duurin korkea c kvartetissa

Olen yrittänyt kaikkien entisten tekstien poistamisen jälkeen olla kirjoittamatta enää yhtään ikävää ja mielenkiinnotonta blogitekstiä, joten en sitten ole kirjoittanut yhtään.

Mummun hautajaiset olivat eilen. Tunnelma nousi koko ajan, ja muistotilaisuuden jälkeen jatkoilla Mummulassa (tai nykyään tietysti Lassa, vrt. sarvikuonon sarveton poikanen -> kuono) oli jo oikein vitsikästä. Sitä ennen, tai ainakin hautausta ennen, minun täytyi pitää kitani kiinni aina kun keksin jotain hauskaa välttyäkseni mulkoilulta. Kirkkoherra onneksi muistutti nyt vanhemmiten jo vähän vähemmän T:n edesmenneyttä Nalle Puh -pehmolelua (oikeastaan lelu muistutti kummallisesti häntä; miehessä ei ollut mitään nallepuhmaista), mutta alkumusiikissa uruilla olin selvästi kuulevinani hitaan, surullisen melodian "oo, kesän lapsi mää ooon, oo, villi luonteeni ooon". "Annat minulle liikaa tilaisuuksia epäkunnioittavaan huumoriin", kuiskasi T haudan partaalla. Minä olin vain huomioinut iloiset kukkakärpäset, jotka kuola valuen tuskin malttoivat odottaa seppelten laskua. Mutta ketä olisi hyödyttänyt sen teeskenteleminen, että syöpäsairas vanhus ei olisi vielä ollut valmis poistumaan lopullisesti täältä? Ei mummun kuolemassa ollut mitään luonnotonta tai epäreilua, miksi minun olisi pitänyt tehdä siitä numero?

Velijakäly joutuivat tietysti soittamaan ja laulamaan joka tilaisuudessa, ja tällä kertaa olin iloinen soittimettoman ja laulutunnittoman ulkopuolisuudestani. T päivitteli muusikoiden tapaa sanoa "sellaisia asioita kuin duurin korkea c kvartetissa ja nauraa sen jälkeen kovalla äänellä". Velijakäly olivat aamummalla junassa kalvenneet kuultuaan T:n olevan oman sukunsa musikaalisin ja sukujuhlien lauluvelvollinen. He olivatkin ennen Riihimäkeä avautuneet siitä, miten helposti heidät työllistetään ilmaiseksi jokaisiin juhliin tajuamatta harjoittelun tuottamaa vaivaa. Minut sen sijaan yleensä työllistetään keittiön puolelle - tai työllistän itse itseni, koska uskon paikkani automaattisesti olevan siellä (vaikka sitten omissa juhlissani). (Se on kiusallista, sillä edustan kaikkia nuoria naisia, ja vähintään yhtä itsestäänselvään kuin vapaaehtoiseenkin tiskaamiseen on vaikea sovittaa feminismiä ja luonnollistumien purkamista.)

Tällä kertaa kuitenkin luin mikrofoniin varttitunnillisen adresseja. Onneksi olin käynyt etukäteen tarkistamassa kaikenlaisien allekirjoitusten ääntöohjeet, ja muutaman ukki oli jo ehtinyt muuntaa nykyaikaisen ortografian mukaiseksi lyijykynällä. Onpa muuten inhaa lukea mitallisia runonvärssyjä ääneen, niitä kun voi lukea kahdella tavalla väärin. Yritin valita keskitien ja hyödynsin vuorotellen molempia tapoja: painotin sanoja merkityksen mukaan mitasta piittaamatta, ja sitten taas mitan mukaan ja epäsuomalaisesti. TaiVAASsa. Kuinka kuulas, vahvistettu ääneni kimpoilikaan seurakuntasalin seinistä ikkunaan lentävän punatulkun lailla lukiessani Marjon Markoksi ja Suoman suomuksi! Minä en haluaisi radioon töihin. (OT: Sen sijaan eräs kaunisääninen mutta muuten väsyttävä mieshenkilö, johon minulla on ollut kyseenalainen ilo törmätä viimeksi perjantaina, saisi mielihyvin mennä radioon ja pysyä siellä.)

Pitopalvelun lihapullat oli maustettu kanelilla, joka kieltämättä purkissa ollessaan muistuttaa erehdyttävästi maustepippuria. Saattoi niitä silti syödä. Ruoka oli muuten kaiken kaikkiaan sellaista kuin ukki olisi lainannut mummun reseptikirjan pitopalvelulle (olettaen nimittäin että kirjan ohjeisiin kuului olennaisesti tilli, mistä en ole ollenkaan varma). Eilisen uusiin makuelämyksiin kuului myös kasvishampurilainen Hesessä. Se oli jotain hampurilaisen ja koulun (ei edes Unicafén) kasvispihvin väliltä. Sillekin täytyy olla kohderyhmänsä: ihmiset, jotka eivät mene Heseen herkuttelemaan vaan seuran vuoksi. Saattaisin syödä sellaisen toistekin.

Menomatkalla vanhempieni auton perässä ajaessamme T:n ja pikkuveljieni kanssa autossa näimme kaksi metsästäjiä pakoon lähtenyttä ukkometsoa tien vieressä. (Näkisimmeköhän lisää ensi viikonloppuna Nuuksiossa?) Tulomatkalla huudatimme poppiradiota ja minä lauloin (jostain nolosta syystä kaikki ulkoa) ja moshasin mukana (kert Ylen ykkös -isi ja muusikko-muut eivät olleet kuulemassa, joskin turvavälin päästä takalasin läpi näkemässä). Kovaa. Koko matkan. Tänään päänliikkeet ovat melko hillittyjä.