maanantai 27. heinäkuuta 2009

Hauskin kesämuistoni

Tiesin koko ajan että jossain vaiheessa pitää päästä pois. Sen sijaan että olisin lentänyt Thaimaahan viikoksi, sanoin välittömästi "joo", kun isi heitti ehdotuksen pienestä Tallinnan-risteilystä. Otin S:n mukaan, jätin kotini T:n ja kavereiden haltuun, maksoin kuusikymppiä isille (laskujeni mukaan se kattaa laivamatkan ja ruoat, jotka isi maksoi yhteisesti) ja päätin pitäytyä kohtuudessa tuliaiskrääsän ja -suklaan suhteen. Pikkuvelikin oli mukana. Tunnelma nousi nousemistaan aamuseitsemästä lähtien saavuttaakseen huippunsa yksisentoista tuntia myöhemmin. Jo menomatkalla meidän lasten täytyi mennä tax free -kauppaan karkkeja tervehtimään. (Tulomatkalla olikin eri laiva, joten sama ihmettelykierros oli ennen ostamista käytävä uudelleen!)

Kiersimme vanhaakaupunkia, minä pädin virollani, vaikka isi yritti toimia matkanjohtajana selvällä suomen kielellä, katselimme kaikenlaisia turismi-ilmiöitä ulkopuolisen hyväntuulisina ja pääsimme neuvostoliittolaisen tekniikan museoon (puhuin meidät yhdelle perhelipulle kaikki) Ladoja katsomaan. Minulle oli jäänyt häämatkalta reilut seitsemän kruunua, jotka käytin jonkinlaisessa "kaikenkaupassa" (mitä se olikaan viroksi) puolikiloiseen retropakettiin ruokasoodaa: se oli halpa, kaunis ja tarpeellisuuttaan ennen pitkää loppuun kuluva ja sen jälkeen kierrätettävä; lisäksi halusin 50 eurosentin arvoisesta kruunuläjästäni eroon. Kaikenlaiset käsityöt lumosivat. Italialainen pizza oli hyvää, joskin kaikenlaista mausteisuutta olisi saanut olla tuplasti, iih-ihanan kakkukahvilan kakut ja kaakaot olivat vielä parempia. Virolaisethan rakastavat kakkuja! Minulla oli taskusadetakki mukana, mutta rankahkojen sadekuurojen aikana olimme enimmäkseen katoksen alla.

Jossain vaiheessa
kymmentuntisen kävelyurakan loppupuolella alkoi tuntua siltä, että penkillä istuminen ei enää riittänyt virvoittamaan, joten noudatin Sushin neuvoa ja päätin sijoittaa omaisuuttani matkamuistokrääsän sijasta palveluihin: halusin jalkahoitoon! Kuinka helposti Suomessa pääsee lauantai-iltana kymmenen minuutin odotuksella ja 28 eurolla (no hei, sataman lähellä) tunnin mittaiseen pedikyyriin? Siinä nautiskellessani ja uhraamatta juurikaan ajatuksia seurueelleni, joka odotti minua ja parturoitavaa nuorta veljeäni penkillä istuen lueskelin hiuslehteä (ne ovat kyllä aina hirveän inspiroivia!). Keksin, että olen ollut väärässä uskoessani, että ylikasvanut hirveä polkkatukka on välttämätön välivaihe hiustenkasvatuksessa. Senhän voi kerrostaa ja silti säilyttää jonkinlaisen illuusion tietystä pituudesta!

Mainitsin suunnitelmastani jalkahoitajalle, jolle olin muutenkin avautunut viroksi koko ajan, ja tämäpä kysyi heti viereiden huoneen kampaajalta irtoaako vapaa aika. Irtosi, ja kun punavalkoisiksi lakatut varpaankynteni olivat kuivat, sipsuttelin vielä lipsittäväksi. Ekohenkisyyttäni en halunnut päähäni sampoota vaan pelkän leikkauksen, joka olikin nopeasti tehty (tosin lopputulos oli lyhyempi kuin olin ajatellut). Venäläinen kampaajani (päästyään vihdoin jyvälle ekohippeilystäni) ymmärsi jopa olla tarjoamatta minulle mitään aineita tukkaan. Pari kertaa yhteinen kielemme, huono viro, oli tehdä tepposet (vastasin vain "jah" kun en tiennyt mitä hän suunnitteli tekevänsä), mutta olin lopputulokseen tyytyväinen. Laskeskelin tosin eläväni hyvin, hyvin kapeasti kotiinpaluun jälkeen. Isi tarjoutui kuitenkin maksamaan yhteisen kauneushoitolalaskumme, kaksi hiustenleikkuuta ja pedikyyrin, joka ei sivumennen sanoen ollut kuin noin 70 euroa. (Olisi sen Suomessakin saanut jostain lähiökampaamosta etsimällä ja vertailemalla, mutta tuskin nyt ensimmäisestä vastaantulevasta spasta!) Hypähtelin loppuillan kevein jaloin ja päin, huomattavasti keveämmin kuin väsynyt seurue. Laivamatka menikin karkkia ostaessa ja ruokasoodaa valokuvatessa.

(En tosin päätynyt vielä silloin kotiin vaan unosille
S:n vierashuoneeseen, josta seuraavana aamuna heräsin kuluttamaan amerikkalaista romanttista ja ei-romanttista komediaa, hampurilaisia ja suklaata sellaisia määriä, että hirvittää. Mutta se on toinen tarina. Tästä onkin hyvä aloittaa opiskelu, joka itse asiassa alkaa kolmen tunnin päästä. Kiitos seurastanne, kuulemiin.)

6 kommenttia:

Tuomo kirjoitti...

Se söögisooda-rasia oli kyllä facebook-kuvassa väga ilus!

Sushi kirjoitti...

Olen saattanut keksiä vastauksen yhteen tärkeään kysymykseen Savossa mökkeillessäni! Nimittäin kun siinä vuodatus-blogissasi oli kerran yhdessä meemissä kysymys, että "Kakkakeiju?" ja olit vastannut siihen, että "Mimimimikä?!", niin aloin miettiä viime yönä, että se kakkakeiju voisi tarkoittaa samaa kuin paskakummi, joka saattaa lapsen yöllä mökillä huussiin, jottei tätä pelota mennä yksin pimeällä. Mökkeily on avartavaa!

Anonyymi kirjoitti...

Jouduin kuulemaan Joutsenlaulun melkein heti uudestaan! Ikkunanalusteinit soittivat sunnuntaina Suomi-hittien parhaimmistoa, samoja biisejä uudelleen ja uudelleen. D: Myös Levottomasta Tuhkimosta sain nauttia yllin kyllin.

Nyt harmittaa etten ostanut söödisoodaa sieltä. Sehän maksaa täällä n. 6 e kilo; kuusi kertaa enemmän...

Kannatan Sushin teoriaa. Muistan kuulleeni samantyyppisen sanan joskus lapsena mökillä!

Anonyymi kirjoitti...

"Söögi-" eikä "söödi-".

Inana kirjoitti...

En muista kakkakeijua lainkaan. Mut minäkin sain kuulla eilen Levotonta Tuhkimoa, lauloin jopa mukana (töissä, nojatessani enemmän kuin puoliunessa työtyynyyni).

Sushi kirjoitti...

Työtyyny! :) Sellanen pitäis kyllä munkin hankkia Castrenianumiin, jottei tarttis nojata poskea kovaan pöytälevyyn...