tiistai 23. helmikuuta 2010

Vastasyntynyttä ei oikeasti voi nukkua lyttyyn. :)

Joojoo, kirjoitetaan. Olen yhä raskaana (37+5), istun yhä luennolla kerran viikossa ja litteroin yhä kaiken vapaa-aikani. Kaiken tämän pitäisi olla ohi parin kolmen viikon sisällä. Tällä hetkellä elän erittäin vahvasti sitku-elämää. Haaveksin kielletysti siitä, että yksi ihminen muuttaa puolestani koko elämäni, poistaa kaikki stressinaiheet (vaikka minä itsehän ne poistan, kun haluan kaiken järjestykseen ennen kuin vaavu ilmestyy), hävittää ahdistuspurentani (kuinka paljon kiristelenkään kasvolihaksiani, huomasin sen tänään viettäessäni reilun tunnin peilin edessä) ja sallii minun aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä kivojen ja helppojen asioiden parissa. (Meille valaille ei pidä antaa kovin vaikeita tehtäviä, esimerkiksi liian älykästä keskusteluseuraa, koska meille tulee alemmuudentunne.)

Istuin aamupäivästä kampaajalla ajattelemassa, että voisitko kiitos leikata hieman energiaa myös tähän "unettomuudesta turvonneeseen" naamaan, että kyllä sitä iän myötä alkaa valvominen näkyä yhä helpommin, kunnes totuus yhtäkkiä iski tajuntaani: voisiko poskien ja leuanalusen soma pyöreys kenties johtua siitä, että henkilö on saanut 8 kuukaudessa 15 kiloa
lisää painoa? Johonkinhan sen on täytynyt mennä. No mutta hei, olenhan kymmenen vuotta tiedostanut omistavani pitkän naaman, joten kai nyt pitäisi olla tyytyväinen. Muutenkin kaikki muut näyttävät nykyään mahdottoman hoikilta, ketteriltä ja vyötärökkäiltä - minä metrisine uumineni vain olen ainut normaali tässä tikkuihmisten kaupungissa. Puolisoni sanoo minua maitovalaaksi, ja yritän vain pitää siitä sen sijaan että esimerkiksi masentuisin ja häpeäisin lihavuuttani.

Viimeksi tänään kyllä kuulin mahaani kehuttavan kauniiksi, ja itse asiassa olen hämmästynyt siitä, miten verraten pieni se yhä on. Olin odottanut keskivartaloni muuttuvan lentokentäksi. En oikeastaan näe muutosta mahan koossa, mutta tunnen sen kyllä: aina kun kuvittelen mahtuvani näppärästi livahtamaan jostakin rakosesta, kuvittelen väärin. Paitani (T:n paidat) ovat jatkuvasti tahraiset, koska törmäilen ruokiin. Niin kuin nyt siihen laskiaispullavatiin, jonka luulin ohittavani (pullan tai kaksi nappaavan) käsivarren matkan päästä.

Kaikki liikunta enimmäkseen sattuu (tänään huusin T:n keittiöstä sammuttamaan kännykän herätyksen, koska olin väärällä kyljellä enkä voinut kääntyä), joten käytän aikani syömiseen. Olen ohittanut itselleni asettamani painorajan kolmella kilolla. Eilen sentään oli hyvä päivä: onnistuin juoksemaan metroon ensimmäisenä kahdesta ehtineestä. Loput samalla (myöhästyneellä) bussilla tulleista jäivät kauas taakse. Aika hyvin yhdeksännellä kuulla, kehuin itseäni siinä hengitystä tasatessani. Tänään klo 6.45 tein toista kertaa tänä talvena lumitöitä parvekkeella (tuisku näyttää siltä, että kolmas kerta koittaa pian) ja tunsin itseni oikein reippaaksi. Muuten en juuri liiku. Käveleminen on usein hidasta ja tuskallista, tai riippuu päivästä, on se joskus reipasta ja helppoakin.

Eilen olimme seitsemän muun pariskunnan kanssa sairaalassa tutustumiskäynnillä. Opimme paljon ja esitin kätilölle runsaasti tyhmiä kysymyksiä, jotka saivat myötähäpeään taipuvaisen T:n vaipumaan kasaan tuolillaan (hänellä on suuria vaikeuksia näyttäytyä ihmisten kanssa, jotka puhuvat vieraille tai, horrible dictu, kysyvät niiltä neuvoa, ja totta munassa minä kysyn omaa lisääntymisterveyttäni koskevia asioita jos kysyttää). Nyt tiedän, että kukaan ei-päihtynyt ei ihan totta makaa vieressä nukkuvaa imeväistä kuoliaaksi, ja että synnytys alkaa oksentamisella, ja että erikokoiset sairaalakaavut ovat myös erivärisiä. Ei siis ole pelkoa, että saisin (S-kokoisen) vaaleanpunaisen, tiedotti puolisoni.

Näimme myös (minä luullakseni ensimmäistä kertaa elämässäni tai ainakin 17 vuoteen) päivän vanhan vauvan (eiliset puolella hinnalla?). Vanhemmat olivat kuulemma olleet vain kaksi viikkoa sitten samalla kiertokäynnillä kuin me. Rääpäle oli syntynyt viikon etuajassa, ja on siis vain hieman isompi kuin meidän vaavimme nyt - ihan hillittömän pieni. Sillä oli täysi työ pitää molempia silmiä yhtä aikaa auki. Se makasi naamallaan isänsä kämmenellä ja piti outoa urinaa. Mukaan saimme puhelinnumerolapun ja synnytyssuunnitelmaksi otsikoidun lapun, joka alkoi sanoilla "synnytystä ei voi suunnitella".

Tunnen oloni aika luottavaiseksi nyt, kun olen nähnyt neuvolassa varsin vaarattoman videon, käynyt tuon kiertokäynnin ja aloittanut synnytyslaulukurssinkin (voitte kuvitella mitä mieltä puolisoni siitä on ja kuinka halukas hän on tulemaan paikalle häpeämään minua, vaikka oikeasti itsekin kieltäydyn yhä "pysähtymästä ihmettelemään" mitään "vastasyntyneen viisautta" ja "liittymästä naisten ketjuun" ja otan koko laulutouhun puhtaan teknisenä lihasten rentouttamisena äänenkäytön avulla). Hätäkös tässä. Ei ajatella sitä sunnuntaista Hesarin juttua. Ajatellaan tätä.

5 kommenttia:

Termostaattori kirjoitti...

Onneksi olkoon (näin etukäteen) tulevasta jälkikasvusta :)

Eikä pidä haukkua pitkää naamaa; se on (ja tässä vaiheessa alan kuulostaa todella kipeältä yksilöltä) esim. minulle se ainoa tekijä tässä maailmassa joka saa minut änkyttämään, punastelemaan ja käyttäytymään kuin motoriikka-kohta aivoissani olisi irronnut viimeisen yskäisyn myötä.

En oikeasti osaa sanoa mikä siinä on, mutta minä todella, todella pidän tuollaisesta kasvonmuodosta. Hitsi, sen takia matkustan aina Isoon-Britanniaan, kun tahdon uskoa että bongaan sieltä itselleni "hevosnaamaisen" kullan ;)

No niin, voi avata silmäsi taas, pervo-osuus loppui ;)

TV: "se toinen T"

Sushi kirjoitti...

En oo kyllä huomannu että oisit muuten pyöristyny paitsi mahasta. Mäkin luin sen Hesarin jutun ja heti alko kämmenet hiota, silmissä sumeta, happi loppua ja oksettaa. Onneks se mistä siinä kerrottiin on aika harvinaista. Mut jännittää mua silti vaikka sulla ois helpompikin synnytys, vittu jee! Vauva!

strangertimes kirjoitti...

Minunkaan mielestä et ole pyöristynyt sen ihmeemmin kuin vatsanseudulta. Ja jos olet, niin ei se ole sinua ainakaan rumentanut, päinvastoin ! Enkä nyt tiedä olisiko tuo tuollainen "ihmetteleminen" ja "naisten ketjuun liittyminen" niin kauheaa. (Toisaalta minähän olen juuri sellaista kuukautisverirituaalityyppiä, kuten taisin kertoakin...)

Mutta joo, edellistä lainatakseni: vauva! Jee!

Marika kirjoitti...

Voi Pinja, tää kirjoitus sai mut piristymään kummasti! :D

Onnea ja voimia ja semmosta! Oot sissi, pärjäät, tiedän.

astarael kirjoitti...

Ja sitten ne vielä sanovat, että odottavat äidit tuntevat itsensä kauneimmaksi koko elämänsä aikana odottaessaan. Ehkä se on siis sisäistä kauneutta (en osaa sanoa, en ole kokeillut). Ja mitä tulee vapaa-aikaan... sisareni oli juuri Lahdessa kanssani ja totesi, ettei ole 5 kuukauteen kertaakaan ollut yksin yli tuntia.Katariina syö 12 kertaa päivässä, nukkuu max 2h kerralla ja ynisee lopun ajan. Ihme että äidistä tuntuu rankalta. Toivomme paljon parempaa sinulle (jopa 450 km etäisyydeltäkin sisareni elämä tuntuu uuvuttavan minut pelkästään kuunnellessa).

Olet kaunis, lihominen kuuluu asiaan (äitini + 30kg minua odottaessaan, yleensä hieman vähemmän) ja liikkuminen voi olla jopa vaarallista (tai ainakin edistävää) juuri nyt (synnytksiä käynnistetään juoksettamalla äitejä rappusia ylös-alas). Jaksat vielä olla reipas, nyt ei ole sen aika! Voimia ja jaksamista. Sano T:lle että tulen ja syön sen sisuskalut, jos se kehtaa loukata vielä sinua (vaikka me tiedämme, ettei hän koskaan tarkoita sitä).

Olet rakas.