maanantai 24. elokuuta 2009

Idätystä

Kävimme tänään ultrassa. Jännitin käyntiä kauheasti etukäteen, koska on niin monta asiaa, jotka voisivat olla pielessä... Laitoin lopulta tiedon Facebookiinkin. Olin ajatellut, että jos kaikki on kunnossa, voi tiedon julkaista, mutta ellei ole, en halua koko maailman kyselevän. Kätilöopisto ei meinannut millään löytyä! Lopulta pääsimme odotushuoneeseen istumaan. Onneksi reipasta savoa puhuva kätilö pelasti meidät ajallaan telkkarin kivuliaan hirveältä Tunteiden ja tuoksujen hääjaksolta hämärään huoneeseen (mikä sen hämäryydenkin tarkoitus oli? Että kuvaruutu näkyy paremmin?) ja, hm, aloitti tutkimuksen.

Vauva näkyi yllättävän selvästi koko ajan, olin kuvitellut ensimmäisen ultrakäynnin sisältävän paljon tihrustamista harmaaseen ruutuun. Sillä oli iso pää, pieni pylly, jalat ja kädet. Ja luita, sydän ja selkäydin. Kätilö törkki mahaani saadakseen idun heittämään volttia. "Heitä homo voltti", säesti T vierestä. Nauroin niin että se vähän kääntyikin. Yritimme kuulostaa järkeviltä ja asiallisilta kikatuksemme lomassa. Saimme mukaan pari valokuvaa, joista yhdelle ostimme kotimatkalla kehyksen.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jee, hyvältä kuulostaa :) Mukava tietää että kaikki on kunnossa.

M kirjoitti...

Onnea! Hyvä et kaikki oli ok. Eka kuva, jee :)

Ronja kirjoitti...

sonografinen tallenne