tag:blogger.com,1999:blog-1480430572894826762024-03-13T04:17:23.412+02:00Yöllä kaikki vaihtaa salaa paikkaaLisäksi osaan laittaa poskipunaa ja näyttää traagiselta yhtä aikaa.Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.comBlogger217125tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-35448658078032216782017-11-25T21:30:00.001+02:002017-11-25T21:30:13.367+02:00Eijjaksa<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Rasittavat kirjautumiset, minä <a href="https://laskutila.blogspot.fi/">häivyn täältä</a>.</span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-35014988495683350672017-11-24T16:07:00.001+02:002017-11-24T16:07:53.948+02:00Huumeseula, tuo elämäni epätyydyttävin vessakäynti<div>
<span style="font-size: small;"><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;"></span></span></div>
<div>
<span style="font-size: small;"><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Kaikkien
äitien opetukset vilahtivat silmissäni: jos jää auton alle, pitää
varmistaa että on ehjät ja kauniit alusvaatteet, kun lääkärit ja hoitajatkin sitten näkevät. Nyt se oli myöhäistä.</span></span></div>
<div>
<span style="font-size: small;"><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;"><br /></span></span></div>
<div>
<span style="font-size: small;"><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Onneksi
olen synnyttänyt pari kertaa: lapset ja kaikki niihin liittyvä ovat
totuttaneet ihmisen ajoittaiseen yksityisyydestä tinkimiseen. Sain
tänään aikuisseuraa vessaan, koska eräiden tutkimusten aluksi minulle
tehdään poissulkumielessä huumetestit. (Ihan loogista: ennen kuin outous
voidaan diagnosoida, on katsottava, mitä ihminen on vetänyt...)
Huumeseulan pointtihan on virtsanäytteen antaminen valvotusti, jotta
näytettä ei voida manipuloida. Huslabin mukaan tulosta
ei silti pidä "ilman varmistusmäärityksiä käyttää päätöksentekoon,
jolla voi olla sosiaalisia, taloudellisia tai juridisia vaikutuksia
potilaalle". Pissin lämpötilakin mitattiin väriä vaihtavalla tarralla
purkin kyljessä. Lisäksi tutkitaan laimeus ja ominaispaino ja mitä
vielä.</span></span></div>
<div>
<div>
<span style="font-size: small;"><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;"><br /></span></span></div>
<div>
<span style="font-size: small;"><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Googlailin aika paljon
etukäteen, koska ymmärrettävästi hiukan jännitti. Tuleeko vessaan asti
ihminen vai onko se vain ikkunan takana? Pahempaa: näytteenantovessa oli
vuorattu <i>peileillä </i>ja puoliläpäisevällä lasilla JA escortteja
oli kaksi. Toinen oli jonkinlainen oppilas (häiritsevän hyvännäköinen
mies ja vasenkätinenkin vielä, keräilen niitä), jota tädimpi koulutti.
Ja mitä minä teen kun hermostun: heitän yhä huononevia vitsejä. ("Onko
sulla kilpirauhaslääkitystä?" "Ei, mutta katsoin eilen
kilpikonnavideoita, vaikuttaako se?") Tänään niitä tuli aikamoista
tykitystä. Olin kuin nahkakantinen pick-up artistien opaskirja. (Lukematta otaksun, että niissä käsketään hämmentää saalis laskettelemalla ääneen jokainen salama-assosiaatio.)</span></span><br />
<br />
<span style="font-size: small;"><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Sanoinko jo että toinen käsi piti
pitää näkyvillä koko ajan? Minä istuin siinä hemmetin pöntöllä
sarkastisesti mulkoillen molemmat kädet ilmassa (koska kuka voi pissiä
käskystä ja tuijotettuna, tai siis <i>oletan</i> että tuijotettuna sen
lasin takaa), syönti- ja vessakieltojen noudattamisesta heikkona ja
arvokkuuteni rippeistä kiinni pitäen. </span></span></div>
<div>
<br />
<span style="font-size: small;"><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Kun homma oli ns. purkissa,
vanhempi hoitaja sanoi yllättävästi: "Nyt vaihdetaan vuoroja!" "Nyt TE
pissitte", minulta lipsahti. Mutta ei, minun piti valvoa näyteputkien
sinetöimistä ja kirjaamista. Silmämääräinen inspektoiminenkaan ei
riittänyt, ei! Täytyi oikein ottaa taskulämpimät putket <i>käteen</i> ja todeta, että kyllä, samat sinettitarrojen numerot ovat ehkä, kylläpä kyllä, saanko jo pirulauta sen henkkarini takaisin.</span></span></div>
</div>
<div>
<span style="font-size: small;"><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;"><br /></span></span></div>
<div>
<span style="font-size: small;"><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Nyt sitten ei muuta kuin pelkäämään, että niissä testeissä kuitenkin mystisesti näkyisi <i>jotain</i> ja sillä jotenkin olisi kuitenkin minulle "sosiaalisia, taloudellisia tai juridisia vaikutuksia".
Alkusyksyinen lihasrelaksantti? Eilinen kohtuuton määrä hyvin
onnistunutta pullataikinaa? Kaikki sisälläni kytevä hiljainen epätoivo?</span></span></div>
Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-42911577357563114482017-11-09T17:03:00.000+02:002017-11-09T17:03:10.424+02:00Se hyvä aihe<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Mulla oli vielä aamubussissa joku älyttömän hyvä aihe, josta halusin kirjoittaa. Ja teinkö muistiinpanoja? En tehnyt muistiinpanoja. Sen sijaan kirjoitin kehopäiväkirjaani (tietysti kehollani on oma päiväkirja) jotain ovuloimisesta. Kannattiko, mitä? Nyt se oikeasti hyvä aihe sitten unohtui!</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Koska olen saanut työni ulkonäöllä, onnistuin luikertelemaan (<i>pyysivät</i>, kuulkaa, oikein) yhteen uuteen viestintätyöryhmään, kun panin tarpeeksi huulipunaa. Lisäksi olen saanut tekemisistäni kaksi kertaa suoria kehuja parissa päivässä. Nyt on aika joko ylpistyä sietämättömäksi tai kehittää joku sarkasmistrategia. Otan sen ylpistymisen, suon sen itselleni koska ovuloin ja itsetuntoni on huipussaan. (Nyt turpa kiinni jo niistä adnekseista jooko, t. itsesensuuri.) Katsotaan huomenna sitä sarkasmia sitten. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Täytin tällä viikolla 31 ja koska olen saanut kuulla monelta taholta olevani "kamalan nuori", sain lahjaksi elämäni ensimmäistä kertaa omia legoja, kaksi taloa. Olen rakentanut ne jo kahdesti. </span><span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"></span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Mikä hemmetti se hyvä aihe oli?</span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-39520104716219769002017-10-11T12:59:00.000+03:002017-10-11T12:59:32.576+03:00Rehellisyydestä<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Olen jo <a href="https://www.youtube.com/watch?v=k2E-T6znt-M">pitkään ihmetellyt</a>, millaista olisi olla täysin rehellinen. Onnistuisiko se? Tai siis onnistuisi, mutta ilman eettisiä ja sosiaalisia ongelmia? Siis: voiko yksilö olla aina rehellinen ja välttyä silti katastrofeilta?</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Ajattelin tätä ääneen kerran, ja huomasin rehellisyyden tarkoittavan eri asioita eri ihmisille. Sain nimittäin oletuksia ja paheksuntaa vastaani ja olin ihmeissäni. Ei minulla käynyt mielessäkään, että rehellisyys olisi negatiivinen ilmiö. (Neurotyypilliset, mikä teitä <i>vaivaa</i>?) Ihan kuin eettisyyttä ja kovasti treenattua empatiaa ei ilman muuta pitäisi liittää mukaan totuuteen ja ylipäänsä ihmisenä toimimiseen! Ihan kuin diplomaattisuus olisi automaattisesti valheellista. Ihan kuin rehellisyys tarkoittaisi ilkeyttä! Kuka tällaisesta uuskielestä on vastuussa, kun kiltteyskin tarkoittaa kuulemma nykyään samaa kuin passiivis-aggressiivinen vastuunpakoilu ja kaunan hautominen!</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Jos joku haluaa keskustella karseasta kampauksestaan, on ihan yhtä rehellistä sanoa vaikka "huomasinkin heti että sulla on uusi tukka, joo-o, vaihtelu se aina virkistää, missäs teetit?" kuin "että te jotkut jaksatte sen muodin kanssa, et kai maksanut <i>tuosta</i>". </span><br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Totuus on joka tapauksessa enemmän kuin puheeseen mahtuu. Alan uskoa siihen, että näkökulmansa voi rajata ja epämiellyttävät asiat muotoilla vastaanottajalle oikein, asiapitoisesti ja totuutta venyttämättä. Enää pitäisi vain keksiä, miten. Jos muotoilee liian kauan, hiljaisuus puhuu puolestaan (sillä ikävällä tavalla). Jos taas vastaus on aina valmiina, sekin on vähän epäilyttävää eikä kuulosta enää todelta.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Opettelen myös yksityisyyteni säilyttämistä. Olen luullut rehellisyyden tarkoittavan sitä, että salaisuuksia tai yksityisasioita ei voi olla, ja pakko on myöntää jos udellaan (ja sitten törmätä puheisiinsa vuosia ja vuosia jälkeenpäin). Mutta on rehellistä myös kieltäytyä sanomasta, vetää rajansa. "Tämä on mun/meidän/sen-ja-sen yksityisasia, enkä halua puhua siitä ulkopuolisille." </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Haluaisin olla vanhana sellainen viisas guru, joka ei koskaan valehtele, mutta on silti tarpeeksi taitava sosiaalisesti ollakseen haluttua seuraa. (Miksi näen mielessäni Yodan, jolla on mun silmälasit?) </span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-72371642548091978202017-08-07T18:49:00.000+03:002017-08-07T18:49:33.271+03:00Antaa sen muuttua<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Saanko minä hetken kirjoitusrauhan? Saanhan minä hetken kirjoitusrauhan. Olen ravinnut itseäni henkisesti ja saanut jokapäiväiseen elämään tarpeeksi tukijoukkoja, ja yhtäkkiä onkin aikaa ja voimia tehdä kaikenlaista hauskaa ja uutta, vaikka pientäkin.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Sitten kun on reipas ja tottunut ihan suvereenisti kokeilemaan asioita ja saanut mielen vetreäksi, uusia ajatuksia alkaa nousta sanojen tavoitettaviin. On aika siivilöidä ajatushiekasta painavimpia mötiköitä, joilla, öö, rakent- no ihansama.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Joten nyt minulla on suunnitelmia. Nautin siis parhaimpiin kuuluvasta inhimillisestä tunteesta, odottamisen ilosta.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Lyhyen aikavälin suunnitelmat:</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">- Käydä pikku t:n kanssa uimassa välillä sillee äiti-poikatoiminnasti.
Uskaltauduin maauimalassa kolmen metrin hyppylaudallekin hänen
perässään. Tyttöjä ei sillä laudalla paljoa näkynyt. Piti näyttää
feminististä naisenmallia 11-vuotiaille, että ei tähän palleja kuulkaas
tarvita, sormet vain, jotka pitävät nenästä kiinni (ks. pitkän aikavälin
suunnitelmat)!</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">- Opetella käyttämään irtopuuteria. (Tulin ostaneeksi semmoisen. Sekä huulipunan ja roikkuvat korvikset. Mistään näistä ei ole oikeastaan kokemusta ainakaan aikuisiältä. Mutta ajelin übermahtavan kymmenen millin siilitukan, joten jostain niitä naisellisuuspisteitä <strike>on kerättävä</strike> haluan kerätä.)</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">- Jatkaa omaksumaani tapaa kirjoittaa päiväkirjaa vierailla kielillä. Englanti ja ranska kokeiltu tähän mennessä, ja jälkimmäinen oli aivan järjettömän työlästä. <i>Ais</i>, <i>ais</i>, <i>ait</i>, <i>ions</i>, <i>iez</i>, <i>aient</i>pä hyvinnii, mutta mitähän noilla päätteillä piti oikeastaan tehdä? <i>Ruusut ja tohvelit aalloilla </i>my ass.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">- Hankkia lisää kirjainlyhenteitä, joilla itseään kutsua. </span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">- Alkaa taas piirtää kehnoa mutta rakasta sarjistani. </span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Pitkän aikavälin suunnitelmat:</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">- Hankkiutua uimahyppykurssille ja opetella hyppäämään pää edellä elegantisti.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">- Perustaa, tai edes etsiä, epäkaupallinen, turvallinen, päihteetön, vegaaninen ja intersektionaalisesti feministinen oleskelutila, jossa pitää kirjallista salonkia ja teeiltoja, esitelmiä, kirppareita, työpajoja <a href="https://www.youtube.com/watch?v=GvBhJPcxK4k">tällaisille</a> lupaaville teineille ja itselleen! Turussa on Kirjakahvila, mitä meillä on! Ei just mitään, jollei itse tätäkin hoida vastahakoisten oravanpyöräilijöiden nihkeilystä huolimatta! Been there nimittäin ja vieläkin hiukan vituttaa.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">- Etsiä keskustelukaveri, jonka kanssa verestää fuksivuoteen jäänyttä kielitaitoa. Olisi hauskaa hengailla vaikka jonkun natiiviranskanpuhujan kanssa ja treenailla yhdessä suomea ja ranskaa ja englantia. (Tuntemattoman. En todellakaan kaipaa mitään enkuntunti-flashbackeja, kiitos vain.)</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">-
Opetella ohjelmoimaan. Minulla on nörtin ulkonäkö, joten kai pitäisi
lunastaa ne odotuksetkin jollain lailla sitten saatana. Kelpaako, että
pyörin Assemblyillä kolme varttia? (Ahdistuin pikkukaupungin kulutukseen
vertautuvan sähkömäärän tuhlaamisesta leikkimiseen ja lähin meneen.)</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">- Opetella tekemään puusta asioita. Vaikka lusikoita. Haaveilen itse
tehdyistä tosi kauniista ja ergonomisista puulusikoista, jotka
vanhenevat ja värjääntyvät <i>hitaasti ja kauniisti</i>. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">- Kuvata suklaa-arvioita nettiin. Tiedätte ne tyypit, jotka ryystävät tyyristä teetä kameran edessä (ja kun sanon ryystävät, tarkoitan sitä)? Ja ne, jotka kuvaavat <i>omia käsiään </i>avaamassa uuden lautapelin pakettia ja esittelevät ulos kaivamiaan ukkeleita? Minä voisin kuvata suklaata: "Tällä raakasuklaamerkillä on todella tasokasta tää kansitaide. Miinusta tulee kyllä roimasti muovikalvosta tässä välissä, tai no onhan tää tietty biohajoavaa muovia, mutta kyllä mä vahvaa hyvälaatuista foliota preferoisin ehdottomasti. Ohhoh, nyt kun käännän levyn ympäri niin täähän on aivan poikkeuksellinen tää paisley-kuvio. Raaskiiko tätä murtaakaan? Aijai, värivirhe, lämpötilavaihteluille on näköjään altistunut." (Huulipunan käyttö on varmaan plussaa maisteluosuudessa. "Jos puet oikeanlaiset vaatteet niin ihmiset vois ihan maksaa niistä videoista", kuului ensimmäinen ateljeekommentti kun maalailin ideaani. Oikeanlaiset <i>vaatteet</i>?) </span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-42665792720266897112017-04-22T00:20:00.000+03:002017-04-22T00:36:24.278+03:00L'esprit de l'escalier<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Argumentoin tänään seurassa, että <i>pimppi </i>on rivo sana, joten en opeta sitä lapsilleni. (Sen sijaan neutraali ja kiva sana minun mielestäni on esimerkiksi <i>pilde</i>.) </span><br />
<br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Ja tietenkään en osannut muotoilla ajatustani kunnolla, vaikka se on ollut mielen pohjalla on jo monta vuotta. Koska olen parhaimmillani kun paikalla on 0 - 1 muuta ihmistä, sain ajateltua loppuun vasta liian myöhään. </span><span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Sitten intersektionaalinen feminismi riensi hätiin tarjoten minulle käsitteen: <i>kulttuurinen omiminen</i>. Ehkä paras termi, jonka olen oppinut viime tai toissa vuonna!</span><br />
<br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Kulttuurisesta omimisesta puhutaan, kun vallassa oleva ihmisryhmä nappailee alistetun ihmisryhmän kulttuurista itselleen sopivia palasia, leikittelee niillä miten mielii, rikkoo loput ja kyllästyttyään heittää menemään. Olen aina vaistomaisesti inhonnut aikuisten tapaa lainailla leimallisesti lasten omaisuutena tunnettuja sanoja ja ilmauksia puhuessaan aikuisten maailmaan kuuluvista asioista: </span><span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">napsia lasten kulttuurista palasia omiin hämäriin tarkoitusperiinsä. <i>Aikuisten oikeesti </i>-hokema on vielä sentään aika harmiton, mutta silti osa samaa ilmiötä. Niillä on jotain mitä meillä ei ole, joten sormi suuhun, jalkaterät sisäänpäin ja lässytys käyntiin. </span></span> <br />
<br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Aikuiset ovat epämiellyttävällä tavalla omineet itselleen seksuaalisiin merkityksiin <i>pimpin </i>(saati <i>pimpsan</i>)<i> </i>ja <i>pepun </i>ja herra ties vielä mitä. Lasten kehonosia merkitsevät sanat ovat menettäneet viattomuutensa, ja se on jotenkin likaista. Olen liian aikuinen, olen kuullut liikaa, tämä ei tunnu enää ollenkaan kivalta.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Joten olen puoliksi tiedostamattani siirtynyt jonkinlaiseen voimauttavaan vastaiskuun: positiiviseen haltuunottoon. Pyrin opettamaan lapsille maailman rehellisesti ja ilman aikuisten kaksoismerkityksiä. Puren hammasta ja sanon kysyttäessä mahdollisimman oikeat nimet kehonosille. Hylkään ne sanat, jotka eivät enää tunnu mukavilta käyttää, vaikka kuinka koko muu maailma hokisi peppua (se on <i>pylly </i>tai vaikka <i>hanuri</i>, <i>pepusta </i>tulee mieleen vain isojen tyttöjen puheet). (Tosin en tiedä raaskinko lakata käyttämästä mini-t:n imetysaikaista omaa sanaa <i>nönnöt</i> ja vaihtaa sitä vaikka <i>rintoihin</i>, koska <i>nönnöt</i> on niin ihana.)</span><br />
<br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Oikeastaan feministisellä ajattelulla on tässä enemmänkin käyttöä. Lasten on kehityksensä ja turvallisuutensakin vuoksi syytä tietää omasta ja toisenlaisista kehoista paljon, ja oikeaa tietoa ja oikeita sanoja. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Ehkä kyse onkin pitkälti rehellisyydestä ja kunnioituksesta. Lasten sisäinen maailma ja kulttuuri ja kasvurauha ovat vakavasti otettavia asioita. Samalla tavalla kuin leikkikentälle ei kaivata nuorisojoukkoja pulloineen tilaa viemään, ei lasten maailmaa saa vallata ja sanoja väännellä pilalle.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Niin ja mistäkö koko keskustelu alkoi? Pikku t:n laulusta: "Pipellä pissataan, pyllyllä kakataan, pildellä ei tehä miit-tään." </span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-64840926061213431872017-01-02T13:53:00.002+02:002017-01-02T13:53:54.664+02:00Vasenkätisten lasten neulonta-apuyhdistys<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Toivoin joululahjaksi reisimittaisia säärystimiä. Sain puikot ja lankaa. (Toivoin myös Lidlin suklaalla päällystettyjä hapankirsikoita ja sain sellaisen torninmuotoisen "lisää vain kirsikat" </span><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">-suklaalähteen. Se on hieno mutta hiukan työläästi tiskattava sähkölaite.) Olen nyt neulonut sellaisen metrin verran raidallista putkea niin että käsistä kuoriutuu iho ja ajatellut neulomisen sosiaalisia merkityksiä.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Metrossa neulova on kätevä, arkinen tyyppi, joka ymmärtää ajankäytön optimoimisesta yhtä ja toista. Kävelevä neuloja on vähän samanlainen kuin tosi, tosi kovassa humalassa horjahteleva kulkija: ulkopuolinen tuijottaa sitä kuin luonto-ohjelmaa ja melkein odottaa, milloin yllättävä kuoppa tulee vastaan ja kaataa koko hauraan kokonaisuuden. Neulojalla on myös viisi metallista piikkiä, joiden päälle kaatua, mikä erottaa hänet niin juoposta kuin vaikka kävelevästä päiväkirjan kirjoittajasta.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Matkalla juhliin </span><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;"><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">bussissa </span>neulova nainen on näkymätön täti, olkoonkin että kolmikymppinen ja käyttänyt <i>jonkin aikaa </i>silmäripsiinsä. Juhliin päästyään hän istuu paikallaan katse alas luotuna (myös koska ripset) ja neuloo ja neuloo ja kuulee kaiken, mitä puhutaan. Neuleestaan käsin hän sitten saattaa osallistua keskusteluun juuri silloin kun kannattaa, mutta ei edelleenkään nosta katsettaan. Sillä saa kuulkaas rikkumattoman kuunteluhiljaisuuden aikaiseksi. Säärystin kelpaa puheenaiheeksi -- hetken -- ja kun ei ole sanottavaa, kilinä kertoo, että sentään jotain tapahtuu. Että ei tässä mitenkään vuorovaikutuksen ulkopuolella olla, vaikka sosiaaliset tilanteet olisivat vähän pelottavia.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Neulominen on yhtä aikaa perinteistä ja luovaa, harmitonta ja taidokasta, turvallista ja älyllistä. Neulova nainen on kaikkeuden ihana äiti, jolta tullaan kysymään pikkuleipäreseptejä ja vauvaviittomaohjeita. (Neulova mies olisi tietysti ällistyttävä <i>token</i>, ainokainen, johon pitää erikseen naama peruslukemilla feministisesti <i>suhtautua</i>.) Yllättävän moni huoneessa ei todellakaan ole lapsena oppinut neulomaan. Siksi se alkaa näyttää tosi harvinaiselta taidolta, jolla voi päteä niin paljon kuin sielu sietää.</span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-55098073794158222652016-09-03T14:57:00.001+03:002016-09-03T14:57:36.908+03:00Five-six-seven-eighting <span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Mistäkö jumalaisen timmi vartaloni on peräisin? No <a href="https://www.varusteleka.fi/fi/product/sarma-classic-hamekansan-farkut-siniset/35729?qref=hamekansan-farkut">ensinnäkin</a>, ja lisäksi minäpä kerron: keittiössäni on stereot. </span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Löysin Kierrarin ilmaishyllystä YUP:n Normaalien maihinnousu -CD:n. Nyt on huomattavia vaikeuksia syödä (ja kirjoittaa), kun juuri kun on ehtinyt haukkausetäisyydelle seitan-Tartex-riisipiirakoista, seuraava vii-kuu-see-ja vie vauhdilla taas parin metrin päähän. Ilman peiliäkin tiedän olevani ehkä parhaannäköinen aikuinen tässä keittiössä. Sekä hoikin, koska tosiaan ne voileivät pyörähtävät aina niin lähellä ja silti niin kaukana.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Olen kyllä aika myös teessä. Koko aamu meni Pirkko Arstilan Teen ystävän kirjan parissa, ja sillä on vaikutuksensa. Seuraava tavoitteeni elämässä on etsiä työpaikan kahvihuoneen kaappeihin kadonnut lasikannuni ja hankkia muutama teekukka.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Tee, musiikki, tanssi. Ruoka. Tarvitseeko muuta.</span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-74071043888519912672016-06-14T15:14:00.002+03:002016-06-14T15:14:48.300+03:00Neljäs kerros<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni parveke, jossa on <i>lasit </i>mutta <i>ei</i> enää yhdenkään lapsen päiväuninukutusvaunuja <i>eikä </i>tilaa pyykkitelineelle. Koko parveke pelkästään sisustamista ja oleskelua varten! Eilen ripustin verhot, riskillä ostetut kaksi pitkää ohutta vihreää verhoa kaksinkerroin ja poikittain, jouluvalonipsuilla kiinni tuollaiseen metalliliuskaan lasien yläreunassa. Imuroin, siirtelin mattoja (nyt on kolme päällekkäin ja vierekkäin), pesin kellariin siirretyistä parvekevaunuista lampaantaljan ja panin sen toiseen tuoliin (toisessakin on villapeitto, melko vegaanista...), kanniskelin tänne kukkia ja vaikka mitä. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Pöytäliina on kieltämättä haalistunut auringossa, ikkunat taas vähän likaiset, verhojakaan en pessyt kirpparin jäljiltä. En välitä. Löysin paikan kaikille näteille tavaroille, joita olen pitänyt kaapeissa (iankaikkisen vanha matkalaukku, jossa on vanhat balettitossuni, tyhjästä mummulasta tullut metallirasia, johon panin kangasnenäliinoja, vihreä lempimattoni lapsuudenkodista). Yhtäkkiä rönsyliljan rönsyilylle on tilaa.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Ja sitten leivoin lasten kanssa kaneliässiä ja join päiväkahvit parvekkeella! En kestä! Nyt pitäisi vielä kutsua äiti kylään, äiti osaa arvostaa juuri tällaisia asioita! Aurinko paistaa vinosti!</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Nurkassa nojailee seinään sattumalta löytämäni pysäköintikieltomerkki! </span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-38158824320096741922016-05-21T00:16:00.002+03:002016-05-21T00:16:29.923+03:00Valokuvamuisti<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Tänään olen jo paljon normaalimpi kuin eilen.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Teen asiaa jota jo kauan olen suunnitellut, nimittäin käyn läpi monen vuoden kuvia tietokoneella. Varmuuskopioin niitä pitkästä aikaa vanhempieni tuollaiseen mötikkään, se on varmaan ulkoinen kovalevy. Poistelen ensin huonoja (ok, niistä säilytettävistäkin suurin osa on tosi huonoja, en ole koskaan omistanut kummoista kameraa tai kuvaamistaitoja, en viitsi nähdä sitä vaivaa). Ensin poistin kaikki kopiot mötikästä, sitten kävin kaikki tietokoneella olevat kuvat kunnolla läpi ja lopuksi kopioin kaiken uudestaan. Sumeat ja kiusalliset kuvat poistuivat matkalla.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Olen sentään ollut järjestelmällinen. Vuodesta 2007 asti joka ikinen kuukausi on antanut nimensä yhdelle kuvakansiolle. Niiden sisälläkin on, välillä, muita kansioita, kuten "ukkijamummu". Silti kuvissa oli kauheasti läpikäymistä. Välillä työ oli mukavaa, suorastaan ihanaa, äsken uppouduin lähivuosien muistoihin lapsista pieninä ja hassuina. Pikku t puhui videolla söpöjä asioita. Puhuu se vieläkin.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Mutta vanhemmat kuvat, joita kahlasin eilen, olivat melkein vaikeita. Paljon porukkaa, johon en pidä enää yhteyttä. Suorastaan unohtuneita ihmisiä ja sitten sellaisia, joille en ole antanut anteeksi. (Olen siinä vähän huono. No, tosi huono.) Ja sitten toisaalta asioita ja ilmeitä, jotka tunnistaa vaikka kahdeksan vuotta kuvan ottamisen jälkeen nyt ensimmäistä kertaa. Kaikenlaista mitä ei osannut 21-vuotiaan elämänkokemuksella nähdä mutta minkä nyt huomaa selvästi.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Vähän kehnosti valittuja vaatteita, lapsellisia sisustusratkaisuja, ja voi helvetti että mun tukka on ollut enimmäkseen kamala. Ja aina näkyi olevan hauskaa ja vapautta.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Naama on ennen ollut kummallisen nuoren näköinen. Kai se oli vain sileä. Otsaan on sittemmin ilmestynyt vaakaryppy ilmeisesti lähinnä lasten komentamisen tuloksena. Olisinpa aina tyyni ja hymyilevä!</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Tekstiilejä, joiden värit olivat jotain ihan muuta silloin kuin nykyään, ja jotka olisi ehkä kannattanut pestä vähän ärtsymmillä pesuaineilla. Pienempiä huonekasveja. Kalentereita, kelloja, vuodenaikoja, ulkona pimeää tai eriasteisen valoisaa.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Laihoja nuoria kavereita. Yksi hymyilee leveästi joka kuvassa, toinen on aina ryhdikäs, kolmas facepalmaa vuodesta toiseen. Kolmessakymmenessä eri paikoissa otetussa kuvassa yritän saada T:n samaan kuvaan hymyilemään kanssani, ja aina hän tekee hassun ilmeen tai hevikäsimerkin. Meillä on ollut aika monet juhlat.</span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-29812493144480447682016-05-01T19:24:00.000+03:002016-05-01T19:24:12.178+03:00Näin sinäkin opit 2: Voileivät<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Kirjoitan tätä piilossa, parvekkeella lämpimässä vapunpäivän ilta-auringossa. Oven toisella puolella on verho mahdollisimman levällään. Ei siksi, että olisin vaarassa, vaan siksi että olen hukannut yli vuorokauden omaa aikaa ja takerrun nyt viimeisiin rippeisiin siihen asti kun perhe tulee kotiin. Ja siis itse asiassa vähän sen jälkeenkin. Sillä jos hyvin käy, he eivät huomaa minua täältä ennen kuin olen valmis.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Sillä olen jo kauan tahtonut kertoa: Parasta elämässäni ovat voileivät. Kun katson kotona leffaa, syön voileipiä, jotten söisi vaikka puolta pussia sipsejä. </span><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;"><span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Kun kavereita tulee kylään enkä jaksa käyttää energiaani epäolennaisuuksiin, voileipiä voi aina tarjoilla. Sitä parempi, jos ne ovat valmiita ja sieviä (kannullinen kunnon teetä vielä, niin leivostarjottimen puutetta tuskin huomaa). </span>Kun tarvitsen omaa aikaa, syötän lapset, pyyhin pöydän, etsin lukemista ja näytän heille keittiön ovea: äidin aamiainen alkaa nyt. Elämäni olisi surullista ilman voileipiä.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Tai siis nykyään sininen Keiju -leipiä. Ollakseni eksakti.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Kehitän aika nopeasti pakkomielteen tietynlaisiin leipiin ja ostan joskus peräkkäin monta pakettia paahtoleipää tai sämpylöitä ja juuri oikeanlaisia täytteitä. Sitten kyllästyn ja unohdan koko aiheen ja keksin jotain muuta viikoksi pariksi. Saatan syödä soijarahkaa tai lämpimiä ruokia tai suklaata. Kunnes palaan voileipiin. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Kaukana ovat ajat, jolloin hyvä voileipä sisälsi (itsestäänselvän!) rasvan lisäksi vain yhtä päällistä. Jos olen aikuismaisella ja viitseliäällä päällä, syön täysjyvä(paahto)leipiä, joiden päällä on litteitä paloja karsinogeeniseksi paistettua ja grillimaustettua tofua, luomutomaattiviipaleita ja ehkä jopa ihastuttavia idätettyjä beluga-linssejä. Joskus samassa ekologisessa lokerossa olivat kinkku-majoneesi-suolakurkkuleivät, mutta ne nyt ovat tietysti jääneet. Ruisleipä, jonka päällä on lapsuuteni kinkkupasteijalta näyttävää ja maistuvaa vegaanista Tartex-tahnaa ja kurkkua, on myös aika takuuvarma. Mini-t:kin arvostaa kovasti Tartexia ja käsittelee alla olevaa leipää lähinnä Tartex-telineenä.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Jos lapsettaa, paahtoleipä maapähkinävoin ja hillon kanssa puhuttelee minua kovasti. Pääsiäisen aikaan inhaloin sekunneissa puoli pakettia pääsiäislimppuviipaleita, joiden päällä oli Violife-juustoa. Murisin, jos joku tuli pääsiäislimpun ja minun väliin. Ihania tyhjiä kaloreita!</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Sitten on vielä erikseen lohturuoka. Kaikkein lohdullisinta lohturuokaa nimittäin on lapsuuteni lämmin juustosämpylä. Muistan vielä sen hetken kun näin isäni valmistavan itselleen sellaisen. Halusin samaa, halusin Konsta-sämpylän (en kylläkään Konsta Hietasen naaman vuoksi, vaan koska ne olivat erinomaisia sämpylöitä). Olin ehkä yhdeksänvuotias.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">Lämmin juustosämpylä oli myös (ennen Violifea) suurin syyni lykätä vegaaniksi rupeamista. Koska mikä voisi lohduttaa yhtä hyvin? Sämpylä voi olla kuivaa, juusto voi olla vanhaa, mutta kun ne panee mikroon, kaikki tällainen maallinen katoaa. Pahin seuraus mitä lämpimällä juustosämpylällä voi olla, on suun palaminen. Se on myös kaikkein todennäköisin seuraus. Sillä lämpötila, jossa Violife sulaa herkulliseksi liimaksi, on myös lämpötila, joka aiheuttaa lieviä palovammoja hampaiden taakse, eli alveoliin niin kuin me fonetiikan peruskurssin käyneet sanomme.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New", Courier, monospace;">(He ovat löytäneet minut. Yritin tehdä kodistani lapsiturvallisen, mutta kuitenkin yksi pääsi jotenkin sisään.) </span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-46941903319920937042016-02-03T23:36:00.001+02:002016-02-03T23:36:03.961+02:00Näkökulmia: Jari Sarasvuo: Sisäinen sankari <span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Kas, löysin tällaisen puolivalmiin kirjoituksen. En koskaan lukenut kirjaa loppuun, en oikeastaan enää muistakaan yli vuoden takaista lukukokemusta. Ei pitäisi jättää luonnostekstejä roikkumaan turhaan, vaikka loppu puuttuukin. Maailmalle siitä, pikkuinen! </span><br />
<br />
Olen taas keskittynyt enemmän muuhun kirjoittamiseen kuin tähän bloggaamiseen. Tällä kertaa luettava kirjakin eteni hitaasti. Jostain <a href="http://multigrainknackebrod.blogspot.fi/">Ronja </a>ja minä saimme idean lukea Jari Sarasvuon Sisäisen sankarin (1996), josta useimmat kai muistavat lähinnä sen Onnenpyörä-mokan (luojan kiitos ajalta ennen YouTubea). Jokainen, joka on nähnyt kirjan lojumassa olohuoneessamme, on huudahtanut: "Sisminen sankari!" Lupasin itselleni edes yrittää kahlata vähän tekstiä läpi. Oli aika vahvat ennakkoluulot. On tärkeää olla cool ja hallita särötön sarkasmi. Luin sitten kuitenkin. Loppuun asti en taida päästä, koska kirja on palautettava huomenna kirjastoon (siinä on varaus!). <br />
<br />
Taidankin noudattaa tässä tekstissä sellaista tekniikkaa, että en edes hae kirjaa tähän lähelle. Eikö olennaista ole se, mitä muistaa? Itse asiassa tein aika paljon muistiinpanoja lukiessani. Tottelin myös (vastahakoisesti) kirjoittajan suoraa kehotusta selata kirja ensin läpi. Kävi niin kuin luvattiin: sain jonkin käsityksen sisällöstä heti, ja myöhemmin tekstissä edetessäni asiat vaikuttivat jotenkin tutuilta. Tämä tapa on otettava käyttöön jatkossakin.<br />
<br />
Sisäinen sankari on siis suuren suosion saanut self help -opas, jonka tarkoituksena on innostaa ihmiset ottamaan elämä omiin käsiinsä. Kirja ärsyttää lukijansa hereille, kannustaa elämänmuutoksissa, painottaa luonteenkasvatuksen ja eettisten periaatteiden perustavanlaatuista tärkeyttä ja antaa tarkkojakin neuvoja (kuten minuuttimääräisiä ohjeistuksia rajattujen ja paperille listattujen vikojen juurimiseen niin-ja-niin-monessa viikossa). Innostuin lukiessani.<br />
<br />
Jos ohjeita noudattaisi uskollisesti, varmasti tulisi tulosta -- tekstin takana oleva ajattelurakennelma vaikuttaa aukottomalta. Jos taas tuntee pakonomaista tarvetta vastustaa kirjan julkaisun aikaan 30-vuotiaan Sarasvuon kaltaisia auktoriteetteja, kirjan voi kuitata helppoheikkimäisenä liirumlaarumina, jonka pohjimmaisena tarkoituksena on tuottaa taloudellista voittoa julkaisijalleen ja parhaassa tapauksessa myös lukijan omalle firmalle.<br />
<br />
Samoin, jos aistii omien huonojen tapojensa vastustamattoman vetovoiman ja kamppailee säilyttääkseen kasvonsa itsensä edessä ilman aikomustakaan tehdä yhtikäs mitään elämänmuutoksia.<br />
<br />
Aluksi teksti puhutteli minua. Humanisti-feministi-stereotyyppinenpehmeidenarvojennainen minussa ymmärtää kyllä, kun puhutaan vuorovaikutuksesta, ryhmäkäyttäytymisestä ja eettisistä periaatteista. Sisäinen sankari tarvitsee heimon ympärilleen. Puuvillakuidut täytyy kiertää toistensa ympärille, jotta lanka kestää. Sen sellaista. Mutta loppupuolella alkoi silti tulla vastaan asioiden brändääminen ja kaupallistaminen. Täytyykö kaikki muuttaa rahaksi ja ulkoiseksi menestykseksi? Jos luonne kehittyy, mutta vatsalihakset ja tiliotteet eivät, onko mitään tapahtunutkaan? Entäs jos niistä ystävistä, joille on mielestään oikealla hetkellä ollut lojaali, ei olekaan aiottua hyötyä? (Vaikka Disneykin lupasi?)<br />
<br />
Äh. Tässä on nyt selvästi joku tällainen "en ole ennenkään ajatellut näin ja sitä paitsi mielikuva X" -lukko. Lienen tottumaton toimimaan noin... äärimaskuliinisesti? Kunnianhimoisesti, valintoja tehden ja riskejä ottaen. Meilläpäin asiat tehdään järkevästi, mukavasti, riittävän hyvin -- niin, ettei juuri mistään tarvitse kokonaan luopua. Mutta eihän silloin mitään erityistä saavutakaan... Onko tämä naistyypillistä ajattelua? Äitien toimintaa? Pysyä kotilieden lämmössä, minne ei taistelutantereen verenhaju ulotu?<br />
<br />
Kiusallista.<br />
<br />
Oli siinä muutamia juttuja, jotka yritän pitää mielessä -- ei välttämättä mullistavan uusia ajatuksia, mutta milloin kukaan on mitään oikeasti uutta keksinyt? Enemmänkin sellaisia Dr. Phil -henkisiä vakuuttavan isällisesti kerrottuja itsestäänselvyyksiä, joiden pieni kertaus oikealla hetkellä vaikuttaa mieleen yhtä tehokkaasti kuin uuden oppiminen. Kirjan mukaan muutos vanhasta huonosta tavasta uuteen hyvään tapaan pitäisi tehdä itselleen mahdollisimman helpoksi. Koska ihminen pyrkii pois tuskasta ja kohti nautintoa, mieli pitää mutkauttaa siihen asentoon, että vanha tapa tuottaa tuskaa (mässäily tuo huonon olon, sohvalla makaaminen ei rentouta) ja uusi nautintoa (ulkoilu kaverin kanssa on mukavaa), eikä itseään siis pidä rankaista vaihtamalla hampurilaista salaatinlehteen ja hiihtämiseen (jos ei niistä pidä). Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-51607434881037079072016-02-03T23:31:00.000+02:002016-02-03T23:31:56.419+02:00Älä huoli, kyllä se sen kertoo <span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Asiat ovat vihdoin jotenkin kunnolla. Löysin lähikaupastani euron hintaisia kasvislihiksiä eli vihiksiä ja mikrossa sulavaa maidotonta juustoa. Vielä kun on mantelikaakao keksitty, niin jokseenkin kaikki rasvaisuuteen ja umamisuuteen liittyvät tekosyyni romahtavat sisäänpäin ja lakkaavat olemasta: ryhdyin vegaaniksi että heilahti! On aika alkaa vahvistaa empatiakykyään sen sijaan, että turruttaisi sitä joka päivä. Ei tarvitse enää elää ristiriidan kanssa ja opettaa lapselleen, että muurahaista ei saa kiusata, mutta nauta, voi kuule, sitä saa kiusata viidentuhannen yksilön navetassa ihan miten paljon vain sopivaksi katsoo, haluatko nähdä salaa kuvatun videon. </span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Olenhan minä tätä valmistellut monta vuotta. Hengaillut ja ennen kaikkea syönyt (kaikesta muusta paitsi eläimistä puhuvien) vegaanien kanssa, hankkinut kasviskeittokirjoja, määrännyt itseni lukemaan ja katsomaan eläintehtailusta kaiken, mitä vastaan tulee, koska jos meinaa sortoa tukea, niin sitten sitä pitää katsoa kunnolla myös. En luullakseni ikinä, tai ainakaan vuosiin, perustellut sekasyöntiäni muulla kuin huonolla ajankohdalla, entisillä syömisvaikeuksilla ja luopumisen tuskalla. Ei, vaan nöyrästi myönsin, että kolmekymppiä lähenee ja kaikki merkit ympäristössäni näyttävät siltä, että sieltä se kasvissyöntikin hiippailee vastaan osana helsinkiläisen humanistinaisen normaalia elämäntapaa, mutta jos edes hetken vielä sitä lykkäisi, niin kauan kuin nyt vanhasta kiinni pitäminen on vähemmän tuskallista kuin uuteen sukeltaminen... Kala-kasvissyöjäksi rupesin toissa syksynä. Oli aika fiksua tehdä tämä kahdessa osassa (voin suositella perheellisille).</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Ateneumin Ekolossa oli reipas vesivahinko, ja meikämandoliini se vaihtoi työvuoron, jotta pääsin mummokärryineni ja <strike>kyynärpäi</strike> hilpeän solidaarisine asenteineni poistomyyntiin. Ostin helvetisti Violifen juustoja ja luin kotimatkalla silmät pystyssä kirjaa "Eläimet yhteiskunnassa". Lopulta tuli se hetki, jolloin vaistosin riiston ja spesismin junan hiljentävän mutkassa, ja minä hyppäsin pois. Kierin vähän aikaa pengertä alas (pari kiveä tuli vastaan, ainakin "yliannos pähkinä-suklaatahnaa" -kivi ja "liian kevyt Sodexo-lounas" -kivi), mutta olen ehjä. T kestää sankarillisesti aiheuttamani ylimääräisen vaivan -- onneksi
meillä tosiaan on ennestään ainakin neljä vegaanista keittokirjaa.
Lapset syövät sitä, mitä paikalla oleva aikuinen heille valitsee syöttää, ja
pikku t:lle on tietysti ollut jo kauan selvää, mitä vegaanikaverimme
syövät ja eivät. Hän suhtautuu muutokseen luontevimmin.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Puhun pikku t:n pehmokirjolohelle hellästi (kieltämättä naurattaa vieläkin muistaa pikku t:n ilme, kun hän kerran kuuli myös <i> lautasellaan </i>olevan kirjolohta -- olisiko taas aika miettiä sitä empatiakyvyn harjoittamista). Luen "Salaista päiväkirjaa eläintiloilta" ja tajuan ensimmäistä kertaa typertyneenä, että koiraa älykkäämmät siat siis ihan oikeasti eivät tee <i>mitään</i> koko elämänsä aikana, paitsi ahtautuvat pikkuruiselle betonilattiakaistaleelle kasvamaan halutun kokoisiksi lihaskimpuiksi. Ostan ei-eläinperäisiä monivitamiineja, ajattelen hieman hermostuneena ihania villavaatteitani ja päätän ostaa villaa yhä, mutta vain kirpparilta.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Alan jo miettiä, miksi kaikki eivät ole vegaaneja. Puren huultani, jotta en möläyttäisi sitä ääneen. Tiedän kyllä: Ruoka on enemmän kuin energianlähde. Se on rituaaleja, lohtua, pysyvyyttä, hyväksynnän hakemista (ruoalta itseltään, toisilta ihmisiltä) omalle keholle ja valinnoille. Oman ruokavalion muuttaminen lopullisesti on valtavan pelottavaa, ja se voi näyttää muille suunnatulta sanattomalta kehotukselta, jopa kritiikiltä. Jos irtisanoutuu väkivallasta, välinpitämättömyydestä ja lajisorrosta (joka on johdonmukaisesti yhteydessä muuhunkin sortoon, myös oman lajin sisällä), saa olla tarkkana ettei irtisanoudu samalla vaikka sosiaalisesta piiristään ja menneisyydestään. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Mutta tärkeintä, mitä olen tähän mennessä oppinut: kokonaan kasvissyöjäksi ryhtyminen on aikuiselle, edes jossain määrin kasvispainotteiselle sekasyöjälle oikeasti ihan pikkujuttu. Olen jo syönyt tosi, tosi monta kertaa kaikkia eläinperäisiä herkkujani. Ne on nähty jo. Tämänkin kun oppisi: vaikka jokin asia on ollut hyvää ja kivaa, sen lopettaminen voi silti olla mahdollista, jopa viisasta, eikä siitä tarvitse seurata sen suurempia hautajaisia. Tottumuksen voima on suuri, mutta lajillemme ominaisen rationaalisen, empaattisen ja moraalisen pohdinnan voima on suurempi. Tätä on siis olla lajityypillisesti käyttäytyvä ihminen, joka toteuttaa koko potentiaaliaan.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Päädyn hehkuttamaan tätä harmonian ja oikeellisuuden tunnetta lähinnä sisäänpäin (no, ehkä S-marketin <i>reilun kaupan </i>liivatteettomia salmiakkeja voi hehkuttaa muillekin) ja pahoittelemaan aiheuttamaani vaivaa maltillisesti ulospäin (jonkin aikaa). Win-win?</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Otsikossa punchline vitsiin, joka alkaa: Mistä tunnistaa vegaanin? </span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-67926019301636281072016-01-05T21:50:00.000+02:002016-01-05T21:50:45.363+02:00Näin sinäkin opit<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Olen hyvä kahdessa asiassa ja aion tämänpäiväisessä blogipostauksessani (tai no: tässä kuussa, tämän talven tekstissäni) opettaa lukijoilleni näiden taitojen alkeet. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Suorastaan luonnonlahjakkuus olen folioeläinten puristelemisessa: kun syömme Brunbergin tai jonkun muun suklaapusuja, muovailen folioista lopuksi eläimiä <i>ihan suvereenisti</i>. (Viimeksi tein helvetin aidonnäköisen kamelin. Melkein satuloin sen vahingossa kun näytti niin aidolta. Sittemmin mini-t löysi sen. Hei hei, kameli!) </span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Aluksi kannattaa kehottaa läsnäolijoita valitsemaan mieleisensä eläin, joka luvataan toteuttaa vaikka mikä olisi. Sitten koetetaan pysyä rauhallisena katseiden ristitulessa ja todetaan, että pusufoliossa on neljä kulmaa: juuri sopivasti useimpien eläinten raajoiksi. Folion keskiosa jää pääksi. Kunkin kulman ympärillä olevaa foliota aletaan puristella joltisellakin napakkuudella laihemmaksi samalla lyhentäen sitä (lyhentäminen on vaikeaa, ellei tahdo suorastaan taittaa; kehotan huomioimaan eläinten lonkkien rakenteen, niihin saa kaartumaan aika paljon foliota). Jos eläimellä on häntä, siihen varataan materiaalia ennen takajalkojen lopullista muotoutumista. Jos ei, niin hyvä. Se on kätevämpää. Esimerkiksi sammakot ovat oikein käteviä puristella. </span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Pää ja kaula vaativat myös osansa folion yhdestä sivusta, etujalkakulmien välistä. Onneksi etujalat tapaavat olla takajalkoja hennommat. Lintujen kyseessä ollessa taas teen tavallisesti siivet vastakkaisista kulmista ja pään ja pyrstön niin ikään vastakkaisista kulmista. Jalat pitää sitten vain valmistaa samoin kuin muiden eläinten hännät, eli materiaalia pitää varata jalkojenmuovaustarvetta silmällä pitäen jo ennen varsinaista puristeluvaihetta.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Sitten alkaa oikein puristelu-puristelu. Tässä vaiheessa tarvitaan jo koko paljon näppivoimaakin, jotta folio pysyy muodossaan. Jos alussa jalkakulmia on päädytty taittamaan, puristelusta huolimatta folio voi alkaa aukeilla. Pahimmassa tapauksessa voidaan joutua pyörittämään jalaksi aiottua osaa itsensä ympäri pituussuunnassa, mutta tästä jää jäljet, ja vaatii taitoa saada pyöritelty raaja näyttämään uskottavalta myöhemmin. Nelijalkaisten eläinten vartalo ja pää muodostetaan kupertamalla foliota varovasti alhaaltapäin samalla, kun puolivalmiita jalkoja tuetaan lonkista/kainaloita pinsettiotteella. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Älä puristele mitään valmiiksi vielä, sillä folio on kuin nainen: vähän kun liian aikaisin puristelee, niin eihän se enää kelpaa oikein mihinkään. Etene siis jokaisen osion -- pään, vartalon ja raajojen sekä mahdollisen hännän tai pyrstön -- suhteen samalla vauhdilla ja koeta saada kaikki yhtä aikaa möyheämmästä napakampaan olomuotoon. Jos eläimesi tarvitsee esimerkiksi räpylät, isot korvat tai avonaisen suun, on nyt viimeinen tilaisuus valmistaa ne.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Viimeistely on tärkeä osa. Eihän eläin ole mistään kohdasta onton tai muhkuraisen näköinen? Onko asento luonteva ja ylväs?</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">---</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Tänään huomasin myös, että osaan lukea epäselviä käsialoja. Olen harjaantunut vuosien päiväkirjankirjoituksessa: palaan aina joskus vanhoihin kirjoituksiini (paitsi yläasteaikaisiin, jotka harmillisesti aikanaan hävitin) ja ihmettelen kiekuroitani. Päiväkirjan pitäminen voi mielestäni opettaa ihmiselle paljon, mutta sen parasta antia on luonteva, kärsivällinen suhtautuminen paskaan käsialaan. </span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Luin monenlaisista taustoista tulevien, eri-ikäisten aikuisten vaihtelevissa tunnetiloissa käsin kirjoittamia tekstejä eilen ja tänään. Epäselvän käsialan lukeminen on kuin yrittäisi etsiä tuttia perhepedistä puoli kolmelta yöllä. Jos katsoo suoraan kohti, fokus hämärtyy ja sisältö katoaa, kiitos silmän hämäränäöstä vastaavien sauvasolujen. Jos taas voi rentouttaa mielensä ja katsoa rakastaen ja vaatimatta, todella kokea, ei, vaan <i>elää </i>tutinetsintä-/paskankäsialanlukuhetken, etsitty asia pyrähtää paikalle ja ilmoittautuu oma-aloitteisesti. Kun lukee käsin kirjoitettua tekstiä, täytyy ensin ymmärtää kokonaisuus. Ensimmäinen intuitiivinen tulkinta sisällöstä on todennäköisesti oikea. Jos vielä sen jälkeen jää tuijottamaan painaumia jättäneitä lyijykynäviivoja koettaen arvata, mikä helvetin kädetön ja lukutaidoton pelle se nämäkin on tähän tuskaisesti raapustanut, on hakoteillä. Silloin toisen haavoittuvassa tilassa paperille vyöryttämä "kiitos, varsinkin vyhöt yms." loukkaantuu, karkaa pois eikä palaa koskaan.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">----</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><i>Näin sinäkit opit </i>-tekstisarjan seuraavina osina julkaistaan mahdollisesti "Olennaisen erottaminen epäolennaisesta" ja "Kuinka paljon on tarpeeksi?".</span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-32335258187505689222015-10-17T00:09:00.002+03:002015-10-17T00:22:09.710+03:00Jotain aina jää<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Täällä taas. Ajattelen kirjoittamista joka päivä. Mutta jos on aikaa olla tietokoneella rauhassa, ei sitten kuitenkaan inspaa tai somen nopeatempoisemmat muodot vievät voiton (viimeksi huutonauroin-niin-että-itkin äitipalstan keskustelulle 90-luvun lapsuutemme <i>lähtemättömistä</i> pornolehtimuistoista). Ja kun tulee tällaisia kuukausien taukoja, pitäisi olla jotain tosi mielenkiintoista. Sen tiedostaminen kasaa suorituspaineita, joten on järkevää olla kirjoittamatta ollenkaan, jne. Koska kuka nyt kirjoittaisi jostain suklaarusinoista! Koko kesä ollut aikaa miettiä!</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Niin kuin olen oppinut, kaikenlainen liikkuminen ja kulkeminen aiheuttaa ankaraa kirjoitutusta: tanssitunnit, käveleminen, pyöräileminen ja juokseminen (lähinnä bussiin, takki chic'isti auki, henki hampaissa vinkuen ja vähemmän chic kylpyankkaheijastin reiteen hakaten) avaavat ajatushanat. Ja silloinhan ei olla tietokoneella tietenkään. Minulla ei ole käteviä, kevyitä mukana kannettavia bloggauslaitteita, valitettavasti. Mutta kaikkein eniten tekee mieli kirjoittaa hiljaisissa autoissa pimeällä. </span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Matkustin jokin aika sitten taksilla, koska ratikka-ja-metro -matka olisi ollut niin banaalia ja ankeaa, oli ilta, pimeni jo kunnolla, kylmäkin. Taksit ovat kyllä suurinta ylellisyyttä mitä on, sellaista oikein vanhaa kunnon jäljellä olevaa ylellisyyttä samaan tapaan kuin Ruohonjuuren koko ajan kalliimmiksi muuttuvat raakasuklaarusinat. Kuski oli mukava, auto kaikkien taksien tapaan aivan hemmetin mukava ja lämmin ja pehmeä, kuuntelimme musiikkia, <a href="http://www.hs.fi/elama/a1305992365979">jota ei kuitenkaan tulisi yksin kuunneltua</a>, ja katuvalot pyyhkivät (meinasin sanoa kyyneleeni, mutta ei niitä tullutkaan) penkkejä ja yhtä päiväkirjaa, johon taisin laittaa lopulta vain: "Taksissa matkalla kotiin. Luksusfiilis."</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Harvinaisia ylellisyyksiä on myös se hetki, kun tanssi- tai jumppatunnin rentoutusvaiheessa maataan selällään jalat rinnan päällä ja heijataan itseä niin kuin eläintarhan häiriintynyt pigviini liian pienessä häkissä. En yhtään ihmettelisi, jos näkisin pingviinin tekemässä niin, se on siis todella mukavaa, kannattaa kokeilla. Mihinkään ei enää satu. Kukaan ei pääse puremaan nänneistä ja sitten varastamaan kännykkää. (Esimerkiksi siis. Mulla on tosiaan se yksivuotias täällä kotona.) Ihan hyvin sen selkäpyöreänäheijauksen voisi tehdä joskus omallakin ajalla. Mutta ikinä ei muista, ja siksi se on luksusta.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Viisivuotias kuunnelkaa-vitsejäni-elämäntuskailija, joka yhtäkkiä sanoo iltateepöydässä vieraille: "Teidän puutarha on varmasti tosi kaunis."</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Se hetki, kun tajuaa että molemmat lapset nukkuvat ja Siskonpetiä on, ei yksi, vaan kolme uutta jaksoa Areenassa, vaikka ei edes vielä tiedä, että Pirjo Heikkilä mainitsee taas monologissaan Lahden.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Se, kun tajuaa, että netti on olemassa ja täynnä balettiaiheisia blogeja ja tanssitarvikenettikauppoja (ja asun kaupungissa jossa on ihan oikeitakin tanssitarvikekauppoja, <a href="https://www.piruetti.fi/tanssi-ja-baletti/lammittelyasut/villahaalari-ba-0170-aikuisten-koot/10515">etätyöpäivien lämmöksi napsnapsnaaaaaaps</a>!!) ja minulla on omaa rahaa, joita ei siis todellakaan silloin ollut kun minä viimeksi, mutta nyt kun tuli puheeksi, niin minähän olen <a href="https://www.helsingintanssiopisto.fi/index.php">löytänyt</a> taas modernin tanssin kymmenen vuoden tauon jälkeen ja olen taas <i>tanssija</i>, joten... </span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Psykologian muistiinpanoissani lukioajalta lukee (muistan ne ihan oikeasti) (ok, ainakin uskon muistavani oikein, en tarkista): "Unohtaminen alkaa välittömästi. // Jotakin aina jää."</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Voi olla, että elämästäni on tullut tyrnikäsivoiteen nuuhkimista ja muistelua (kaikki muistamisen arvoinen on varmaan tapahtunut "joskus vuos eiku pari vuotta sitten" tai "2008" tai "lukiossa"), mutta on siinäkin puolensa. Minä täytän muutaman viikon päästä 29, ja sehän on ihan yleistä tietoa, että ihmisen persoona muokkautuu ensimmäiset 29 vuotta ja jähmettyy sitten käytännöllisesti katsoen <i>betoniksi ikuisiksi ajoiksi</i>, joten mulla on tässä nyt vielä marraskuulle asti aikaa viimeistellä tosi hieno ja asiallinen tai edes mukava ja sopiva elämä. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Vapaaehtoisia?</span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-70687827149609058812015-06-08T15:29:00.001+03:002015-06-08T15:29:20.606+03:00Yö on kaunis, mua ei koske<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Lauantai-ilta oli jännä. Minä istuin kymmenen (tai ehkä kahdenkymmenen) vuoden takaisten koulukavereiden kanssa elämäni ensimmäisessä, kuukausia järjestellyssä luokkakokouksessa huutonauramassa yöhön asti. Seuraavana aamuna sain tietää, että nettituttava oli ilmeisesti samaan aikaan menettänyt 12-vuotiaan lapsensa. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Pari päivää olen ajatellut melkein pelkästään näitä kahta tapahtumaa. Ei tunnu korrektilta kaapata toisen surua. Silti ajatukset pyörivät siinä perheessä. Teen nettiyhteisön kautta sen minkä voin, lahjoitan yksityisen huvittelupankkitilini tyhjäksi, pidän suuni kunnioittavasti soukalla. Suunnilleen niin reagoivat muutkin. </span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Tällaistakin on elämä. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Elämän käänteistä mitään tietämättä koulukavereiden kanssa muistelimme vähintäänkin omalaatuista luokanopettajaamme ("ainakin se halusi saada meidät nauramaan. Se sai meidät nauramaan"), hypistelimme jonkun mukaansa hoksaamaa <i>slämyä</i> analysoiden koulutyttöyden kirjallista tuottamista ja toistimme kädet viuhtoen opettajien maneereja ja kulloinkin muodissa olleita laululeikkejä. Se joka oksensi kolmannella luokkaretkibussiin, sai juuri vakituisen työpaikan ("sinäkö sen veit kuule!"). Se joka lauloi tahallaan "graniitista" "kranaatin" videoidussa kuoroesityksessä, hurautti paikalle poliisimoottoripyörällään. Minulla oli 70 senttiä lyhentynyt tukka ja kotona high school sweetheart -mies, jolta anelin tunti kerrallaan lisävapaata. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Loput olivat oikeastaan aivan niin kuin 90-luvulla.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Häpesimme yhdessä pikkumaista ja ulossulkevaa käytöstämme muutamia kohtaan.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Sanoin tosi monta kertaa "mä muistan kyllä". Aikaa sitten tohtoriksi väitelleen kaverin lankapuhelinnumeron, yhden huolelliset manikyyrit, sen joka piirsi kaksi viikkoa samaa kuvaa nurmella loikoilevasta prinsessasta, pandafriikin, sen jonka kanssa en ikinä ollut vaihtanut yhtäkään sanaa, mistä nämä kaikki kirkkaat muistot oikein tulevat?</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><a href="https://www.youtube.com/watch?v=ELBC8MTbwBE">Maija Vilkkumaan näkemys luokkakokouksista</a></span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-71143399034884444102015-05-27T21:12:00.001+03:002015-05-27T21:12:28.799+03:00Pikkulinnut laulaa soinnuin puhtahin<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Pikku t on oppinut näköjään vihdoinkin sheikkaamaan kunnolla. Olen hänelle teroittanut tämän taidon tärkeyttä aina tanssiessamme kotona. </span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Tavallaan olisin toivonut, että oivalluksen hetki olisi ollut jokin muu kuin päiväkodin kevätjuhlaesitys. Muut soittivat esiintymiskorokkeella rytmikapuloita (ilmeisesti kilpaa) ja lauloivat "hiirenkorvat puhkee kevätkoivuihin", pikku t heilutti turkoosia farkkupeppuaan like nobody's watching. Menetin vielä kuulemma kaikkein parhaan sheikkauksen, koska olin kumartunut kaivamaan karkuun ryömivää mini-t:tä tuolini alta.</span><br />
<br />Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-27395226630992178672015-04-30T13:26:00.000+03:002015-04-30T13:27:42.268+03:00Linna taivaalla<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Lupasin pikku t:lle vapuksi "tikkuilmapallon, ei naruilmapalloa, ymmärrätkö". Naruilmapallot ovat kalliita ja hermostuttavia. Ne ovat melkein liian ihania ja siksi niin huolestuttavia. Jos naru ei ole täysin hallinnassa koko ajan, pallo purjehtii tiehensä. Tikkuilmapallo ei tuota pettymystä, se on sellainen kuin on, ja vaikka se vähän tyhjenisikin, sen pieni ja herttainen olemus ei muutu niin dramaattisesti kuin komean naruilmapallon. Mukana kuljettaminen tuntikausia vapputorilla on vähemmän uuvuttavaa. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Tietenkin pieni Inana minussa katseli salaa jättimäistä narun päässä keikkuvaa prinsessapilvilinnaa (tai yksisarvista, en osannut valita kumpi on ihanampi, onko pakko valita?). Olikohan minulla koskaan oikein kunnon kallista folioilmapalloa lapsena? Myytiinkö niitä edes? Prinsessapilvilinna! Tai yksisarvinen!</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Naruilmapallo on iso ja kaunis ja kiiltävä ja korkealla, ja se on joka hetki valmis käyttämään tilaisuutta hyväkseen ja karkaamaan pois. Pallon haltijan on tarkkailtava sitä, tsempattava ja jaksettava, koska muuten pallo tekee valintansa. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Naruilmapallossa, hyvät seurakuntalaiset, tiivistyy menettämisen pelko. Tästä pelosta tulee taakka (sikäli kuin ilmapallojen jatkuvasti ylöspäin kiskova voima voi olla taakka, tai siis, no niin), joka syö ilon, kuolettaa rentouden ja lopulta </span><span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">tekee omistamisesta mustasukkaista vahtimista</span>. Mitä muuta muistaa vapputorilta kuin hikiset kädet puristamassa narulenkkiä?</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">----</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Karkasin pukuhuoneesta juuri ennen nyrkkeilytuntia ja livahdin kirjastoon. Siellä käteen osui Minttu Hapulin "Selibaattipäiväkirjat", teos, joka opettaa karmaisevia asioita (hetero-mono-)parisuhteista, esimerkiksi työelämässäkin käytetyn käsitteen tolvanatiheydestä. Työpaikoilla ihminen ylenee aina kykyjensä mukaan seuraavaan asemaan, kunnes saavuttaa paikan, johon ei olekaan oikein pätevä. Yrityksissä on näitä epäpäteviä tolvanoita mustanaan, koska alentaa ei vastaylennettyä työntekijää sitten voikaan: "Pätemättömyyden tasolle eli tolvanuuteen pyrkiminen on luonnonlaki." </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Hapuli tuo käsitteen ihmissuhteisiin (jolloin kieltämättä markkina-arvoteoriat alkavat tulla mieleen -- humanistina haluaisin ajatella, ettei ihmisiä voi muitta mutkitta sijoittaa millekään absoluuttiselle kelpaavuusasteikolle), jolloin tolvanaksi pyrkii esimerkkitapauksen Keijo, joka laihtui, alkoi saada huomiota naisilta ja päätti vaihtaa vaimon parempaan. Pääsiköhän Keijo parisuhteeseen, jossa on paras olla lihomatta takaisin tai ei enää yllä puolison edellyttämälle tasolle? Saiko hän naruilmapallon, jonka omistaminen vaatii yhä rasittavammaksi käyvää skarppaamista?</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"> ...oho, nyt alkaa näyttää siltä kuin puhuisin ihmisistä saavuttamattomina ilmapalloina ja suorastaan kehottaisin tyytymään siihen tikkuversioon. Olen kirjoittanut itseni nurkkaan, shit! Hei, lattiassa on luukku</span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-71728308842340252262015-04-22T15:09:00.001+03:002015-04-22T15:09:11.136+03:00Mukavat joogahousutkin vielä<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">On kevät, ja aika kaivautua kotikolostaan ulos. Olen puolivahingossa onnistunut tällä viikolla hankkimaan kolme uutta tiedän-sun-ja-lastesi-etunimet-tasoista äitikaveria ihan lähietäisyydeltä, ja ei ole edes ollut vaikeaa. Vauvan kanssa liikkuessa on niin yksinkertaista lähestyä ihmisiä. Ja mikä parasta, kun se vauva on liinassa, ihmiset lähestyvät <i>minua</i>. Kukas se siellä niin tarkkaavaisesti kattelee? Onpa kätevää. Mistä noin pieniä peiliaurinkolaseja löytyy!</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Ja sitten olen, edelleen tällä viikolla, aloittanut jonkinlaisen sokerilakon tai paremminkin valkoisen sokerin vähennysprojektin omaksi parhaakseni (toistaiseksi se on osoittautunut yhtä yllättävän helpoksi, ja helpottavaksi, kuin lihansyönnin lopettaminen, olen <i>taas </i>elänyt valheessa!), käynyt läpi <a href="http://lupaollamina.fi/">Lupa olla minän</a> oikein kivan ja pätevän äitiyttä ja kärsivällisyyttä käsittelevän <a href="http://lupaollamina.fi/kurssit-coaching/">ilmaisen puhelinvalmennuksen</a>, lukenut ekat 486 sivua Finlandia-voittajaa, harjoittanut (kotioloissa) terveellistä paidatonta ihokontaktiliinailua ja aloittanut näköjään uuden äiti-vauvaharrastuksen tai pari, sillä: </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Löysin seuraavan metroaseman ostarilta ilmaisen afrotanssitunnin keskiviikkoaamuille! Olimme siellä mini-t:n kanssa tänään, ja toivon, että olisin saanut kuulla tunnista vielä silloin, kun mini-t oli minimpi. Tuntui nimittäin ihan kunnolla se treeni, sillä kannoin vauvaa koko ajan selässä. Mutta en uskaltanut ottaa reilua 8 lisäkiloa kesken tunnin poiskaan, koska jos hän ei olisikaan viihtynyt lattialla, olisimme häirinneet muita (kolmea tanssijaa plus opettajaa). Ensi kerraksi täytyy harjoitella joku olkaimeton torsosidonta, niin voi tehdä ylävartalon liikkeet vapaammin eikä liina paina tai putoile! Tässäpä minulle keskiviikkotekemistä loppukevääksi ja toivottavasti myös kesäksi, kunnes palaankin toistaiseksi töihin. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Nyt on menossa tällainen hyvän kierre. Söin kivan ja terveellisen lounaankin! Keitin itselleni uudesta paketista kahviakin, jonka sain melkein juoda lämpimänä! Ja illalla ehkä menemme lasten kanssa ulos keinumaan lisää -- juuri ja juuri 9-kuinen mini-t istui eilen ensimmäistä kertaa keinussa liinalla pönkitettynä kuolaamassa ja pikku-t antoi tarpeettoman perusteellisesti vauhtia. Illalla syön jotain proteiinipitoista, sillä olen vihdoinkin tajunnut yhteyden iltasuklaan ja aamukooman välillä (eipä montaa vuotta kestänytkään, eipä)! Leikin, ettei tätä pientä alkavaa hedaria ja perussuomalaisia ole! </span><span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Soitan isille!</span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-55804853124922320252015-03-18T22:42:00.000+02:002015-03-18T22:46:07.765+02:00Paikka yksi on<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Jäimme tänään päiväkodistatulomatkalla lasten kanssa leikkipuistoon. Pikku t kiipeili kiipeilytelineessä ja koetti saada viereen leiriytyneiden ala-asteikäisten tyttöjen huomion ja leikkiseuran. Sopuisasti jaoimme elintilan koululaisten kanssa, jotka ulkomuodosta ja puuhista päätellen olivat lapsuuden ja esimurrosiän välillä -- heillä oli heikosti leikkimiseen sopivat, mutta silti hiekkaiset vaatteet, piknikviltti kiipeilytelineen alatasanteella, barbit, voileipiä ja suklaavanukkaita, ja he olivat nauttimassa samasta tyynestä maaliskuun iltapäivästä ja <i>dolce far niente</i>'sta kuin mekin. Kommentoin välillä heidän toimiaan hyväntahtoisesti ja muistutin pikku t:tä antamaan heille rauhan hengailla keskenään vailla todennäköisesti ei-toivottua viisivuotiasta seuraa (en tosin näillä sanoilla). Ponnistelin ollakseni mukava aikuinen. Jonkinlainen rooli sitä tulee väistämättä otettua, kun tapaa itseään paljon nuorempia.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Sitten tytöt viskasivat eväsroskansa maahan -- sentään vähän epäröivin ja noloin liikkein eivätkä aivan paatuneesti. Onnittelin hiljaa itseäni siitä, että olin jutellut heidän kanssaan ensin mukavaan sävyyn, koska tietysti huomautin heille, että roskat kuuluvat roskikseen (suunnilleen "ne ovat ikävännäköisiä siinä maassa, ja miettikää jos joku pikku orava syö tuota muovipurkkia ja saa mahansa kipeäksi ja öö tota"). Tytöt ihmettelivät, missä niitä roskiksia muka on. Pikku t pelasti meidän kaikkien kasvot näyttämällä kaaaaaukana olevaa syväroskista ja viemällä innokkaasti ("kuin salama! tuliko ilmavirta kun juoksin!") vanukaspurkin sinne. Homma hoidettu. Lopulta tytöt jopa lahjoittivat yhden ylimääräisen, poisheittämiseltä säästyneen voileivän hänelle (mistä olikin kotimatkalla iloa) ja seurasivat pienempänsä leikkiä, auttoivatkin kerran tai pari, ja vaihtoivat kanssani vielä muutaman mukavan sanan.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Näyttäisi siis siltä, että minusta on tullut kaupunkiympäristön turvallisuutta luova tekijä. Olen siirtynyt pois yksinomaisesta katseen/toiminnan kohteen ja potentiaalisen uhrin asemasta, joka minulla itsestäänselvästi nuorena naisena on ollut, sillä olenhan nyt äiti. Kuka nyt <i>äitiä</i> häiritsisi tai väkivaltaisi? Äidit lapsineen vakauttavat ja rauhoittavat julkista tilaa ja tuovat eväineen ja komentoineen sinne kodinomaista, vaaratonta ennalta-arvattavuutta. Arkea. Mukavat äidit saavat ihmiset tuntemaan olonsa rakastetuiksi, mutta ikävätkin äidit ainakin pitävät yllä järjestystä ja vähentävät yleistä perseilyä. Lasten liikenneoppaissa teroitetaan, että jos eksyy ja apua on pakko pyytää, on etsittävä mieluimmin äiti, jolla on mukana lapsia. "Hän ymmärtää tilanteesi." Eikä vaikka sieppaa ja, no niin, lukee rivien välissä vain aikuisen silmille.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Minulla on siis yhtäkkinen vastuu vähän kaikista lapsista, ja aikuisistakin, mutta myös valtaa. Olen ulkona kulkiessani tietoinen katseista, jotka kohdistuvat lasta liinassa kuljettavaan, ja jaksan melko kärsivällisesti vastailla kyselijöille, mistä saa näitä mahtavia takkeja, joiden alle mahtuu kaksi ("netistä ja Hakaniemestä") ja kertoa, että <strike>hippei</strike> liinailu on kivaa ja hyväksi lapselle ja kantajallekin. Juttelen pikku t:n päiväkotikavereille, joita kiinnostaa "pikku t:n vauva" ihan valtavasti. Hyvänä päivänä teen parhaani näyttääkseni metrossa hyvää esimerkkiä siitä, miten miellyttävästi käyttäytyy perhe, jossa perheenjäsenet ovat ristiriitatilanteissakin samalla puolella, ja kaikkien tunteita <a href="http://kiintymysvanhemmuus.fi/referaatit.html">sanoitetaan lempeästi </a>("Huomaan, että rypistät kulmia ja yrität lyödä pikkusiskoa. Taidat olla aika vihainen? Oletko pettynyt kun vauva saa sinusta liikaa huomiota ja sinä liian vähän? Ymmärrän sen. Mutta lyöminen sattuu, enkä halua että satutat muita. Kerro mieluummin sanoilla, kun harmittaa. Itse asiassa äitikin on nyt aika nälkäinen ja hikinen ja muistat ehkä että silloin minä en jaksa kovin paljoa nyt vittu irti siitä vauvasta senkin kakara tai ei lähdetä enää ikinä ihmisten ilmoille!! Ollaan kotona vaan riitelemässä jos kerran olet tuollainen ja missä perkeleessä se välipalapatukkakin on kun sitä tarvitaan!!! Miksei kukaan välitä minusta!!").</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Luon julkisessa pelkällä olemisella ja olemuksellani turvallisuutta, mutta hyödyn siitä myös itse. Jostain syystä, ja epäloogisesti, pimeällä pyöräily on pelottavaa, kävely vähän vähemmän pelottavaa, mutta kaikkein vähiten pelottaa kävellä lapsen tai vauvan kanssa. Koska paikalla on äiti, ja äidin kanssa olet turvassa?</span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-40293823110890299862015-03-18T11:13:00.000+02:002017-04-22T00:42:03.944+03:00Metsä puilta<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Yritin varastaa hetken blogatakseni kerrankin juuri silloin, kun idea keksiytyy. Tyttäreni tuossa lattialla kertoo, että olin väärässä. Hän viihtyi lempipaikassaan -- lattialla juuri liinasta ulos otettuna ja vapaudestaan riemastuneena -- tasan siihen asti, että kirjauduin sisään blogipaikkaan. Sitten: äääää! ähä-ähä-ähää-ähäää-äääääähähäää!</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Sijoitan vauvan toiseen lempipaikkaansa ja jatkan yhdellä -- puolellatoista kädellä. Lyhyin virkkein. Monin typoin.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Päätin siis vihdoinkin ruveta pitämään lukupäiväkirjaa. Huomaan säännöllisesti, että täytyisi palata johonkin tekstiin, täytyisi tarkistaa sanoiko meidän kaikkien lempilähde (nimeltään Joku Joskus) todella niin kuin muistan hänen sanoneen. Enkä tietenkään muista kuka ja missä ja sanoiko. Tämän voisi aika helposti ratkaista kirjoittamalla lukemistaan kirjoista ylös jotain yksinkertaisia tietoja ja vähän tiivistelmää.</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Minulla on sattumalta tyhjä mustakantinen kirja odottamassa (siitä piti tulla tavallinen päiväkirja, mutta vanha täyttyy nykyään niin hitaasti että turha tuota on seisottaa pöytälaatikossa), ja nyt pitäisi ottaa se esille, etsiä olennaista ja tehdä päätöksiä (se tekee minulle hyvää, siis päätöksenteko jossain muussa kuin tölkkipapu-, valkopyykki- tai pikkuaurinkolasiasioissa) ja vedellä sarakkeita ainakin julkaisuvuosille ja parhaille sitaateille. </span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Kuinka hienoa tuleekaan olemaan, kun puolikkaan muiston perässä voi selata vain lukupäiväkirjaansa ja helposti oppia, että se olikin Vesa Nevalainen siinä kirjassa "Aikuinen ja lapsi", joka sanoi että mitäs se nyt sanoikaan. Joka kirjasta bloggaaminen ei olisi mahdollista, eikä tarkoituksenmukaistakaan, mutta kyllä nyt paperiseen päiväkirjaan täytyisi sen verran ehtiä kirjoittaa, että ottaa edes luettujen kirjojen tiedot ylös. Ja sitten niihin voi joskus palata! Helposti!</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Täytyy vain tehdä päätös myös siitä, mikä lasketaan lukemiseksi (ja kirjaksi). Jos selaan kylässä epäsosiaalisesti kirjahyllyn läpi, mutta en lainaa mitään kotiin? Entä jos käytän tosi kauan aikaa aikakauslehteen? Jossa on fiksuja tekstejä? (Talvella luin kuukauden verran hitaasti <i>Intelligent Life'ia</i> ja tunsin itseni älyköksi (tuo taivutusmuoto auttaa myös). Hillittömiä juttuja. Kerrankin jotain <i>aivan muuta</i>. Ne perhelehtien vauvannukuttamis- ja välikausihaalarivertailujutut olikin jo <i>vähän </i>nähty.)</span> <br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Entä lyhyemmät tekstit? <i>Kuinka monesta </i>tekstistä minun oikein pitää kirjoittaa tiivistelmiä ja antaa tähtiä! Apua!</span><br />
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "courier new" , "courier" , monospace;">Näen itseni kopioimassa käsin nettiosoitteita mustakantiseen kirjaan, arvioimassa vaalimainoksia, referoimassa itse kirjoittamiani tehtävälistoja, horjuvani kahden ja kolmen tähden välillä ärsyttävän ruotsalaisella tyylillä täyteen kirjoitettu kauramaitopurkki kädessä, kunnes jämäkän ystävälliset valkotakkiset puuttuvat asiaan.</span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-15324605149251326342015-01-31T13:20:00.000+02:002015-01-31T13:20:02.508+02:00Kell' kolmio on<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">On ollut vähän hiljaista täällä blogissa. Tulin nimittäin hankkineeksi metroaseman vierestä kerrostalokolmion. Se on ihana, parkettilattiat ja kaapit ovat alkuperäiset ja kunnostetut, putki- ja muut remontit ovat valmistuneet juuri. Tilaa on 20 neliötä enemmän kuin neljän hengen opiskelijakaksiossamme. En ollut koskaan käynyt asuntonäytössä, mutta ihastuin kolmioon heti ja tulin myyjän kanssa erinomaisesti toimeen. Puolentoista kuukauden ankaran sähköpostinlähettelyn ja lainaneuvottelun jälkeen olemme tällä viikolla vieneet sinne omaisuuttamme vähän kerrallaan ja sahanneet kotien väliä montakin kertaa päivässä. Tämä enimmäkseen ilman autoa, pari päivää sentään isi oli auton ja peräkärryn ja päättäväisen lasittuneen katseen kanssa paikalla. Isännöitsijäntoimiston tädistä irtosi tosi paljon isiläppää (sitten kun hän vihdoin tajusi sukulaisuussuhteen).</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Kahdeksan vuoden Hoas-kärvistelyn jälkeen tämä on ihanaa ja vähän haikeaakin. Onko todella niin, että saamme porata seinään reiän? Peräti maalata joskus? Kenelle voi soittaa, jos jotain menee rikki? Mikä on sähkösopimus ja mistä helvetistä netti tulee? Pikku t on tietysti tohkeissaan, koska meillä on vaatehuone, sellainen vanhan hyvän ajan, jonka korkeiden hyllyjen tukevuus mahdollistaa klassisen puumajaleikin. T antoi pikku t:lle pyyhkeen pehmusteeksi hyllylle, ja sinne lapsi muutti, puolentoista metrin korkeuteen, leluratikka toisessa ja kaalipiirakan pala toisessa kädessä.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Onhan se kyllä vähän jännä tunne. Nyt pitäisi kaiketi vihdoin lopettaa asumisesta valittaminen, vaikka samat kotivelvollisuudet ne ovat sielläkin edessä (ei vain voi enää syyttää ärsyttävää opiskelijaboksia kodin epäviihtyisyydestä, syyllinen onkin ehkä...!). Nyt pitäisi kai vain pitää varauksetta uudesta kodista ja luopua melko helposti vanhasta ja rähjäisestä ja liian pienestä. Tämä kaikki neljän hengen voimin... Join eilen käryävällä hellalla keitettyä teetä ja luin vanhaa sarjakuvaa uudessa sievässä pikkukeittiössämme, mini-t nukkui, pikku t oli mummolassa, T kotona (?). Minusta tuntui samalta kuin <a href="http://inanasanoo.blogspot.fi/2012/10/se-tanssii-niin-kuin-laura-palmer.html">pari vuotta sitten Hevonperse-stipendiaattina</a>, kun vietin vajaan viikon hiljaisella metsätutkimusasemalla gradua tekemässä. Kotileikiltä. Yksin. Vieraassa paikassa. Äiti!</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Psykologisessa sopeutumisessa uusiin olosuhteisiin on muistaakseni kolme vaihetta: alkueuforia, karu totuus ja mukautuminen. Olen jo vähän karun totuuden vaiheessa, kun tajusin että aivan järjetön määrä kaappitilaa ei olekaan ihan niin järjetön määrä: kauniinväriset ja monilukuiset kaapit ovat tosi kapeita vaatepinoille, ja paljon kuutioita on katonrajassa ja ripustettavien vaatteiden tankokaapeissa. Siinä missä olohuone on valtava, keittiö on nafti etenkin pöytätilan suhteen. Ei ollut 60-luvulla mikroja, kahvin- ja vedenkeittimiä, blendereitä, leivänpaahtimia... Vanhaa jääkaappia emme ole uskaltaneet laittaa päälle ennen kotivakuutusta. Makkarin kynnys on liukas, tuuli humisee lastenhuoneen ikkunoissa, lempiesineilleni ei tahdo löytyä sopivaa paikkaa. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Vapuksi päätettyihin tupaantuliaisiin on realistiset kolme kuukautta. Kaikki on kesken. Minun on järjestettävä asiat uudestaan, koska esineitä ei ehkä voikaan pitää siinä huoneessa kuin olen tottunut. En haluaisi joutua sisustamaan ahtaasti tai sullomaan epämääräisiä röykkiöitä yläkaappeihin piiloon, enkä varsinkaan tehdä kompromisseja. Vai onko muka liikaa vaadittu saada pikkulapsiaikana täydellinen koti ilman säröjä ja hankkia järjestelmäkamera ja ruveta sitten oikeaksi äitibloggariksi! Ja saada se heti! Ja hoitaa kaikki itse, vaikka niskalihakseni tavallaan eivät liiku ilman kolmiolääkkeitä! Niin!</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Kun väsyttää ja ärsyttää, muistuttelen itseäni myös siitä euforiavaiheesta. Isot ikkunat fiksuihin ilmansuuntiin, paljon valoa, mukavan korkealla oleva asunto, hissi, ulko-ovi joka ei ole aina lukossa, lasitettu parveke, kauniit lattiat ja siistit seinät, söpö uuni, lastenhuone, hyvät kulkuyhteydet, jonkinlaiset ikkunalaudat!</span> <br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Nyt on vielä sellainen vähän rasittava vaihe, että kaikki kodin viihtyisäksi tekevä irtaimisto on pitkälti uudessa paikassa ("siellä", kuten uutta kotia kutsumme), mutta jokapäiväiset välttämättömyysasiat, kuten sänky, toimiva jääkaappi, pesukone, mikro ja tietokone nettiyhteyksineen jumittavat vielä vanhassa kodissa. Uusi koti näyttää jo nätiltä, mutta vanhaan, tyhjähköön, rähjäiseen ja likaiseen (imurikin on jo "siellä") on silti pakko mennä muutaman tunnin jälkeen. </span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Minua kiinnostaa nähdä, missä vaiheessa olemisen painopiste vaihtuu vanhasta uuteen kotiin. Uudessa tekisi mieli olla, koska siellä ei ole juurikaan tiskejä, pölyä eikä pyykkiä, mutta silti vanha vetää jotenkin puoleensa -- ainakin siinä vaiheessa kun alkaa väsyttää, on pakko "lähteä kotiin". Olemme aikoneet siivota tämän Hoas-kotimme seuraavaksi vasta tyhjänä luovutuskuntoon. Asummekin tässä virallisesti vielä kuukauden, joten kiirettä ei periaatteessa ole. </span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Tarvitsemme kipeästi sukulaisten apua: olemme kerjänneet ja lainanneet monelta taholta rahaa ASP-lainan itse säästettävää osuutta varten, hyödyntäneet häpeämättömän paljon isin byrokratiatietoutta, roudarinkykyjä ja autoa, ehdotelleet tekopirteän innostavasti että äitipä voisikin nyt superluovasti keksiä meille jostain verhot kun on siinä niin hyvä (vihaan verhojen hankkimista, ompelua, silitystä ja, eniten kaikista, ripustamista), sijoittaneet pikku t:n mummulaan pitkiksi viikonlopuiksi, valjastaneet apen ja langon kuljettamaan isommat huonekalut firman pakettiautolla ja bosnineet isomummulan vanhat hienot matot vähentämään uuden asunnon kaikuisuutta.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Pelkään naurettavan paljon että unohdan tänne vanhaan kotiin jotain, ja siksi tyhjensinkin lääkekaapin ajoissa laatikkoon. Unohtuvatkohan mausteet maustehyllyyn? Parvekkeella <strike>kuolemaa tekev</strike> talvehtiva tammentaimi, kello seinällä, kellarikomeron mini-t:tä odottavat lastenvaatteet, pyörävaraston sisältö.</span> <br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Kuinkahan monta kertaa tänä keväänä lähdemme kävelemään asemalta väärään suuntaan?</span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-24623535704433226562014-11-20T19:52:00.001+02:002014-11-20T19:52:24.730+02:00Näkökulmia: H. K. Riikonen ja Eero Tarasti: Eero ja Hannu<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Tällä kertaa <a href="http://multigrainknackebrod.blogspot.fi/">Ronjan </a>ja minun luettavana oli kahden helsinkiläispojan (ja tulevan tutkijan) autenttinen, toimitettu kirjekokoelma 60- ja 70-luvuilta. Tuona aikanahan kirjeiden kirjoittelu oli arkisempaa kuin nykyään, mutta ei näitä kahta voi silti ihan tavallisina normaalilyseolaisina pitää. Eero ja Hannu ovat aineellisesti turvatuissa oloissa kasvaneita ja klassisen hyvän kasvatuksen saaneita poikia, jotka viettivät kumpikin tahollaan kesät maalla ja kirjoittelivat toisilleen, ja tietysti muillekin ystävilleen. Heillä oli 12-vuotiaasta lähtien selkeä käsitys siitä, mitä asiallisessa kunnon kirjeessä tulee olla: perusteltuja mielipiteitä antiikin ajan näytelmistä, väittelyjä kirjallisuudesta ja musiikista, latinankielisiä lentäviä lauseita. Kirjoitusvirheitä huolellisten ja vähän pitkäpiimäisten luontokuvausten keskellä. Ja silloin -- harvoin -- kun jokin on muuttumassa <i>oikeasti </i>mielenkiintoiseksi, tekstistä on poistettu katkelmia!</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Kirja on painettu vuonna 1998. Julkaistua kirjeenvaihtoa jatkuu pitkälti toistakymmentä vuotta. Esipuheen ja alaviitteet Tarasti ja Riikonen ovat kirjoittaneet yhdessä niin saumattomasti, että lukija ei voi olla varma, kumman ysärinäppäimistöltä teksti on lähtöisin. Itse asiassa kirjeistäkään en aina pystynyt erottamaan ystävyksiä toisistaan. Ehkä luin paksua kirjaa huolimattomasti. Kävin sen kimppuun innolla, mutta sitten se vain jatkui ja jatkui... Kirjassa ei tietenkään ole varsinaista juonta saati draaman kaarta. Sehän koostuu yksittäisistä teksteistä ja niiden muodostamista keskusteluista.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">"<a href="http://sheferijm.vuodatus.net/lue/2013/01/katarina-haavio-ja-satu-koskimies-50-luvun-tytot">50-luvun tyttöni</a>" (joskaan en sen seuraajaa, kirjekokoelmaa "50-luvun tyttöjen ystävät", joka ilmestyi samana vuonna kun "Eero ja Hannu") lukeneena odotin löytäväni kirjan sivuilta nuoruutta ja hehkutusta, ja edes ihan vähän tirkisteltävää. Niitä oli aika niukalti. Parin latinan kielioppeja kesälukemisekseen ahmivan älykön perusteella on paha mennä tekemään päätelmiä, mutta kyllähän sukupuoliroolit ovat aikamoisesti muuttuneet vuosikymmenissä. Ja vieläkin taitaisi ihmissuhteiden kääntely ja pohtiminen olla sallitumpaa tytölle kuin pojalle. Luin ja luin iankaikkisia keskusteluja Wagnerista, ja siinä se nuoruus sitten vähän hussahtikin ohi. Vain alaviitteet kertovat perheenjäsenten sairastumisista ja kirjoittajien kihlauksista! Mitä pelleilyä tämä tämmöinen on!</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Kirjekokoelman ongelma on tietysti sama kuin vaikka aikakauslehtinipun tai kolumnikokoelman ongelma. On tekstilajeja, joita pitäisikin lukea pala kerrallaan. Eikä urakoida läpi monen vuoden kirjoituksia parissa päivässä! Toisteisuus puuduttaa, hidas kehitys muuttuu jotenkin luonnottoman nopeaksi. Aivot eivät ehdi pureskella asioita niin kuin kirjoittaja tarkoitti.</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Tämän teoksen kiinnostavin anti on metaa. Kirjeet alkavat ja loppuvat useasti toisen kirjoitustaidon ylistyksellä ja oman kömpelyyden harmittelulla. Vanhimmat kirjeet onkin hävitetty itsekritiikin vimmassa. Pojat pyytävät ja antavat neuvoja tyyliseikkojen kanssa painiskeluun ("P.S. Pelkään pahoin, että kirjeissäni toistan tarpeettoman usein samoja sanoja ja sanontoja. Ehkäpä ystävällisesti huomautat minulle, kun havaitset sellaista. H."), ja juuri tällaisissa kohdissa teksti on aidoimmillaan. He osoittavat toisilleen suurta luottamusta ja kiintymystä ja mainitsevat useita kertoja odottavansa kaikista eniten juuri toistensa kirjeitä. Kuitenkaan esimerkiksi ihmissuhteista he eivät juuri sanaa vaihda (paitsi ehkä niissä poistetuissa kohdissa?).</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Esipuhe on mielenkiintoinen. Tekijät kirjoittavat tunnistettavalla yhteisellä tyylillään kirjeenvaihdosta yleensä ja etäännyttävät julkaisuhetken itsensä kirjeistään viittaamalla kirjeenkirjoittajapoikiin kolmannessa persoonassa (!). Puhetta menneestä maailmasta ja ajasta ennen sähköpostia sävyttää haikeus, sillä vuosituhannen vaihteen näkökulmasta katsoen nykyajasta "ei todellakaan säily enää yhtään dokumenttia siitä mitä ihmiset sanovat toisilleen". </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Esipuhekin ammentaa maailmankirjallisuudesta ja asettaa puheena olevat henkilöt osaksi historiallista jatkumoa. Teksti tunnistaa ja ihmetteleekin kirjeiden muodollisuutta ja pidättyväisyyttä yksityisasioiden ja tunne-elämän käsittelyssä. Esipuheessa käytetään Eeron ja Hannun kirjeistä ja niiden kirjoittajista sellaisia määritelmiä kuin elitistinen, häveliäs ja ylevä -- "[m]illaista itsehillintää tämä vaati, sen voi vain jälkeenpäin arvata". Ja ihan kuin rivien välissä kukkisi n</span><span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">äihin "elämästävieraantuneisiin kaunosieluihin" ja "pikkupoikiin, jollaisina he pysyvät kaikessa pikkuvanhuudessaan yllättävän kauan" kohdistuvaa, myöhemmin kehittynyttä lempeää huumoriakin.</span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-44739071653360660052014-11-07T14:54:00.000+02:002014-11-07T14:54:37.794+02:00Aistipostaus: Tunto<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Yritin kommentoida <a href="http://multigrainknackebrod.blogspot.fi/2014/11/aistipostaus-haju.html">tätä</a> teepostausta, mutta eihän siitä mitään tullut. Lähti lapasesta. (Käytän usein sellaisia ilmauksia kuin "lähtee lapasesta", "minusta tuntuu", "hieroa naamaan" -- selvästi tuntoaisti ansaitsee oman postauksensa.)</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Tuntoaisti on ehkä tärkeimpiä aistejani. Vaatteiden ja kaiken tuntumalla on väliä, ja olin varmaan lapsena sellainen raivostuttava pikkutarkka olio, jonka hihat eivät saaneet olla eri tavalla käärittyinä. Vihasin vuosituhannenvaihteen kittanoita paitoja, joissa tuli kylmä ja alaston olo. Käärin balettiaikoina nutturoitani hartaasti ja huolella. Nykyään käytän aina villasukkia, eikä tulisi mieleenkään pukeutua vaatteeseen, joka täytyy silittää. En koskaan istu, jos voin maata oikosenani sohvalla tai sängyllä. Rasvaan kasvoni heti, jos iho kiristää. Sidon kantoliinat tarkasti, jotta meillä molemmilla on mukava olla siellä sisällä. Haluan tehdä asiat ergonomisesti ja kätevästi. Pidän hieronnasta. Minulla on ajoittain kausia, jolloin jaksan välittää ulkonäöstäni mukavuuden kustannuksella, ja sitten taas ei ole. Kenkien on syytä olla todella mukavat, hinnasta viis. Haluan että ympärilläni on miellyttävän tuntuisia asioita. Käyn pilateksessa, koska terveys ja ryhti, jotka minusta mitä suurimmassa määrin määrittyvät tuntoaistin kautta, ovat tärkeämpiä asioita kuin näyttävillä urheilusuorituksilla päteminen.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Syömis- ja juomisnautintoonkin vaikuttaa tuntoaisti. Teen lämpötila on tärkeä. Liian kuuma tee polttaa ja turhauttaa ja estää maistamasta kunnolla, mutta vähän liian jäähtynyttä teetä voi kyllä juoda. Parhaimmillaan pitäisi voida juoda isoja kulauksia niin, että se melkein polttaa mutta ei kuitenkaan. Ruoassa sama juttu. Suklaassa on tärkeää, ettei se tummuudestaan huolimatta ole liian kuivaa (tykkään Fair Marysta, koska siinä on 70 kaakaoprosentista huolimatta aika rasvainen tuntu eikä liian jauhoinen -- maku pääsee hyvin esille). Ja sitten se miltä sormissa tuntuu suklaan folio (mitähän merkkiä se olikaan, jossa oli tosi hyvä, paksu ja hopeinen folio? Green&Black's ehkä, tai joku muu 100 gramman 86-prosenttinen luomusuklaa), tykkään jos se on irrallinen ja helposti taiteltavissa auki eikä siinä ole mitään kartonki- tai muovijuttuja seassa. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Ja syötäessä on myös tärkeää voida tehdä sormilla asioita ilman kuitenkaan hirveää sotkemista ja suklaan sulamista käsiin. Tähän tarpeeseen vastaavat erinomaisesti raakasuklaarusinat, joissa on ihanan kuiva ja karhea pinta. Napostelu on minulle tärkeä asia, ainakin jos siihen yhdistyvät pehmeä sohva tai nojatuoli (jossa <i>ei saa</i> olla kovia puisia käsinojia) ja hyvä kirja. </span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-148043057289482676.post-58327788126495216302014-10-28T23:03:00.000+02:002014-10-28T23:03:01.807+02:00Aistipostaus: Näkö<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Olen saanut silmälasit, ensimmäiset melkein 28 vuoden iässä, kiitos raskaus- ja imetyshormonien (ehkä). Vahvuudet ovat säälittävät, melkein voisi luulla imagolaseiksi (kehyksissäkin löytyy muodin mukaisesti kokoa!). Olen siis nyt lopullisesti eri ihminen, tuntuu siltä ainakin. Silmälasipäinen ihminen. Ajattelen kaikkien kirjojen ja elokuvien kohtauksia, joissa mainitaan silmälasit, niiden huurtuminen ja puhdistaminen, lasien yhteen kalahtaminen toisen ihmisen lasien kanssa, pöllömäinen katse, kauneuden menettäminen, älykkäältä näyttäminen. </span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Monta vuotta ehdin onnitella itseäni hyvästä näöstäni ja silti hiljaa pohtia,
millaisia muutoksia ulkonäkööni (mihinkäs muuhunkaan, herranjestas! Keskitytään nyt siihen olennaiseen!)
mahdollisilla laseilla voisi saada. Nyt näytän... ikäiseltäni? Vanhemmalta. Vanhemmalta selvästi. Mutta myös ihan kivalta. Vakavammalta.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Näen kauas hieman tarkemmin, sumuinen harmaus tiivistyy mustiksi kuvioiksi, ja torstain jälkeen ei ole särkenyt päätä kertaakaan. Lähelle, esimerkiksi kantoliinassa olevaan lapseen, katsominen sen sijaan on sietämättömän ärsyttävää tiellä olevien kehysten takia. Kadulla alan jo tottua siihen, että kukaan ei ihan oikeasti tuijotakaan, ei sen enempää kuin tavallisesti, olenhan yksi monista. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Minun on opeteltava silmälasikäyttäytyminen, ja se tuntuu melkein samalta kuin silloin kuin sai rintsikat. Onko ne otettava yöksi pois, entä jumpassa, ja miten ne pidetään puhtaina? Onko muillakin tällaiset? Miltä niistä tuntuu? Kehtaanko hypettää vielä vai pitääkö alkaa jo olla coolisti! Kuin mikään ei olisi muuttunut!</span><br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;"><br /></span>
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Kun otan lasit pois, tunnen itseni alastomaksi ja näytän ihan samalta kuin muutkin, kun he ottavat lasit pois. Vähän pölähtäneeltä, häikäistyneeltä, keskittyneeltä tahrojen poistamiseen otsa kurtussa ja nenänvarsi painaumilla. </span><br />
<br />
<span style="font-family: "Courier New",Courier,monospace;">Alan vihdoin ottaa vakavasti ne hetket, kun ihmiset sanovat "älä sotke mun laseja" tai "varo, mun silmälasit on siinä". Ja miten yhdistetään käsien rasvaus ja silmälasien puhdistus?</span>Inanahttp://www.blogger.com/profile/18256444374771914977noreply@blogger.com0