyn, jonka saa kuitenkin aikaan kestoilulla (iik, kestoilu, nolo mammasana, yhyy), ja että itsensä motivoiminen kauniilla kuoseilla on ihan sopivaa ja tervettä. Sisäinen aikuinen hymyilee sisäiselle coolille tyypille hellästi ja huokaisee hiljaa.

Että kaikki on kiinni asenteesta, niinkin sanoo rauhoittava ääni, joka järkeilee kumoon syyllistävän äänen. Miksi pitäisi tuntea häpeää tai syyllisyyttä toiselta äidiltä ostamastaan puolentoista euron ruusukuvioisesta vaipasta, joka (nyt jo karttuneen kokemuksen perusteella) falskaa vähemmän kuin harmaaksi pesty viiden vuoden takaisen äitiyspakkauksen vaipan irvikuva, kun yksikään mies ei nolostelisi vaikkapa kahdensadan kaiuttimia? Onko tämä nyt feministin ajatus, onko! Niin! Ei ole!

Mitä tulee käsistä lähtemiseen ja hallinnan menetykseen ja muuhun sellaiseen, jota hiukan pelkään kirppareilla (no äh, pelkään sitä aina ja kaikkialla), tunnen jo itseni. Minulla on nyt taas yksi tällainen vaihe. Puolen kotimme esineistä ja omista hämäristä arkisista tavoistani on hankittu samalla metodilla: idea tarpeesta, jäätävä innostus, maaninen tiedonhaku, esineen valinta, hankkiminen ja sitten seestyminen ja pitkäaikainen, rauhallinen käyttö. (Nypynpoistajakin on muuttunut jo järkeväksi taloustarvikkeeksi!) Jos minulla siis on nyt vaihe, jossa ompelen kaksi sisävaippaa päivässä, hienoa. Ovatpa sitten valmiina odottamassa, kun tuotan niille käyttäjän. 

Siinä vaiheessa olen ehkä maanisen innostunut vaikka istukan syömisestä, ja se on kokonaan toinen tarina se.

5 kommenttia:

Huma_nist kirjoitti...

Kauheasti nyökyttelin alusta loppuun. Innostumisen takia mulla on lipastossa kuusi kaunista kantoliinaa ja lipaston ulkopuolella taapero, joka haluaa kävellä.

Vaipoista voisi taas vaihteeksi innostua. Parissa viikossahan se pahin useimmiten laantuu, sitten on jo vaikea muistaa, mikä mahtava pointti kulloiseenkin keissiin liittyi.

Inana kirjoitti...

Nimenomaan. Mutta inspiraatiota on kiittäminen siitä, että lopulta on ne kuusi liinaa (mulla on 8) - että on mistä ottaa sittenkin, kun ei enää ehkä ole pelkästään liekeissä. Monille tää sama varmaan iskee kesällä ja syksyllä säilömisaikaan!

Huma_nist kirjoitti...

Mulla oli enemmän liinoja, mutta luovuin muutamista ja parista repusta ja hankin tilalle lisää liinoja ja paremman repun. Jumalauta. Hulluutensa näkeminen on joskus avartavaa.

Kevään kunniaksi olen perse pitkällä keräillyt jo vuohenputkia ja nokkosia. Syksymmällä iskee pahempi mania kun on marjastettava non-stoppina monta viikkoa. :)

Inana kirjoitti...

Mun työpäivä päättyi just. Sain blogisi luettua lopusta alkuun.

Huma_nist kirjoitti...

Olet siis joko hullu tai sankari - molempia.