torstai 5. toukokuuta 2011

"Typerä vesi!" hän huutaa.

Mikä vetää vettä henkeen, nieleksii ilmaa, törmäilee ja kikattaa? Minähän se olen ja uimakoulussa, tai niin kuin mieluummin sen ilmaisisin, aikuisten uimatekniikka 1 -kurssilla. Päätin toteuttaa unelmani opetella uimaan, koska mielessäni väikkyi kohtauksia kaikista niistä elokuvista, joissa ihmiset sukeltelevat kirkkaassa, aurinkoa läikehtivässä syvässä vedessä silmät auki (tosin meille annetaan se kuva, että ilman uimalaseja näkisi yhtä hyvin kuin kamera näkee vedessä, eikä silmien kipukaan välity, huijausta!) ja se on coolia ja helppoa. Kyllähän nyt aikuiset uida osaavat. Poljen siis kaksi kertaa viikossa seitsemän kilometrin päähän uimahallille iltamyöhään äitini vanhalla pyörällä, jossa edelleenkin toimii vain raskain vaihde (on kyllä turhauttavaa ja itsetuntoa syövää joutua taluttamaan ylämäet) ja saan hurjasti liikuntaa.

Ensimmäisenä päivänä olin myöhästymäisilläni, koska eksyin kunnolla (molempiin suuntiin), havaitsin kaverin (omien upouusina rikkomieni tilalle) lainaamat tummanharmaat uimalasit aivan väärän värisiksi läpinäkemisen kannalta, olin saada päänsäryn uimalakista, vihasin kömpelöitä räpylöitä ja lötköpötköjä ja uimalautoja ja muutenkin keskityin kaikkeen muuhun kuin uimiseen. Sittemmin olen löytänyt oikean reitin, oppinut käyttämään sinisiä laseja hämärässä uimahallissa, tottunut uimalakkiini (vaikka se kyllä häiritsee asioiden kuulemista), ymmärtänyt tulla paikalle ajoissa lämmittelemään välttyäkseni krampeilta jääkylmässä hallissa, tullut loistavasti toimeen muiden kurssilaisten kanssa ja harkinnut uuden uimapuvun ostoa -- minulla on kiusallinen tunne, että tuo kanssani raskauden läpikäynyt puku jotenkin... hulmuaa vedessä liiankin väljästi. Mutta näyttäkää minulle kaunis kokouimapuku -- en ole nähnyt sellaisia aikoihin missään muualla kuin päälläni.

Hallissa, jossa käyn, on kaksi isoa allasta: vanhempi, joka on vain viitisentoista senttiä minua syvempi (huvittelen joskus pomppimalla pohjaan ja ylös) ja jossa harjoittelemme, ja sitten se uusi, joka on viidettä metriä syvä ja vain toisesta päästä ja puolitoista metriä leveältä reunukselta matala. Yritin uida siinä kerran, mutta äkkisyvä pudotus, jonne vielä näin niillä uusilla laseillani, kammotti minua liikaa. Menin porealtaaseen tärisemään korkeanpaikankammoani. Muuten uimalasit, niin monimutkaiset ja hankalat kuin ne joskus päässä ovatkin, luovat päinvastoin suurta turvallisuudentunnetta veden alla. Jos näkee, missä on, ei pelota niin paljoa upota veteen kokonaan. Kyllähän sitä aina pinnalle pääsee, ja siihen asti voi vaikka katsella muiden jalkoja.

Tähän mennessä kahdeksasta kolmevarttisesta on kulunut puolet, ja olemme opetelleet kroolia selällään ja vatsallaan. Olen vaihteeksi odottanut liikoja, kun kuvittelin rupeavani täysinoppineeksi uimariksi näin nopeasti. Hengittäminen on yhä vaikeaa: jos pää ei olisikaan veden alla juuri silloin, kun tahtoo hengittää (tai suu ja nenä eivät olisikaan täynnä vettä pään ollessa vedenpinnan yläpuolella, mitä myös harrastan), ainakin hengityksen rytmi katoaa riehumiseen ja huitomiseen, happea täytyy haukkoa ja altaan päässä huomaa unohtaneensa hengittää ulos.
 
Viimeiset kaksi kertaa uimaopettajan söötti sijainen märkäpuvussaan on katsonut hienokseltaan hymyillen minuun päin aina puhuessaan juuri hengittämisestä -- tosin hän taisi hymyillä meille kauimmaisella tyttöradalla oleville muutenkin enemmän kuin aivan jalkojensa juuressa hukkuville eläkeläisille. Meitä on kurssilla toistakymmentä aikuista, taidan olla nuorimpia, ja uskoakseni ainakin viittä eri kansallisuutta. Tulin heti juttuun erään itseäni viitisen vuotta vanhemman naisen kanssa. Selvästi suunnilleen samantasoiset uimarit etsiytyvät toistensa seuraan ja samoille radoille. Koska olemme tiiviisti yhdessä, puolialasti, luonnonvoimien ja opettajan armoilla ja kuolemaisillamme hukkumalla tai turhautumiseen, ei välillämme ole kovinkaan suuria estoja. Muuan mekaanikko ja minä pidämme röyhtäilykilpailuja radan päässä. Takapuoleen tönäisy tai räpylä päässä ei häiritse ketään.

5 kommenttia:

Tuomo kirjoitti...

Mä opin uimaan mielestäni tosi vanhana, muistaakseni ehkä yhdeksänvuotiaana. En ole koskaan ollut mitenkään erityisen etevä siinä, mutta pääsenpähän eteenpäin ja taaksepäin ja pysyn pinnalla. En ole vuosikausiin uinut kuin muutaman kerran kesässä järvivedessä. Silloinkin se on enimmäkseen yhteistä ajanvietettä saunan jälkeen, semmoista rantavedessä heilumista, juttelua ja korkeintaan pyrähdys 100 metrin päähän rannasta ja takaisin.

En osaa oikein suhtautua uimiseen liikuntana, vaan se on melkein spirituaalinen kokemus: upottautua luonnonveteen ilman vaatteita, katsella taivaalle ja kokea semmoista tosi fyysistä yhteyttä ympäristöön.

Inana kirjoitti...

Taaksepäin?

Mulla ei ole ikinä oikein ollut mahdollisuutta rantasaunoa ja uida, joten voin vain kuvitella tuollaista fiilistelyä. Ei muuten tulisi mieleenkään uida sadan metrin päähän rannasta, pelottavaa!

Sushi kirjoitti...

Taaksepäin pääsee kai sillai, että kauhoo käsillä päinvastaseen suuntaan kun sammakossa. Aika hidasta menoo kyllä. Mä en osaa kunnolla muuta kun tota sammakkoo (tai: rintauintia?), mutta sitä meneekin kepeesti 2 km putkeen. Sitten on niska kipee, kun ei osaa uloshengittää kasvot vedessä. Matalalla en uskalla uida, ettei jalat raavi pohjaa, tai ehkä pikemminkin pohja jalkoja. Oonpa joskus jopa raapassu poskeni hypätessäni pää eellä ison altaan matalaan päähän. ("Älkää ny itteenne teloko!")

Musta kivointa uimisessa on kuitenkin just toi spirituaalinen puoli: lilluminen, upottautuminen, pyöriminen ja kieriminen, kun voi vaan olla vedessä eikä tarvi kannatella kehoonsa. Niin juu, ja hyppytornit on ihan mahtavat, että voi synnyttää ilman ja veden ylevästä liitosta mojovan mahaplätsin viitosesta. ;)

Inana kirjoitti...

Toissapäivänä op(ettel)in uimaan rintauintia, ja sepä oli jännää. Päätä ei tarvitse kannatella, koska joka vedolla vettä työnnetään alaspäin, ja ylävartalo kohoaa pinnalle hengittämään. Ja siinä välissä sitten vajoaa tosi syvälle, tuntuu. Nykyään rintauinnissa kämmenet pidetään ylöspäin. Ilmeisesti uinnin EM-kisat aina määräävät sen muodin, millaista uintia kulloinkin opetetaan.

Sushi kirjoitti...

Mä taas työnnän vettä sivulle, että pääsisin eteenpäin, en ylöspäin. Lähinnä kai niska kipeytyy, kun se on pitkään yhessä asennossa, mut kun ei viittis moshata, koska haluis kattoo aina eteenpäin.