(Kiitos Merete Mazzarella ja Google-optimointi!)
Pyöräilin eilen öisen Helsingin läpi juhlista kotiin. Olin onnistunut käyttämään tunnin ja kolme varttia menomatkaan, joka kulki sairaan käteviä metsäisiä ja suoria pyöräreittejä pitkin: miksi kiertää metron ja Itäväylän mukana, kun voi kulkea nopeammin ja viihtyisämmin vasiten rakennettuja pyötäteitä? Eksyin Myllypurossa itseni kokonaan kartalta ulos (no, se on aika vanha kartta ja paikka oli uusi asuinalue, jolle olen itse asiassa eksynyt totaalisesti kerran ennenkin) ja sen jälkeen suunnilleen pari kertaa jokaista metroasemaa kohden. Ei nyt ollut niin kamalan nopeaa ja kätevää.
Olen hyvä eksymään. Löydän uusia paikkoja, niin kuin nyt vaikka Herttoniemen ja Viikin välissä olevan pellon (epäilen sen olevan sama pelto, jolle eksyin tiistainakin, tosin eri puolelta katsottuna), näköalapaikan ja lintutornin. Löydän kivoja asuinalueita, jotka ratkaisevat ikuisuuspohdinnat siitä, minne me sitten muutetaan, kun. Kun opiskelut ovat ohi ja molemmilla on työpaikka. (Sitä ennen on aika vaikea valita kaupunginosaa tai edes kaupunkia...) Löydän jänniä uusia reittejä ja tajuan, että kaksi kaupunginosaa ovatkin vierekkäin, vaikka julkisilla niiden välillä kulkeminen kestää kauan.
Yksin pyöräilyssä, tai miksei bussillakin kulkemisessa, keskellä yötä on jotain melankolista, suorastaan surullista, ajattelin kotimatkalla. (Menin sitä epäkätevää, pitkää mutta helppoa ja metsäpolkuverkostoa turvallisempaa autoreittiä ja kompensoin sen ajamalla kovaa, joten pääsin puoli tuntia menomatkaa nopeammin perille.) Ehkä tunne johtuu siitä, että kotimatka on kylmä, yksinäinen ja pimeä, ja sen aikana tajuaa, miten väsynyt onkaan. Ero jonkun lämpimässä kodissa juhlimiseen on suuri. Tietenkin minulle on myös koko elämäni opetettu, että yksin yöllä ulkoileva nainen on vaarassa. (Ei ehkä yhtä todennäköisessä vaarassa kuin samanikäinen mies, ei ehkä yhtä todennäköisessä vaarassa kuin omassa kodissaan, mutta kuitenkin.) Olkansa yli vilkuileminen tuokin aina oman mukavan lisänsä yökulkemisiin.
Ehkä lähtemiset ylipäätään ovat surullisia. Pimeys, kylmyys, yksinäisyys ja pelko lisäävät tunnetta. Yleensä myös hieman kaduttaa: pakkoko sitä oli venyä tanssimassa YouTube-musiikkivideoiden tahdissa yhteen asti? Aamulla vaippaan puettu herätyskellomme ei tiedä eikä välitä, mitä iltayhdeksän jälkeen on tapahtunut. Mutta on vaikeaa irtautua muiden seurasta ja yleisestä ilonpidosta, valosta ja lämmöstä, varsinkin nykyään kun ikäiseni osaavat käyttää alkoholia aika hallitusti eikä minulle enää useinkaan tule epämukava olo tietyssä vaiheessa iltaa. Nykyään onneksi saan asua T:n (ja pikku t:n) kanssa, enkä joudu aina ja aina lähtemään kotiin ja pois. Se oli raskasta aikaisemmin ja tuntui jotenkin luonnottomalta. Miksi pitää aina lähteä? Eikö mukava asia muutu yleensä venyttämällä ja liioittelulla vielä mukavammaksi? Ai eikö?
T sen sijaan on oppinut jokseenkin päinvastaisen tavan. Hänen isänsä lähtee juhlista, kivoistakin, etukäteen päättämänään aikana, koska se nyt vain on niin, eikä anoppinikaan mitenkään pitkään venytä vierailuja sen enempää kuin puhelujakaan. T on sentään opetellut pois tästä kieltämättä absurdista tavasta (eikö siinä ole jotakin melkein koomisen ja samalla ahdistavan askeettista, vähän niin kuin aasialaisessa tavassa syödä vain siihen asti, että on melkein kylläinen?), mutta vieläkin meissä näkyy aika suurena ero minun kaikkinaisen liioitteluni ja ylilyöntieni ja T:n varovaisuuden ja suoranaisen kitsauden (en tarkoita materiaalista kitsautta) välillä. Rahankäytössä tämä ero on sitten juuri toisinpäin. Kuinkahan kauan kestää, että erot tasoittuvat kokonaan?
4 kommenttia:
Mäkin aina tuskailen, kuinka ankeeta ja latistavaa on matkata yöbussilla tai -junalla kotio, varsinkin jos sitä vehjettä joutuu vielä ootteleen kolkolla pysäkillä tai laiturilla. Pyöräily vois olla tunnelmallista yölläkin, jos siihen totuttautuis, ja sais ainakin liikuntaa. Enpä usko, että pyöräillessä tarttee yölläkään kovasti pelätä, koska harva häirikkö on niin viitseliäs että lähtee jahtaan toista pyörällä.
Mitä tarkotat tolla, ettet joudu nykyään aina ja aina lähteen pois? Meinasin joissain kesäbileissä viritellä keskustelua siitä, suunnitteleeko kukaan muu etukäteen, millon ja miten lähtee yöllä bileistä. Oon itte havainnu hyväks kattoo ainakin aikataulut valmiiks, vaikken lähtiskään just sillä vuorolla, mitä olin alunperin ajatellu. Inhoon sitä, että mennään vaan randomilla katteleen, tulisko jotain vehjettä ja sitten käy ilmi, että tulee joskus 45 min päästä ja matka kestää puoltoista tuntia... Mutta joo, lähteminen on aika surullista ylipäätään, en oo vieläkään täysin tottunu siihen näiden seittemän vuoden aikana.
PS. Pyöräilin tänään Taliin, ja mua säväyttää edelleen se, että niin pittoreskilla paikalla merenrannassa, golf-kentän, urheilukenttien ja siirtolapuutarhamökkien tuntumassa on Hoasin opiskelija-asuntoja. Nekin sieviä. :)
Mä taas nautin yöbussissa kulkemisesta, varsinkin jos itse on täysin selvä ja toiset eivät. Silloin kun olin vielä sinkku, tein paljon vuoroja jotka päättyivät juuri ennen viimeisen yöbussin lähtöä. Oli mukavaa istua normaalin 30min sijaan 1-1,5h bussissa, otin pieniä torkkuja, luin kirjaa, kuuntelin musiikkia ja katsoin kuinka muille tuli tukka kipeeksi enemmän ja enemmän. Nollasin omaa tilaani työnteon jäljiltä, se oli sen hetkistä omaa aikaa. Aikaa jolloin kukaan ei tilannut lisää juotavaa, tai jolloin ei tarvinnut juosta kiireellä tyhjiä tuoppeja tiskattavaksi. Aika jota välillä kaipaan, varsinkin kun nyt on nuo kaksi jotka pitävät välillä meteliä jopa nukkuessaan.
Yöbusseissa oli vain sitä jotain, rauhallisuutta, oma maailma keskellä kaupungin viimesiä bileitä.
Sushi, tarkoitin sitä ettemme T tai minä joudu aina lopuksi lähtemään omiin koteihimme, vaan asumme kivasti samassa talossa, nämä viimeiset 5 vuotta. Yöbussissa olo sinänsä, sitten kun sinne pääsee, on tosiaan kuitenkin aika mukavaa, kun matka kestää puolisen tuntia ja melkein koko reitin ajavana voi olla varma istumapaikasta. Sitten siellä horrostaa lämpöisessä ja miettii omia ajatuksiaan. Metrolla iltamyöhään kulkeminen on paljon vähemmän mukavaa ja turvallista, ei ole niin lämmin ja pesämäinen fiiliskään eikä se tule niin lähelle kotia.
Lähetä kommentti