keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Peijakas

Saatan olla hieman raskaana. Huvittelen keksimällä sille lukuisia sarkastisia, mutta lämminkenkisiä kiertoilmauksia, jotka väistävät kaikki tie-, kukka- ja (aivan erityisesti) enkelimetaforien kliseekuopat tuoden esiin, että en suostu "pysähtymään täynnä hiljaista ihmettelyä minkään fucking kauneuden/herkkyyden/täydellisyyden äärelle" ja lässyttämään tunteistani kritiikittä ironiatta kaiken maailman kopeloiville tädeille. Turisti on blogissaan jo varannut nimen Suolinkainen, ok, ei se ehkä olekaan aivan sitä, mitä tavoittelen, enköhän ehdi tässä keksi nimiä mielenkiintoiselle tilalleni. Yhtäkkiä tunnen lämmintä yhteyttä Turistin kanssa.

T ei tietenkään uskonut, että kaksi punaista viivaa merkitsevät sitä, mitä väitin niiden merkitsevän, koska "amerikkalaisissa elokuvissa siinä on aina sininen plussa". (Puhelussa kotoa rautatieasemalle:)
"Mä taidan olla nyt sitte raskaana."
"Ai jaa, mä voisin mennä Mäkkiin kun on hirvee nälkä ton matkan jälkeen."
Siinä teille liikuttunutta ihmettelyä, tädit!

Haluaisin tietysti avautua kaikille kauheasti, mutta saattaisi olla melko perseestä kertoa myöhemmin jokaiselle että keskenpä meni, kiitoksia mielenkiinnostanne. Vihjailujen aika siis. Täytyypä "kommentoida omaa tilaansa" blogissa vaan eikä ees Fäsärissä (ainakin vielä 5 minuuttia).

7 kommenttia:

Sushi kirjoitti...

Oi, onnea nyt ainakin alustavasti! Mietin just eilen illalla, pitäiskö teidän mennä johonkin hedelmöityshoitoihin kun mitään ei oo tunnu tapahtuvan, mutta nähtävästi ei. :)

Lähen tänään mökille siskoni kanssa, ehkä viikon päästä oon taas Helsingissä. Sitten vois vaikka nähdä!

Inana kirjoitti...

Ai, me tajuttiin vasta toissa viikolla miten raskaaksi tullaan. Hirveesti oli haikaroita ammuttu parvekkeelta sitä ennen. Mihinkähän me haudattais ne raadot?

M kirjoitti...

Miten voi olla hieman raskaana. Eiköhän sitä joko ole tai sitten ei. Täyttäkää ne ja viekää naapureiden parvekkeille, ni nekin saavat haikaran vierailulle :).

Anonyymi kirjoitti...

Kunhan et ala puhua "masuasukista". Se on ehkä hirvein.

Onnea joka tapauksessa! :) Haikaroista käsitetaidetta.

Inana kirjoitti...

Ajattelin just tuota sanaa eilen bussissa! Eieiei!

Ronja kirjoitti...

Kurtistin kulmiani haikaroiden ampumisen mauttomuudelle.

Haikara ja haikala ovat traaginen minimipari.

Inana kirjoitti...

Snif.