keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Miksi aloin ajatella Amélieta?

Olinpa maanantaina juhlissa. Siellä vakoiltiin naapureita kadun toisella puolella. Meilläpäin ei valitettavasti ole mahdollisuutta sellaiseen, koska täällä talot ovat matalia ja ikkunat pieniä ja verhoilla peitettyjä -- ja sitä paitsi naapurit ovat oikeasti aivan lähellä asuvia ihmisiä, jotka tulevat pihalla vastaan. Siispä otin kaiken irti viidenkymmenen tai sadan metrin päässä sijainneesta talosta, jonka suurten ikkunoiden takana tehtiin häiriytymättä ruokaa, tiskattiin, kuljettiin vähissä vaatteissa ja aina välillä kadottiin toiseen huoneeseen verhoja sulkemaan.

Tarkkailimme muiden kanssa puolitoista tuntia uupumatta taloa (paljaalla silmällä, asunnosta ei löytynyt kiikaria ja teleskooppikaukoputkikin olisi ollut parvekkeella aika epäilyttävä) ja kehitimme ihmisille nimiä ("runkkari") ja tarinoita. Meitä itseämme ei luonnollisesti voinut huomata, viittä naamaa (vain viittä; osa juhlijoista oli kiinnostuneempia juomista ja musiikista kuin naapurisovun horjuttamisesta) liimautuneina valaistuun kuudennen kerroksen ikkunaan hämäränä iltana.

Välillä täytyi seistä tuolilla, että näki varmasti, ovatko urheilijanaisen keittämät kananmunat valkoisia vai ruskeita, luomuja vai riistoja. Kokonainen kennollinen niitä meni ja taisivat kiehua aika koviksi. Vai lieneekö vesi ollut aivan kylmää, kun keittäjä pani levyn päälle? Kun toiset väsyivät, minä päivystin ja karjaisin "HUOMIO!" aina kun joku naapuritalossa otti paidan pois.

Ilta oli hurmaava. Joskus vielä haluan samanlaisen tarkkailumaaston -- ei, joskus vielä haluan samanlaisen viihtyisän, ihanaksi maalatun asunnon hienolta paikalta ja erinomaisilla naapureidentarkkailumahdollisuuksilla, ollaanpa rehellisiä! Tarkkailun lisäksi voisi sitten vaikka pitää omaa show'ta, kuten se kaveri, jonka entinen asunto oli katutasossa ja bussipysäkin vieressä. Kulki kuulemma usein alasti.

Tietenkin paitsi tarkkaileminen, myös tarkkailtavana oleminen täytyisi suorittaa huolellisesti. Jos pitäisi verhoja usein kiinni ja avaisi ne ainoastaan silloin, kun on todella valmistautunut tarkkailtavaksi (paitsi tietysti pimennetyssä huoneessa verhon raottaminen olisi välttämätöntä, jotta näkisi naapureiden toimet)?

Jos tekisi kaikkea tarkoituksellisen outoa, vaikkapa näyttelisi sydänkohtausta kerran viikossa tai teeskentelisi, että asunnossa on hevonen. (Säilyttäisi parvekkeella heinää. Loisi lantaa ikkunasta ulos keväisin. Kopsuttelisi lattiaa rautakengillä ja soittaisi YouTubesta hirnuntaa tosi kovalla.) Jos alkaisi imitoida vastapäisiä naapureitaan. Aina viikko tai pari kerrallaan. Sillä tekisi kaikki ihan hulluiksi!

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Joo. Löyhästi vanhoihin mytologioihin perustuvat lasten naamiaisasut ja leikkimiset kielivät pahuuden voimien hiljaisesta soluttautumisesta keskuuteemme, mutta toisten ihmisten koteihin tuijottelu on harmitonta viihdettä. On selvästi kristillinen moraali mennyt perille: vauhkoa hulluna hölynpölysymboliikasta, "vaarallisista ajatuksista" tai muusta yhdentekevästä immateriaalisesta, mutta älä ihmeessä anna sen tulla käytännön hauskanpidon, itsekeskeisen ilakoinnin ja muitten ihmisten tuomitsemisen tielle.

Inana kirjoitti...

Kiitos monen rivin mittaisesta kommentistasi!