Herrankukkaro

Olen niin laitostunut ettei ole tottakaan. Tämä on kolmas kerta: ensin syntyi pikku t, sitten gradu ja nyt mini-t. Joka kerran olen jättäytynyt päiväkausiksi systeemin vietäväksi paikassa, joka ei ole vankila, mutta muistuttaa sitä hieman, ja palannut kotiin mukanani uusi kokemus ja jotain vähän konkreettisempaakin itsetehtyä.

Vietin siis viikon Kiirastulessa kärvistelemässä, sitten, maanantaina, iltapäivän Haikaranpesässä jakautumassa (hieno kolmen tunnin ja kymmenen minuutin hippikokemus, akupunktiot ja kaikki, ja jälkeenpäin olin heti elämäni kunnossa! Pakko hehkuttaa lääkkeetöntä synnytystä loppuikänsä jokaiselle vastaantulijalle! En kestä!), ja sitten kahden tunnin ikäinen kaksikiloiseni vietiin kolmeksi päiväksi vauvaosastolle. Minä menin lapsivuodeosastolle ja yritin pysyä urheana yksin kaikkien vähän säikähtäneen näköisten tuoreiden äitien ja heidän jättivauvojensa seassa, kotiuduin keskiviikkona oltuani toista viikkoa poissa, riehuin kotona kuntoon kaiken, mikä oli ollut vailla kätteni kosketusta, heruin helvetisti maitoa koko ajan, katsoin Solsidanin neloskauden putkeen ja palasin seuraavana aamuna sairaalaan. Saimme yhteisen huoneen vauvan kanssa, vihdoin. Tämä on järjestyksessä viides osasto, jolla meidän perhe on tässä sairaalassa viime aikoina vaikuttanut. 

Täällä Herrankukkarossa me olemme hyvässä tallessa: minä en ole enää potilas enkä niin muodoin saa hoitoa, ruokaa tai siivouspalveluita (toki sairaala sentään pesee omat tekstiilinsä, joskin ne minun pitää hakea kaapista ja viedä pyykkiin itse), mutta saan asua ilmaiseksi mukavassa suihkullisessa sairaalahuoneessa mini-t:n hoitoa vastaan. Kätevä järjestely: perheet saavat pysyä yhdessä ja hoitajien rutiinityö vähenee, kun vanhemmat hoitavat itse lapsensa. Minä saan syödä suklaata, facebookata, pesiä ja leikkiä kotia rauhassa mini-t:n kanssa kahdestaan samalla kun muu maailma, mukaan lukien perheemme toinen puolikas, hoituu jossain kaukana keskenään. Jos haluan käydä ulkona, hoitajat huolehtivat mini-t:stä. Luonnollisesti he vastaavat myös siitä, että mini-t saa tarvittavan lääketieteellisen hoidon ja tutkimukset, siis esimerkiksi vitamiinit ja keskostipat, verikokeet, sinivalohoidon, happisaturaatiomittaukset ja sellaisen.

Minun tehtäväni taas on imettää, vaihtaa vaipat ja seurata mini-t:n painonkehitystä, vaippojen sisällöntuotantoa, ruumiinlämpöä ja, gramman tarkkuudella, ruokamääriä ("punnitaanko tissi ennen ja jälkeen imetyksen?", kysyi T. Ei, mutta vauva punnitaan) ja raportoida kaikesta mahdollisesta suomenruotsalaisille hoitajatädeille, jotka ovat jo alkaneet kutsua vauvaa nimeltä. 

Lisäksi hippeilen minkä ehdin. Käytän mini-t:llä omia kestovaippoja ja lisäksi, kun kivoimmat vaipat loppuvat tai kun haluan säästää T:tä pyykin roudaukselta, kuorivaipan sisällä sairaalan puuvillaliinoja (jotka aivan varmasti on alun perin tarkoitettukin vaipoiksi, mutta kertakäyttövaippojen tulon jälkeen niiden, kuten harsojenkin, alkuperäinen tarkoitus on kollektiivisesti unohtunut). Kannan mini-t:tä kantoliinassa, se on melkein sietämättömän ihanaa, olemme käyneet pari kertaa ihan sairaalan ovensuussakin, nukutan vieressä aina kun hän ei ole sinivalohoidossa lampun alla, imetän yhä lapsentahtisemmin ja luotan intuitiooni hänen hoidossaan joka päivä enemmän (olen alkanut lipsua kirjanpidostakin!).

Tulemme hyvin toimeen hoitajien kanssa. He tuntuvat luottavan minuun yhtä paljon kuin luotan jo itse itseeni: osaan ja pärjään mini-t:n kanssa, ja hän osaa syödä hienosti kuin pieni pahansisuinen imuri ja pääsi tänään eroon nenä-mahaletkusta -- meillä ei ole kerrassaan mitään hätää. Yhä enemmän uskallan hoitaa mini-t:tä kuin ketä tahansa vauvaa, vaikka onkin kuusi viikkoa ennenaikainen ja puolitoista kiloa veljeään kevyempänä syntynyt.

Mainittu veli, pikku t, on käynyt täällä muutaman kerran. Hän kyllä pitää pikkusiskostaan ja mielellään pitelee tätä sylissä, mutta arvostaa vielä hiukan enemmän lattialla seisovaa isoa rintapumppua. Hän sai ottaa siitä valokuvia.

Minäkin otan valokuvia. En ole siinä erityisen hyvä, mutta en (juurikaan) välitä parempieni kommenteista. Tärkeintä on muistaa, että tämä kahden viikon jakso on ollut kesän helteisin, että yöpöydän laatikko on täynnä suklaata, että mini-t on joka päivä erinäköinen.