lauantai 12. toukokuuta 2012

Vielä nerokas otsikko niin vot

Huomaan nauttivani elämästä. Juuri nyt nautin täysin siemauksin siitä, että T on poissa yön eikä kenelläkään ole mitään sanottavaa siitä, istunko tietokoneella kello yksi yöllä. Kohta alan ehkä vielä kirjoittaa päiväkirjaa! Tuntikausia! Haa! Ette voi estzzzzz....

Tänään sain aamuvarhaisella -- yhdeksältä -- haettua 7 gradun lähdeteosta neljästä kirjastosta ennen T:n lähtöä, iltapäivällä soin itselleni (lähinnä saadakseni syyn liinaulkoiluun) pikku t:n kanssa kauppareissun, jolloin tuhlailevasti ja omaksi ilokseni ostin tällaisia värinkerääjiä (pesin uskaliaasti yhdessä mm. kaksi kauneinta kantoliinaani, juuri saamani punaisen Marimekko-olkalaukun ja pikku t:n oikein kaupasta ostetun uuden hennonvärisen luomupuuvillabodyn, ja hyvä tuli) ja illalla toteutin hyvää naapuruutta ja ulkoilutin, puurotin ja vaipatin omani lisäksi naapurinkin lapsen. Palkaksi sain suklaajuustokakkua (rauha hänen muistolleen, valitettavasti minun oli syötävä T:nkin pala ettei pääse pilaantumaan) ja lupauksen yhteisistä äitienpäivä- ja synttärirääppiäisistä sunnuntai-iltana. Olen myös lukaissut pari sivua syventävään kielioppitenttiin ja ajatellut gradua. Äitienpäiväkin on tulossa! En ehkä kestä tätä onnea!

Joten näyttäisi vahvasti siltä (sanoin kerran Jarkkoa tavoitelleelle henkilölle puhelimessa, että "nyt näyttäisi olevan aika vahvasti väärä numero"), että kevät tekee minulle hyvää. Valo, hiekkakakut, sateen tuoksu ja viherrys. Sade tuntui aamulla aluksi suloiselta, pehmoiselta, mutta kun menin kosteine sadetakkeineni niihin neljään kirjastoon (Metsätalon kellarista Minervan lasihuoneisiin; Kansalliskirjaston kupolista Opiskelijakirjaston pahvilattiaiseen väliaikaisuuteen, jonka ulkopuolella keskustelin kirjankärrääjien kanssa niistä neljästä varaamastani ehkä laatikoista löytyvästä kirjasta, jotka saan vasta syyskuussa, kiitos Kaisa-talon), olin pakahtua. Hieno yliopistohupparini haisee ehkä vieläkin hikiseltä.

Kampuksella seikkaillessani (en sano ikinä kampus, mutta nyt täytyi, kosken ehtinyt käydä varsinaisella Yliopistolla-yliopistolla eli pääraksalla ollenkaan, koska Kansalliskirjaston poimuihin eksyminen ja T:n juna) tunsin olevani elossa ja niin kuin muutkin, paitsi hieman coolimpi ja ryhdikkäämpi. Vihdoin kuuden yliopistovuoden jälkeen minulla oli humanistin tunnusmerkki, minulla oli yliopiston huppari, minulla oli take away -kaakao, minulla oli materiana manifestoituva liittymisen ja yhteenkuuluvuuden tunne Maslow'n tarvehierarkian keskivaiheilta! Osasin jotain muutakin kuin tehdä itkettävän hyvän pekoni-silakkalaatikon ja sitoa edestäristiinmuumion vitosen liinalla, vaikka nekin ovat ihan hemmetin hienoja saavutuksia!

Pitkään kirjoittamista odottaneet hajoamaisillaan olevan päiväkirjan viimeiset sivutkin täyttyivät metrossa tyytyväisestä livertelystä. Niin ja saatoin myös vähän käyttää niitä muistilappuina kirjastoissa.

1 kommentti:

Apina ja pussirotta kirjoitti...

Arvasin että pidän tästä blogista jo ennen kun rupesin kunnolla lukemaan, kirjoitustyyli on hauska ja viisasta samaa aikaa :)