maanantai 2. tammikuuta 2017

Vasenkätisten lasten neulonta-apuyhdistys

Toivoin joululahjaksi reisimittaisia säärystimiä. Sain puikot ja lankaa. (Toivoin myös Lidlin suklaalla päällystettyjä hapankirsikoita ja sain sellaisen torninmuotoisen "lisää vain kirsikat" -suklaalähteen. Se on hieno mutta hiukan työläästi tiskattava sähkölaite.) Olen nyt neulonut sellaisen metrin verran raidallista putkea niin että käsistä kuoriutuu iho ja ajatellut neulomisen sosiaalisia merkityksiä.

Metrossa neulova on kätevä, arkinen tyyppi, joka ymmärtää ajankäytön optimoimisesta yhtä ja toista. Kävelevä neuloja on vähän samanlainen kuin tosi, tosi kovassa humalassa horjahteleva kulkija: ulkopuolinen tuijottaa sitä kuin luonto-ohjelmaa ja melkein odottaa, milloin yllättävä kuoppa tulee vastaan ja kaataa koko hauraan kokonaisuuden. Neulojalla on myös viisi metallista piikkiä, joiden päälle kaatua, mikä erottaa hänet niin juoposta kuin vaikka kävelevästä päiväkirjan kirjoittajasta.

Matkalla juhliin bussissa neulova nainen on näkymätön täti, olkoonkin että kolmikymppinen ja käyttänyt jonkin aikaa silmäripsiinsä. Juhliin päästyään hän istuu paikallaan katse alas luotuna (myös koska ripset) ja neuloo ja neuloo ja kuulee kaiken, mitä puhutaan. Neuleestaan käsin hän sitten saattaa osallistua keskusteluun juuri silloin kun kannattaa, mutta ei edelleenkään nosta katsettaan. Sillä saa kuulkaas rikkumattoman kuunteluhiljaisuuden aikaiseksi. Säärystin kelpaa puheenaiheeksi -- hetken -- ja kun ei ole sanottavaa, kilinä kertoo, että sentään jotain tapahtuu. Että ei tässä mitenkään vuorovaikutuksen ulkopuolella olla, vaikka sosiaaliset tilanteet olisivat vähän pelottavia.

Neulominen on yhtä aikaa perinteistä ja luovaa, harmitonta ja taidokasta, turvallista ja älyllistä. Neulova nainen on kaikkeuden ihana äiti, jolta tullaan kysymään pikkuleipäreseptejä ja vauvaviittomaohjeita. (Neulova mies olisi tietysti ällistyttävä token, ainokainen, johon pitää erikseen naama peruslukemilla feministisesti suhtautua.) Yllättävän moni huoneessa ei todellakaan ole lapsena oppinut neulomaan. Siksi se alkaa näyttää tosi harvinaiselta taidolta, jolla voi päteä niin paljon kuin sielu sietää.

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Niin, siinä on vain se, että ihmiset eivät yleensä tykkää pätemisestä, vaan heitä päin vastoin ärsyttää se.

Pätemään taipuvaiset ihmiset tuntuvat usein kuvittelevan herättävänsä ihailua ja kunnioitusta muissa ihmisissä. Asia ei ole niin vaan enemmänkin ihmiset ärtyvät besserwisser-puheesta ja miettivät hiljaa mielessään, pitääkö pätijä minua jotenkin yksinkertaisena tai vähäarvoisempana ottaessaan aseman, josta käsin voi selittää minulle asioita, jotka eivät välttämättä kiinnosta minua tai joista tiedän jo valmiiksi tai josta otan mielummin itsekseni selvää. Tai sitten he ajattelevat, että pätijällä on huono itsetunto.

Kutominen etenkään ei ole mikään erikoistaito. Useimmat ihmiset osaavat kutoa, toiset paremmin, toiset huonommin. Ne, jotka huonommin, eivät siksi, etteivät vaan ole tulleet ottaneeksi asiasta selvää vaan siksi, että heitä ei luultavasti vain kiinnosta kutoa. Silloin he eivät yleensä myöskään kaipaa lisätietoa kutomisesta.