Otsikko tiivistää olennaisen, eli tuota...?

Noin. Olen taas tilanteessa, jossa etsin työtä. Kotiäitiyden syvin olemus ehti unohtua kuukaudessa. Nyt tunnen itseni stressaantuneeksi työttömäksi, vaikka olen edelleen sekä kotihoidontuella että opintotuella. Olenkin haeskellut paria projektityöntekijän paikkaa ja kirjoittanut tosi hyviä hakemuksia. Keksin kertoa niissä myös sen, mitä erityisen hyvin hakemaani tehtävään valmentavia kursseja (selkokieli, sukupuoli ja kansalaisuus, ympäristöpolitiikan perusteet, tehokas tekstintyöstäminen ja mitä milloinkin) olen käynyt, ja olen ylpeä siitä. Kuinkahan montaa työpaikkaa ihmiset normaalisti hakevat ennen kuin tärppää? Kymmentä? Puoltatoista tuhatta? Mulla on kolme hakemusta sisällä...

Graduni on esitarkastuksessa ja elättelen toiveita, ettei suuria muutoksia enää tule (mieluiten sillee "joo tämä on kuule valmista tekstiä, eikun printtaat ja tuot tänne, tai äsh, me printataan kyllä, juo sinä siellä vaan poskettoman hintaista reilun kaupan pussisuklaacappuccinoa, joka on pakattu kaksi kertaa tarvittavaa suurempaan pahvilaatikkoon"). Pari viikkoa joutunen vielä odottamaan. Tavoitteeni taitaa tällä hetkellä olla cumu.

Juuri nyt kaikki tuntuu niin helpolta, sillä syön juustosarvia, jotka eivät petä koskaan, vaikka itse mokaisi leipomisen kuinka. Niissä ei mene numlock vahingossa päälle saati jumiin, joka lähtee vain sammuttamalla ja uudestaan käynnistämällä, vaikka suolaa menikin cheddarin mukana aika reilusti. Juustosarvet eivät vänise ja nipistele leipojansa poskipäitä pikku kynsillään. Juustosarvet eivät herjaa "tunnistamaton vastaanottaja" -viesteillä. Ne eivät sähise toisilleen liukkaalla jalkakäytävällä.

Olin oikeastaan sanomassa, että meille tulee taas uusi pesukone takuuvaihtona, tai siis sohin Nordean kirjeellä magneettikirjaimia pakastimen alta, tai siis After Eightit sopivat hyvin valkoisen teen kaveriksi. Tai siis ajattelen Atlas Saarikoskea ja Rainbow Dashia välillä mielleyhtymänomaisesti samaan aikaan.