torstai 27. maaliskuuta 2014

Jani-Petteri

Olen pohtinut ihmisten nimiä aika paljon. Nimet kiinnostavat minua kovasti noin yleisestikin, sukunimet poliittisessa (kenen sukunimi?) ja etunimet ehkä lähinnä esteettisessä mielessä. Vauvojen nimeäminen tietysti on ollut mielessäni viime aikoina, koska syksyllä pitäisi ilmestyä perheeseen uusi henkilö vailla nimeä. (Pikku t on vihdoin kuullut uutisen myös ja ehdottaa vauvalle pehmolelujen ja päiväkotikavereiden nimiä sekä omaansa.)

En mielelläni kerro kenellekään keskeneräisistä nimipohdinnoistani paljoa yksityiskohtia, vaikka tiedän monia kaltaisiani äitejä, jotka internetiä myöten kyselevät toisilta mielipiteitä ja ehdotuksia. Ehkä tässä on hitunen entisaikaista ajattelua. Joskushan on uskottu, ettei lapsen nimeä saa paljastaa ennen ristiäisiä, koska itse Perkele voisi ennättää kutsumaan irrallista, vielä pelastamatonta sieluparkaa nimeltä ja näin omia sielun puolelleen.

Pikku t:n nimi oli tiedossa ja vakaasti päätettynä kauan, ja hänen syntymänsä jälkeen tarkistimme muodon vuoksi henkilön itsensä (olimme kuulleet tapauksista, joissa lapsi "ei ollutkaan sen näköinen" kuin oli ajateltu ja nimi piti vaihtaa) ja julkistimme tiedon. Luultavasti menettelemme samoin nytkin, paitsi jos päädymme johonkin niin uskaliaaseen hippinimeen, että sen sopivuus pitää erikseen tarkistaa nimilautakunnalta (tai joltain). Koska jo julkistetun nimen vaihtaminen olisi noloa! Soutaa ja huovata sillä tavalla! Kuka enää ottaisi vakavasti!

Oikeastaan en halua väännellä keskeneräistä nimiasiaa oikein tosissani kenenkään perheen ulkopuolisen kanssa siksi, että nimet ovat niin henkilökohtainen ja intiimi asia. Nimeäminen on myös luova prosessi, enkä kaipaa ulkopuolisia kurkistelemaan ja kommentoimaan vitsikkäästi muitakaan luomistöitä kesken kaiken. Jokaisellahan on mielipiteensä ja mielikuvansa nimistä ja ne on usein vielä tapana ilmaista avoimen tunteikkaasti. Loukkaantuisin melko varmasti päivittelyistä, hihityksistä ja yökkäilyistä silloin, kun olen ihan vakavissani suunnittelemassa niinkin tärkeää asiaa kuin lapseni nimeä. 

Mietin siis enimmäkseen yksin ja jonkin verran toki T:n kanssa. Hänelle vain pitää (tässä kuten monessa muuussakin asiassa) tehdä erikseen selväksi, että kyseessä ei ole tuskallinen ongelma ("no ei mietitä sitä vielä!"), vaan oikein kiva ja miellyttävä älyllinen ja taiteellinen haaste. 

Minulla on monia kriteereitä nimelle, ja niistä hassuin on alkukirjain. Haluaisin saman kuin pikku t:llä, koska olen niin kaukaa viisaasti nimikoinut tuhatviisisataa vaatekappaletta etunimen alkukirjaimella ja sukunimellä. Miksi nimikoida uusiksi, jos voi olla nimikoimatta? Tässä vaiheessa näinkin viileä järkiajattelu on sallittua. Voihan olla, että keksimme jonkin niin hyvän nimen, että vaihdan mielelläni permanenttitussilla sutatut kirjaimet toisiksi kaikkiin talon päiväkotikokoisiin lastenvaatteisiin.

Muitakin kriteereitä on. Haluan helposti kuultavan ja äännettävän nimen. Sen pitää taipua jotenkin järkevästi, ja siksi sellaiset kuin Tuike ovat mahdottomia. (Tuiken? Tuikea?) Haluan kaksitavuisen, toimivan ja käytössä kulumattoman kutsumanimen (Sulo-Armas, hanskat käteen! Sulo-Armas! Sulo-Armas nyt perkele!), toinen etunimi (kaksi on asiallinen määrä, kolme on nykyajan hapatusta) saa sitten olla pitkä ja päheä. Suomenkieliset, äänteellisesti ja merkitykseltään kauniit nimet ovat minulle tärkeitä. Pidän luontonimistä ja kannan itse asiassa sellaista itsekin.

En välitä muotinimistä (miksi kukaan haluaa antaa lapselleen vuoden suosituimman nimen? miksi?), mutta todella kummallisetkaan eivät miellytä. Tietenkin kaikkien nimien merkitysten pitää sointua yhteen ilman koomista vaikutelmaa. (Tuleva portsari Voima Toimi Virtanen?) Sisarusten nimien pitää sointua yhteen juuri sopivalla tavalla. Nimeä ei saa löytyä lähipiiristä, paitsi tarkoituksella kauempaa suvusta. Tunnen paljon hyviä nimiä kunnon ihmisillä, mutta minkäs teet. Varattu mikä varattu.

Kaupunkitarinat tuntevat ihmisiä (aina naisia), jotka ilkeyttään varastavat toisten tulevien lasten nimiä. Näitä kateellisia entisiä kavereita, jotka varsin hyvin tietävät, mitä nimeä kaukana tulevaisuudessa häämöttävälle lapselle on jo esiteini-iässä suunniteltu, ja sitten antavat omalleen juuri sen, vievät nenän edestä kuin mahdollisen poikaystävän. Kehtaavatkin! Kaikkien niiden vuosien jälkeen! En ota riskiä, että näin pääsisi käymään, vaikka uskonkin että kyse on yleensä alitajuntaan itämään jääneestä hyvästä ideasta eikä harkitusta kiusasta. En siis kerro niitä kaikkein varmimmin finaaliin asti selviytyviä nimiehdokkaita kenellekään muille kuin T:lle.

Keskeneräisen, herkän, intiimin ja luovan prosessin avaaminen ulkopuolisille on siis riski. Olisi kamalaa, jos esimerkiksi sukulaiset katsoisivat oikeudekseen alkaa ehdotella ja painostaa, tylyttää tuomioitaan tai muistella kaikkia niitäkin ärsyttäviä, sanotaanko, Terttuja, joita on tuttavapiiriin mahtunut. Ette kai te nyt sellaista rumaa valitse! Mitä vikaa Emma-Sofiassa muka on!

Nimen pitää varmuuden ja ironian vuoksi olla vähän liian karsea kuin vähän liian nätti. Mieluummin Puu-Käpylän hipsterien uusruma (opin netistä, eikö ole hieno sana) Reijo kuin siloisen suloinen Lumi-Auroora, joka on kuin ainut kaunis asia johon itä-Helsingissä on varaa.

Että jos en osaa millään valita tuleeko vauvasta Reijo vai Lumi-Auroora, palaan takaisin lukemaan tämän.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Junamatkan kuvaus

Pikku t sai joululahjaksi muovisen junaradan, jonka juna pitää ääntä ja liikkuu ja valaiseekin. Tämän talven soundtrack oli sitä myöten selvä. Viikonloppuna nelivuotislahjaksi saatiin vielä lisäosia. Pattereita on kulunut pakettitolkulla, ja lapsi tietää raivostuttavan hyvin, missä on vika, jos ääntä sattumalta ei kuulu. Junan, toisin kuin pikku t:n, alapuolella on pienen pieni vaimennusnappi.

Tällä hetkellä junaradan kokoaminen on vasta alkua. Junan perään liitetään Duplo-junanvaunuja ja -autoja, jotka jotenkuten pysyvät siinä kiinni. Sitten pikku t alkaa haalia olohuoneesta ja ehkä muistakin huoneista tavaroita, joilla hän saa rakenneltua pimeitä luolia valaisevalle junalle. Ensin radan päälle ilmestyy pari tuolia, sitten valoa tilkitsemään torkkupeittoa, sohvatyynyä ja lelulaatikkoa, ja yleensä verhokin vedetään ikkunan eteen, jotta junan valo näkyisi. Sitten juna törmää ensimmäiseen tyynynkulmaan, ja pikku t hermostuu sille ("Älä! Tuhma juna! Lyön sua!" ja muut nelivuotiaiden rakentavat ongelmanratkaisukeinot). Lopulta saamme esteet sopivalle etäisyydelle junasta. Leikki jatkuu.

Junaleikki on hyvin säännelty ja rajallinen, sen on äänen ja osien määrän vuoksi pakkokin olla. Paloja säilytetään minun suunnattoman taiteellisesti, taitavasti ja kärsivällisesti sanomalehdellä ja kontaktimuovilla päällystämässäni kenkälaatikossa, jossa alun perin tulivat kalliit saappaat. Leikki perustetaan yleensä olohuoneen matolle ja kerätään iltaisin. Erityisen kauniisti pyytämällä leikki voi olla levällään ruoka-aikana, vaikka ruokapöydän tuoleista osa olisikin tunnelikäytössä. Rakennelma junaradan yllä on suuri ja vuoristomainen, mutta samalla niin koherentti ja hallittu, että sen yli loikkiminen ei ärsytä aikuista kovinkaan paljoa.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Oil pulling eli uusi aamurutiini

Luin oil pullingista reilu kuukausi sitten. Olihan se pakko kokeilla, koska mitä vain puhtaiden ja terveiden hampaiden vuoksi! Purskuttelen siis kylmäpuristetulla kookosöljyllä melkein joka päivä. Ajan säästämiseksi käytän siihen aamusuihkussa kymmenisen minuuttia ennen kuin syljen öljyt paperiin ja lähimpään roskikseen (paitsi jos tunnen itseni kyllin karaistuneeksi puoli seitsemältä ja uskaltaudun iho vielä nihkeänä kylmään keittiöön biojäteastian luo, niin kuin tietysti kuuluisi).

Öljyä ei pitäisi niellä, eikä tee mielikään. Jälkeenpäin kurlaan suola- ja tavallisella vedellä (syy on jo unohtunut, mutta menköön kun käsketään), langoitan (lankaan?) ja viimeiseksi harjaan hampaat. Kielikin kannattaa puhdistaa, niin tulee raikas olo suuhun. Hammaskiveä, vihlontaa ja ientulehdusta on ollut ihan riittävästi, ja odottelen tässä tuloksia. Olisi mukavaa päästä suuvaivoista eroon, ja netissä kehutaan kaikenlaisia ihmeellisyyksiä tapahtuneen oil pullingin opettelun jälkeen.

Toistaiseksi hampaat ovat vaalentuneet selvästi ja kieli kaunistunut punaisemmaksi. Mihinkään muuhun en ole huomannut purskuttelun vaikuttavan (en ainakaan tuolla öljyllä ole saanut edes sitä "räjähdysmäisen puhdasta" tunnetta aamusuuhun, jota monet niin hehkuttavat, katsotaan seuraavaksi seesamiöljy), vaikka kaikki poskiontelontulehdukset ja aknet on toisaalla jo listattu öljyllä parannettaviin vaivoihin. Öljykin oli sopivasti kotona odottamassa, joten ei harmita vaikka valkoisemmat hampaat jäisivät ainoaksi tulokseksi.
  
Ihan täysin en noita ayurvedisia bakteeriteorioita käsitä tai hyväksy (kuten sitä, että öljy muuttuu suussa valtavan myrkylliseksi, kun kaikki kiinni jämähtäneet bakteerit irtoavat yhtä aikaa. WTF?). Mutta ei tästä uusimmasta hippimuodista ole toistaiseksi kovasti haittaakaan ollut. Hippeilylle kannattaa aina antaa mahdollisuus!