perjantai 26. marraskuuta 2010

Feministinen saunaseura Vastarinnat!

Ei maar, on se tännekin kirjoitettava feminismistä ja kaupallisuudesta. Tulin ostaneeksi pilkkahintaan puoli tusinaa vanhoja, mutta vielä melkein ajankohtaisia Tulva-lehtiä, joita olen lueskellut jo neljä. (Jahas, lukeminen ei lopu: uusin numero tupsahti juuri eteisen lattialle. Ajattelinkin eilen, että viimeisen vuoden neljästä lehdestä on ilmestyttävä minä hetkenä hyvänsä!)

Olen myös keskustellut T:n kanssa kaupallisuudesta pari päivää: siitä, että itäeurooppalaiset lastenohjelmat ovat niin paljon parempia kuin amerikkalaiset, koska niiden tehtävänä on viihdyttää lapsia siinä, missä amerikkalaisten funktiona on addiktoida lapset kuluttamaan. Jälkimmäisten tapauksessa lelu- ja muu oheistuotesarja ilmestyy samoihin aikoihin kuin tv-sarja, ja vaikka avoin poliittisuus on pidetty lastenohjelmista tiukasti poissa, piilotettua keskiluokkaisen valkoisen heteromiehen politiikkaa löytyy niin, että saumat ratkeilevat.

Koska kaupallisuutta tunkee joka tuutista, on ihanaa välillä päästä siltä turvaan. Metsä on keksitty - äitini jaksaa muistuttaa, että jos lapsen päästää metsään, se ei oikeastaan muuta tarvitsekaan - ja jos viihtyy paremmin sisätiloissa, sekin onnistuu, vaikka pienellä vaivannäöllä. On joitakin paikkoja, joista löydän itseni uudestaan ja uudestaan. Yksi niistä on T:n työpaikka (sitä tarkemmin nimeämättä), jossa voin lukea monenlaisia (tai ei, yhdenlaisia: kaupallisia naisten-) lehtiä ja juoda kaakaota mukavassa tuolissa, jutella T:n kanssa ja hoitaa poikasta helposti, miellyttävästi ja ennen kaikkea ilmaiseksi. Toinen paikka on yliopiston lastenhoitohuone, jossa on tuoleja, pöytä, hoitopöytä, lehtiä ja leluja, mikro ja astioita - kaikkea, ovikoodin takana ja edelleen ilmaiseksi. Kaikenlaiset kirjastot ovat myös minulle rakkaita, sillä niissäkään ei tarvitse ensimmäiseksi kaivaa lompakkoa esiin, jos haluaa istahtaa huokaisemaan. Yliopiston kirjastojen liepeillä on toisaalta myös varsin opiskelijahintaisia kahviloita.

Yksi paikka on vielä: Naisasialiitto Unionin toimisto, Maikki Friberg -koti, Bulevardilla. Kun teen sinne jotain asiaa, paikasta huokuu rauha ja samanhenkisyys. (No jaa, on sieltä joskus henkinyt myös jotain vaikeasti määriteltävää ja lievästi epämiellyttävää, onkohan toimistolaisten työilmapiirissä jotain ongelmia? Nyt kun mietin, siellä en ole nähnyt juuri hymyiltävän. Ehkä mietin vielä, haluanko sittenkään sinne työharjoitteluun.) Huoneisto on ihana, vanha ja kaunis ja hellästi pidetty vanhassa asussaan. Kaikkialla on kiinnostavia esineitä: mappeja, paperipinoja (mitä niissä mahtaa lukea?), vanhoja Tulva-lehtiä, fanituotteita (myönnytys kaupallisuudelle), esitteitä, julisteita, ilmaisia vanhoja kirjoja. Viivyin siellä viimeksi melko kauan ja ehdin katsella ympärilleni huolellisesti. Kuinka kaunis paikka!

On myös henkisiä paikkoja, joissa tuntee olevansa turvassa, toivottu ja sopivanlainen. Tällaiseen paikkaan olen päässyt lukiessani mainittuja vanhoja ja uudempia Tulvia. Olen kerrankin riittävän hyvännäköinen ja ulkoisestikin riittävän naisellinen, mielipiteeni jaetaan ja ymmärretään. Lehdessä on hyvin vähän mainoksia, ja nekin vaikuttavat enemmän kannanotoilta, joten saan olla enimmäkseen rauhassa kaupallisuudelta (paitsi nyt kaikenlaisten aatteellisten fanituotteiden suhteen, joihin kieltämättä olen heikkona). Paperi on paksua ja himmeää, lehti on (varsinkin uudemmat numerot) esteettisesti poikkeuksellinen ja upea. Luen joka tekstin kannesta kanteen, jotta lukuelämys kestäisi kauemmin. Tietenkään en ole kaikesta samaa mieltä, koska kirjoittajia ja mielipiteitä on monta. Mutta puhumme samaa kieltä. Kerrankin voi olla haastamatta riitaa - kerrankin voi puhua omista feministisista epäonnistumisistaan: koska likapyykki pestään kotona, eikä politiikalle tee hyvää repostella ihmisten keskinäisiä mielipide-eroja ulkopuolisten kanssa, joutuu tavallisesti esittämään vahvampaa feministiä kuin onkaan.

On hyvä, että ihmisellä on monta kotia, monenlaisia.

Ei kommentteja: