tiistai 30. syyskuuta 2008

Caution: Hot!

O coffee!
O tea.

O espresso,
O caffè latte,
O macchiato...

O cappuccino:
O Hot chocolate!

Sanokaa vain että näyttää nololta kirjoittaa pahvimukin kylkeen, mutta minä näin siinä kuumien juomien ylistysrunon vain välimerkkejä vailla. Jos kirjoittaisin tuon itse, jättäisin ehkä kahdesta viimeisestä tuon "O"-interjektion pois. Ehkä pitäisi alkaa taas väkertää jääkaappirunoja. (Siellä lukee kesän jäljiltä vieläkin: "Älä kulta mieti / sinä et ehdi / kaivata tietoja...")

Söin eilen suklaakakkua töölöläiskaksiossa, uskotteko, ja keskustelin kirosanoista ja onnettomuuksista. Tänään sain kuulla (jälleen kerran) huomautuksia siitä, että puhun vain ruoasta. Olen tänään syönyt kaakaota kolmessa muodossa ja lukenut kirjaa, jonka kirjoittaja on lukenut huolellisesti Dorian Grayn muotokuvansa ja joka ei tahtonut loppua ikinä. Päähenkilö kuoli.

lauantai 27. syyskuuta 2008

Jeanne d'Arc kuuntelee ääniään

Pätemisestä lähtee ääni. Monesta muustakin asiasta lähtee ääni, jonka oppii tunnistamaan, kun on vain tarpeeksi motivaatiota (tai toistoa). Muistan sanoneeni tai ehkä kirjoittaneeni joskus, kuinka eräänä viikonloppuaamuna mieheni nousi ylös ennen minua, ja jäin toiveikkaana nukuksimaan ja kuuntelemaan: kuulenko kahvin äänen? Kuulenko tarjottimen äänen? Ei. Kuulen jälleen yhden sotaukkelin maalaamisen äänen. Äidin luona asuessani opin tunnistamaan Fazerin sinisen äänen (maksettu mainos), kun äitiparka yritti pitää levyn salaisuutena. Opin menemään vanhempieni makuuhuoneeseen oikealla hetkellä iltaisin (ei liian aikaisin eikä missään nimessä liian myöhään) osingoille. Hiljattain briljeerasin tunnistamalla mieheni (itselleen ja vain itselleen, puolisalaa) ostaman hyla-vadelma-mansikka-Viiliksen äänen toisesta huoneesta kauppakassin purkamista kuunnellessani. Siitä olen aika ylpeä.

Ääniin syntyy kummallisen henkilökohtainen suhde. Olen oppinut pitämään siitä pienen pienestä äänestä, joka syntyy alaoven avaamisesta T:n tullessa töistä kotiin (sen kuulee vain jos ikkuna on auki). Inhoan syvästi julkisten liikennevälineiden korviaraastavaa kirskunaa ja sihahduksia, mutta pidän niiden kaukaisesta pysäkille saapumisen äänestä. En pidä Kaisaniemen aseman hissin äänestä, joka jokseenkin aina on eri sävellajissa kuin Opintoputkessa konsertoivien muusikoiden ja Romanian romanien (kyllä, kaksi eri käsitettä) soitto. En myöskään pidä siitä muovisesta napsahtelusta, joka kuuluu viinirypälepaketin avaamisesta. Siihen ääneen sisältyvät kasvavat kaatopaikat. (Ja jo nyt on piru kun se ei voi ostaa niitä rypäleitä pussissa!) Mutta rakastan kaakaomukin hämmentämisen matalaa, pehmeää kalahtelua (nimenomaan kuuman, kylmästä maidosta ja siihen paakkuuntuvasta kaakaojauheesta ja sokerista ei kuulu lainkaan miellyttävä ääni).

Z-junasta kuuluu mukava kilaus. Se ääni sisältää painavan kassin ja isin aseman parkkipaikalla odottamassa. Oven avaamisen ääni, vaikka kertookin vain T:n saapumisesta (käytän mielelläni tätä verbiä, Sushi tietää miksi), hyppäyttää sydämen kurkkuun samoin kuin sanomalehden räjähtävä laskeutuminen eteisen matolle viideltä aamulla. Ensimmäiset viikot Hesarin kanssa olivat yhtä murtovarkaiden pelkoa.

Ja en kai ole ainoa, joka pelkää tiedekuntatenteissä nimiä huutavan naisen ääntä. Mutta joskus T:n ollessa pitkään poissa kuuntelen hänen levyjään.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Teille ylpeilisin mustelmillani

Käsissäni ei olekaan mustelmia. Olen kerran saanut sellaisen kämmeneen, afromusiikkikurssilla (saatoin todella käyttää liikaa voimaa taputuksissa). Eilen olin afrotanssitunnilla, teatterissa (Othello: 3 tuntia ja 15 minuuttia, jota aikaa olisin lyhentänyt ainoastaan Jukka-Pekka Palon lantionliikkeiden verran eräässä kohtauksessa) ja SMG:n keikalla Vanhalla kuuroutumassa (ei ollut taskuja, joten sijoitin narikkalapun rintaliiveihini kuten tavallista. Luulin että narikkamies olisi nähnyt sellaista ennenkin, mutta hän oli ilmeisen kokematon siinä työssä), eikä mitään näy. (Olenko ainut joka pitää mustelmista? Kun on sellaisia, näyttää niin kuin olisi tehnyt jotain, josta kannattaa kertoa ja kirjoittaa. Miksi sitä sanottiinkaan? Niin, elänyt. Esim. polvessani oleva mustelma kertoo kunniakkaasta aamusta, jona löin koipeni yhteen niistä tangoista, joita busseihin on sijoitettu asianmukaista kipuaistimusta varten. Pidätin hienostuneesti irvistyksen ja saamarin.)

Minulla oli tätä aloittaessani jokin ajatus tai useita, mutta ei ole enää. Kirjoittamiseni aikana sänkyyni on ilmestynyt uusin Nemi. Täällä oli ilmeisesti äsken myös joku ihminen, mutta ei näy enää sitäkään.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Meillä on siellä mies, joka kertoo luotettavasti totuuden.

Minun mielestäni niin kauan kuin en osaa laittaa koneelleni sitä juttua joka kertoo ketkä ovat päivittäneet blogejaan ja ketkä eivät, ihmiset ovat minulle velkaa sen, että päivittävät. Kuolemantapauksista myönnetään nihkeästi poikkeuksellinen oikeus olla päivittämättä.

Tänään teeskentelin kirjoittavani muistiinpanoja aiheesta "mitä eroa on suomen tiettävästi- ja viron teadavasti-sanojen käytöllä", mutta todellisuudessa kirjoitin: "Useammin kuin kerran minun on tehnyt mieleni kyyristyä luentosalin penkin ja pöydän väliin piiloon ja vaipua levottomaan saaliseläimen uneen."

Ps. Mitä tarkoittaa blogin tilaaminen?

torstai 18. syyskuuta 2008

The brief encounter

Olen ollut koko syksyn epänormaalin sosiaalinen. Olen jutellut noin kaksinkertaisen ihmismäärän kanssa tavalliseen elämääni verrattuna. Tänään päädyin keskustelemaan feminismistä ja uskonnosta ja murteista kahden mieshenkilön kanssa, joista toiselle, sosiologian fuksille, olin juuri maksanut lounaan, koska sen kortit eivät toimineet eikä sillä ollut rahnaa, ja toinen, n:nnen vuoden teologi (joka ensin muisteli armeija-aikojaan ja vilkaisi sitten metrisiä hiuksiaan...), vain istui pöydässä kun saavuin siihen ja liikuttui hyvyydestäni niin ettei malttanut olla sekaantumatta keskusteluun. Kyllä kannatti maksaa 2,50 hyvästä keskustelusta, ruokakin maistui paremmalta seurassa.

Ehkä viimeinen asia jonka vähään aikaan teen ulkonäköni eteen: uskaltauduin ostamaan ripsien ja kulmien kestovärjäyssetin ja vietin kolme varttia kylppärissä. Onnistui erinomaisesti, huraa! Tukkakin vaikuttaa paljon vähemmän liian tummalta nyt. Inana, kosmetiikkateollisuuden tukipylväs.

Oikeastaan minun piti suunnitella huomista englannintehtävää, kirjoittaa luentopäiväkirjaa luennosta, josta en nyt oikein oppinut mitään ja ennen kaikkea lukea 25 sivua englanninkielistä artikkelia, josta en myöskään tajunnut mitään viime katsomalla. Olen varsin väsynyt ja olohuoneessani pelataan meluisaa roolipeliä. Uuh. Yritän olla kirjoittamatta tänne enää tänä iltana, koska näköjään en nyt oikein jaksa pitää tasoa yllä. (Vai että tasoa, hah!)

"Arvoisa Inana, kiitos palautteestanne

-- kuvauksenne perusteella jäätelön säilytyslämpötila on vaihdellut -- kylmäketju mahdollisesti -- katkennut kokonaan. Toivomme, että jäätelömme maistuu jatkossakin. Oheisena lähetämme 5 euroa korvaamaan tuotteemme aiheuttamia kuluja. -- Ystävällisin terveisin Suomen Nestlé."

Haa! Vähänkö minä tienaan tässä kuussa, ja ihan ilman töitä. (Sushi, milloin tulet taas ostoksille vaatekaappiini, siellä olis vielä?)

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Opin tänään, että Lea tarkoittaa lehmää ja Raakel lammasta.

Kun kampaajaopiskelija leikkasi hiuksiani yhtä epätietoisena tulevasta kampauksesta kuin minäkin, silmieni edessä alkoi vilahdella kuvia. Ensin näin tämän. Sitten äidin (minkä seurauksena takahiuksista lähti vauhdilla kolme senttiä) ja sitten tämän. Tanssitunnin jälkeen pestyäni ja föönattuani tukkaa näytin ihan tältä. Lopullinen tulos on jotain parin ainejärjestötutun ja Paula Koivuniemen väliltä (ja äidin, jos en pidä varaani). Saamari. Olen hieman pallomainen ja edelleen aivan liian tumma sopiakseni yhteen meikkaamattoman naaman kanssa (johon punainen sopisi paremmin, mutta haluan käyttää punaisia vaatteita). (Ajattelin kyllä tehdä Marikat ja alkaa taas meikata edes joskus, koska mieheni ilmaisi varovasti ettei panisi lainkaan pahakseen jos näin tapahtuisi. Raukka. Mitä kaikkea se saakaan kestää piittaamattoman ekohippivaimonsa kanssa!) En ole varma tyydynkö joka päivä muovailemaan tukkaani mahdollisesti jopa joillakin aineilla eri asentoon vai teenkö kuten viime syksynä ja otan itse sakset kauniiseen käteen. (Ja mitä siitä silloinkin seurasi... Puolen vuoden olkikattovaihe, jonka jälkeen kampaaja.) Mutta Sushi, minulla on nyt se otsatukka, koska ajattelin sinua leikattavana ollessani! Kävin suurta kamppailua itseni kanssa vielä saksien lipsuessa, ja päädyin kompromissiin, niin pitkään otsatukkaan, että se kasvaa pian pois (ellen leikkaa siitä lyhyttä ja ihanaa...).

Kävipä tänään hauska juttu: kampaajan jälkeen, luentoa ennen kipitin yliopiston käytävillä, kun yllättäen rappuja alas syöksyessäni kulman takaa pyörähti oma mieheni. Hänkin oli juuri tullut parturista, ja siinä me sitten nieleskelimme yllättävää kohtaamista ja toistemme kampauksia (ei nyt niin kirjaimellisesti), joista kumpikin oli hieman järkyttynyt. (Parturi oli onnistunut föönaamaan hänelle varsin naisellisen pehkon, ja toivon syvästi sen asettuvan pesussa. Takatukka, jota vuoden olin katsellut, hm, ristiriitaisin tuntein, oli kastroitu melkein kokonaan pois, ja huomasin ikävöiväni sitä!) Äsken kotiin tultuamme myöhäisten luentojen jälkeen T käski minun olla hiljaa välillä. Voitteko kuvitella: hiljaa välillä! Minä olin vain eritellyt ulkonäköäni koskevia asioita muutamasta eri näkökulmasta! Maininnut ehkä jotain ruoasta, luennoista, tanssitunnista joka osoittautui viimeiseksi ilmaistunniksi ennen maksullista kurssia (shit!) ja yliopistotuttujen kuulumisista! Ja minun käsketään olla hiljaa välillä! Ollaan sitten! Kirjoitetaan sitten blogia! Kerta toiset saa kirjoittaa saamen konditionaalista omaan blogiinsa, niin saan minäkin kirjoittaa ulkonäköpostauksen. (Siihen onkin tässä perheessä laitettu aikaa ja rahaa viime aikoina... Ja minä olen se halvemmaksi tullut osapuoli.)

tiistai 16. syyskuuta 2008

Opettaja, opettaja

...en voinut lukea kunnolla ISKiä kun piti maalata kynsiä, värjätä tukka ja kylppäri liian tummaksi, syödä loput kakusta, etsiä kuvia Jörn Donnerin pip- taiteesta, tyhjennyttää vaatekaappini ja parantaa maailmaa. (Se parani.)

Kävinpä muuten Aleksandriassa hakemassa viiden opintopisteen tenttikirjat takaisin. Johan tässä kaksi kuukautta oltiinkin niitä vailla. Mutta toisesta naistutkimuksesta tuli nelonen. Pelottavaa muuten miten koputtaessani tentaattorin oveen hän heti tiesi kenestä oli kyse. "Joo, olenkin tätä [hankkii tenttipaperini vilauksessa nenän eteen] tässä mietiskellyt..." Ei se yhdellä vastauksella nyt kerta kaikkiaan mennyt läpi. Kieltämättä olisi vähemmän kunniakasta laitokselle päästää läpi ihminen, joka osaa (mahdollisesti) vain yhden tenttikirjan. Ostin sittemmin (samalla kuin T:lle uudet pedofiilihanskat ja suklaata syndelahjaksi) itselleni suklaata, neljä Leonidas-konvehtia, koska (näin päättelin) olen sen arvoinen. Siis en koska minun olisi pakko saada päivittäinen sokeriannokseni niin kuin halvan kurtisaanin kokaiininsa, tai koska olen vähemmän vaivaksi jos en ole makeannälkäinen, vaan ihan koska halusin olla itselleni oikein kiva ja päätin ansaitsevani parasta ihan tekemättä mitään erityistä (ja sen kun muistaisi vielä huomenna). Kiedoin juuri äsken T:n lahjan kultapaperiin (saman kultaiseen kuin eilen valituiden uusien silmälasien kehykset - ne ovat kauniit ja sopivat hänen hiuksiinsa, vaikka kuulostavat noin sanottuina tosi irstailta), omat suklaani odottelevat kunnes uuden kynsilakkakerroksen haju on haihtunut sormistani. (Minusta oli kivaa miten suklaanmyyjä käytti valkoisia hansikkaita.)

Odotan malttamattomana huomista kampaajaa. Ehkä tukkani näyttää leikkauksen jälkeen vähemmän liian tummalta.

Ps. Olin tänään luennolla, jossa sain kolme varttia lisäillä puhelinkeskustelulitteraatin aukkokohtiin erilaisia "niinkuja" ja "totia" ja "joita", ja se oli suunnattoman hauskaa! Minulla on siihen lahjoja. En malta odottaa prosemmaa!

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Kohta voikin jo mennä nukkumaan.

Sen sijaan että lukisin ISKiä, kuljeskelen ympäriinsä ns. stalkkailemassa sellaisten ihmisten vitutusblogeja, jotka eivät ilahtuisi lainkaan jos tietäisivät minun lukevan niitä. (En nyt tarkoittanut sinua, joka juuri kerroit omasi sijainnin.) Harmi vain, että sellaisilla on taipumus ennen pitkää poistaa kaikki tekstinsä. Minulla ei ole mitään kivaa tekemistä tällä hetkellä luettuani Mark Twainin "Kannibalismia junanvaunuissa" niin monta tuntia taukoamatta ja syötyäni pois pilaantumasta hieman liian ison läjän Fasupaloja (tiedäntiedän, mutta minä pidän siitä vanhasta nimestä). Tosin nyt kun kuuntelen tietokoneelta charleston-levyn kappaleita, joiden kanssa harjoittelimme ennen häitä, yritän tanssia ylävartalollani (tiedätte ne charleston-olkapäät) (koska tietokone lepää alavartalollani, enkä toki halua häiritä sen rauhaa tanssimalla myös kaunismuotoisilla alaraaj - ja nyt loppuu se Twainin lukeminen!) ja olen jo paljon vähemmän ikävystynyt. Olikohan minulla aluksi jokin idea tähän tekstiin? Vinkatkaapa jotakin oikein kivaa blogia, jonka lukemiseen alusta loppuun voisin uppoutua pariksi tunniksi. Yhden jo tänä aamuna lukaisin.

Minä olisin nyt juuri oikein sopivassa mielentilassa sosiaaliseen elämään. Ja täällä minä istun yksinäni, puoliskonikin on vuokrannut kaksi mieselokuvaa ja hönkäilee sour cream & onion -huuruja. Miten olisi, järjestettäisiinkö juhlat? Anyone? Ai ei, no sitten... ISK.

Olen majava, henkiseltä horoskoopiltani rapu, sanoo Hs.fi.

Oli niin hauskaa eilen, tiedättekö, ihan kuin olisi elossa! Täällä pidettiin saman tien kahdet synttärijuhlat peräkkäin, koska ruokaa oli hieman liikaa. Sitä on vielä jäljellä. Söin äsken (öhöm, oikein onnistunutta) mariannekarkki-puolukka-rahkakakkua. Yksi pala sammuttaa nälän loppupäiväksi. Tätä otankin mukaan seuraavan kerran kun mietin miten tulisin Unicafén yleensä niin proteiiniköyhästä kasvislounaasta kylläiseksi. Lakkasin kynteni keski-ikäisenpunaisiksi. Se väri sopii paremmin varpaisiin, tai sitten käsieni pitäisi olla valkoiset ja hienot ja sormuksia vähemmän. (Lisää ulkonäköpohdintaa: leikkauttaisinko keskiviikkona Amélie-tukan? Vaikka se olisi sietämätön hoitaa ja laittaa aina? Ja vaatisi hieman plastiikkakirurgiaa, koska kuka nyt haluaisin jättää puolitiehen ulkonäkömuutoksia? Niin, ja kaksinkertaisen määrän tukkaa. Hmmm...)

Hs.fi:n testin mukaan huumorintajuni on ivallista ja vahingoniloista. En kyllä kerta kaikkiaan suostu nielemään tuollaista luonnehdintaa, pidin enemmän siitä loppuosasta, joka sanoi jotain älykkäästä huumorista, vaikka unohdin järkytyksissäni mitä siinä sanottiin. Liika huumori voi muuten tuhota avioliiton.

Haluan olla vanhana kuin Kylli-täti.