ai niin

Tapasin tänään työpäiväni loppusuoralla aamuyhdeksältä täysin sattumalta ystäväni M:n. Tästä on pakko kertoa: ihminen on ollut flunssassa koko talven. Hän on kuumeessa viidettä viikkoa putkeen; lisäksi ovat iskeneet angiina, ranteen joku pipi ja viisaudenhammas. Hän on ollut opiskelujen "ohessa" eli tilalla viime(kin) viikolla kuusikymmentä tuntia töissä huolimatta sairaslomastaan ja päällekkäisistä lääkekuureistaan. Ensi viikolla hän on lähdössä New Yorkiin ja sitä ennen pitää kirjoittaa proseminaaria. Töistä ei voi olla pois "koska kukaan ei osaa mitään" ilman häntä. Olenko sydämetön kun vain nauran epäuskoisesti? Vai onko tämä ehkä emotionaalisesti normaalin ihmisen keino torjua liian hirveitä asioita? Erään toisenkin ystäväni kohdalla olen usein reagoinut samoin. Hän tunnistanee itsensä. ("Ja sitten astuin helmalleni ja mursin jalkani.")

Minä paranin molemmista helmikuuflunssistani alle viikossa lepäämällä pari päivää kotona. Tältä ihmisrauniolta liikeni silti minulle empatiaa, koska olin ollut aamukuudesta asti ulkotöissä. Ehkä askartelen hänelle parane pian -kortin. Vaikka lähete pakkohoitoon olisi ehkä tehokkaampi. Pitääkin harjoitella epäselvää allekirjoitusta.

Vastoin yleistä luuloa vaahto ei ole puhdistava ainesosa.

Riehuinpa tänään kunnolla ympäri yliopistoa. Sen lisäksi, että olin prosemmassa oikein aktiivinen, olin myös jumppapallojumpassa ja päästelin huolella höyryjä logopedian luennolla. Elämäni päivänä en ole tehnyt niin hauskoja vatsalihaksia kuin tänään jumppapallon kanssa: oli kuin olisin palannut lapsuuden jumppatunnille tai uimakouluun. Minulla oli helmenvärinen pallo, jonka päällä pomputellessani ja sammakkoa uidessani kuvittelin olevani raakku tai puhaltavani iiisonisoa purkkapalloa. Tunsin itseni pieneksi sillä mukavalla tavalla, sillä joka sallii lattialla möyrimisen ja itsekseen nauramisen. Möyrin ja nauroin paljon, enkä ollut ainut, sillä meihin välineurheilijoihin nuo jättihelmet vaikuttivat oikein elähdyttävästi. Leikin pikku vesikeijua, joka jumppaa helmellä ja pidin äärettömän hauskaa. Parasta ja pahinta jumppapallossa on, että kun sen päältä lähtee putoamaan, silloin todella lähtee. Eikä koskaan tiedä mihin suuntaan ja mikä ruumiinosa edellä. Nauroin vielä seuraavalla luennollakin ja tietenkin varasin itselleni paikan ensi viikon tunnilta. Ja tämä kaikki kehittää keskivartalon lihaksia! Ja ensi kerralla Sushi tulee mukaan.

Logopedian kurssilla paitsi tuotin kanssakurssilaisten iloksi erilaisia äänenlaatuja kurkku kipeänä (pehmeää, heleää, karheaa, nasaalista), myös vaahtosin kunnolla aiheesta "ettekö te tajua miksi naiset puhuvat länsimaissa matalalta ja Aasiassa korkealta, ettekö te oikeasti tajua miten maskuliinisuus ja valta liittyvät yhteen, luuletteko että se on vain jotain kulttuuria tai sattumaa, voi herran tähden". Minusta tuntuu kiusallisesti, että useimmat eivät olleet ihan kypsiä kymmenen minuutin teholuentoon aiheesta. Saatoin tällä jäsenkatoluennolla "profiloitua" (niin kuin äiti sanoisi) ihan kohtalaisesti loppukurssia ajatellen. Hups. Opettaja räpytteli ripsiään ja niihin tarttuneita liian pitkiä otsahiuksia osaamatta oikein sanoa mitään.

Olen muuten jo toipumassa toisista häistä, joissa kovin moni ei itkenyt, mutta joissa muuan täti, jota morsian oli erikseen pyytänyt antamaan neuvoja, piti täysin sarkasmittoman puheen aiheesta "miksi vaimon on oltava alamainen miehelleen". Syy on tietenkin se, että kun mies tekee vaimon somia pikku ehdotuksia mahdollisesti kuultuaan perheen päätökset, vaimo voi sitten leikkiä omia lapsellisia leikkejään vailla vastuuta, vailla huolia. Hääseurueen se neljännes, joka ei ollut ähky-Luther-säätiö-uskovaisia (pikemminkin ateisteja) eli sulhasen isänpuoleiset sukulaiset, oli kuulemma katsellut minun kulmakarvojeni liikkeitä partaansa nauraen. En kävellyt ulos kesken puheen. Sen jälkeen kyllä anoppi, T ja minä (jotka siis olimme sinnitelleet siihen asti; appi ja langot olivat lähteneet jo aiemmin) poistuimme rivakasti. Kotimatkan pari tuntia menivät rattoisasti vaahdotessa. En panisi pahakseni, vaikken enää ikinä joutuisi näkemään kyseistä miehenserkkua lapsivaimoineen.

Aamu

Nukahdin tänään bussiin töissä. Ei siinä muuten mitään, mutta ennen olen nukkunut vain istualtani, tänään seisoin ja nukuin silti. Heräsin Arabian kohdalla hieman nolosti, kun polvet pettivät alta. Syntyi muljahdus, joka oli yhtä vaikea hallita kuin S:n valahtaminen seeprakuvioisen jumppapallon päältä eilen. (Olin töissä kuudesta yhdeksään lyhkäisillä yöunilla ja ikävässä pakkasessa. Soitin kotimatkalla miehelleni, että menee lämmittämään sänkyä minulle valmiiksi, ja täällä onkin ollut oikein lämmintä ja kodikasta pari viime tuntia. Kaakaomuki ja kaikki.)

Päivän ihku: lintulaudan linnut. Eilen siellä istui pitkästä aikaa Läski-Rastas, joka yleensä ei tee muuta kuin torkkuu ja on vähän pelottava. Tykkään siitä.

Päivän ähky: aikuiset ihmiset, jotka saavat ilonsa salaseurojen perustamisesta ja ylläpitämisestä. "Mepä tiedetään jotain mitä te ette tiedä. Voitte ehkä liittyä meihin, mutta me ei kerrota millä kriteereillä. Meillä on muuten tosi hauskaa täällä."

Eikä kukaan hoida hommiaan.

Olenko jo kertonut mielipiteeni sivuainelaitoksestani? Se on käsittämättömän epäreilu ja kiero paikka, jota aion vastedes mustamaalata kaikissa mahdollisissa tilanteissa ja johon en jalallani astu sitten kun vihdoin saan sen hemmetin perusopintojen loppumerkinnän. Laitoin tiukkaan sävyyn näkemyksiäni suoraan Käyttäytymistieteelliseen tiedekuntaan laitoksen tavoista hoitaa opiskelijoiden informointi. Olen nyt tässä kaksi ja puoli tuntia juoksennellut ympäriinsä kaakattaen ja höyhenet pöllyten silkasta paniikinsekaisesta raivosta.

Miten näin voi käydä?

Allekirjoitin juuri työhakemuksen lennokkaasti. Kohtalon iva saa kauniin nimikirjoitukseni näyttämään sanalta "paska". Ja isolla muuten.

Ommella vai litteroida?

50. Yksi suurimpia huvejani on laulaa Jipun kappaleiden päälle alttoääntä sarkastisin ex tempore -sanoituksin.

+1 Testaan säännöllisesti omia ja muiden rajoja menemällä hartiajumppatunnille joka kerta vähän epäkäytännöllisemmissä vaatteissa. Tänään "urheilullinen" mekkoni sai kyllä kehuja (kuten koko alkuviikon vastaantulijoilta).

Tämän mukaan tekee vaikka vatsalihaksia

Sanottakoon Jipusta mitä tahansa, niin Tuonelan koivut kuulostaa ihan törkeän paljon paremmalta hänen esittämänään kuin Kotiteollisuuden. En yleensä koe tarpeelliseksi mainita sanaa "sovitus" muuten kuin teologisessa mielessä, mutta kyllä sillä sovituksella on sitten iso merkitys! Olen tänä iltana muodostanut eli lainannut mieheltäni kahden kappaleen (toinen on Minä olen) perusteella mielipiteeni Kotiteollisuuden musiikista: hienoa, mutta ne säälittävät sovitukset latistavat hyvät melodiat ja sanat. *hevimusiikin ääntä ja ilmakitaraa tähän havainnollistamaan ajatus*

Palaan takaisin huudattamaan Jipun versiota kovalla tutkimussuunnitelmani taustalla.

(Hieman noloa kuunnella Katri Ylanderin Mansikkamäkeä ja liikuttua kauheasti. Onneksi on mies, joka vaatii heti sanallista ihailua maalaamalleen dinosaurukselle.)

CV-ankka ja muut tänäiset tuttavuuteni

41. Kerran sovituskopissa tajusin, että aina ottaessani kengät pois (etenkin jos epämukavat), rutsauttelen varpaitani kääntämällä jalkaterät kaksinkerroin lattiaa vasten. Aah. En ole ihan varma montako vuotta olen näin tehnyt, luulenpa että balettiajoista. Äiti järkyttyy aina nähdessäni varpaiden rutsauttelua ja sanoo minun perineen isäni varpaat.

42. Minusta on aina hiukan epäilyttävää, jos kolumnin kirjoittaja panee parhaan sivalluksensa myös tekstinsä otsikkoon. Sitä tulee sellainen olo, että eikö sitä nyt vähemmällä alleviivauksella olisi tullut tyylikkäämmin ilmaistuksi, että katsokaa minä keksin jotain ja kirjoitin kolumnin sen ympärille.

43. Minusta on ihanaa syöttää ihmisiä ja eläimiä. Siitä tulee rauhallinen olo, märehtimisen katselemisesta. Voitte siis ajatella, että teen sitä vain omaksi ilokseni.

44. Vaikka minulla kieltämättä on tapana unohdella omia sanomisiani, toistan joskus tietoisesti itseäni kertomalla uudestaan saman asian. Tämä ei kuitenkaan yleensä johdu tyhmyydestä, vaan siitä, että asia on tärkeä. Kuulin joskus, että jossain Afrikassa tällainen on normaalia toimintaa, että esimerkiksi kirjeeseenkin laitetaan monella erilaisella arkilla sama tärkeä asia, koska se on niin tärkeä. (Tänään minulle on tärkeää mm. se, että pääsin suklaatestiin! Ja sekin, että hiippailin tuhlailemassa omaisuuttani ekokaupoissa, Ekolossa on muuttomyynti, ja sain hyvän mielen ja hyvää palvelua.)

45. Juon aina teeni tai kahvini kupista ja asetilta, jos on mahdollista välttää mukia. Kaakaon paikka sen sijaan on mukissa. Koska se valmistetaan siinä, ja mukiin mahtuu paljon.

46. Tajusin (taas) tänään, että jos minulla on tietokoneella suoritettavat velvollisuudet X ja Y, voin joko viettää tietokoneella sluibaillen ja hermoillen kaikki iltani ja tehdä X:N ja Y:n viimeisellä viikolla, taikka pitää hauskaa ja idättää ituja vaan kaikki päivät ihan hyvällä omallatunnolla, ja tehdä X:n ja Y:n edelleen sillä viimeisellä viikolla.

47. Suurin osa laitoksen työharjoittelupaikoista näytti minusta todella pelottavilta. "Harjoittelijalta odotetaan mm. täydellisyyttä ja kaikesta kaiken tietämistä ja osaamista ynnä valmista ammattitaitoa ilman perehdytystä. Vaadimme myös, että nautit työskentelystä työympäristössä, joka on kaikin puolin sietämätön ja hirveä."

48. Luulenpa olevani allerginen raa'alle valkosipulille sukissa. Kiitti vaan vanha kansa flunssaneuvoinenne. Heräsin yöllä kipuun tuntia sen jälkeen, kun olin mennyt hihitellen nukkumaan (no onhan siinä nyt jotain sopimatonta kävellä ruoan päällä!), otin nokkosmaisesti polttavat valkosipulit jalkapohjistani ja pesin alaraajani käsienpesualtaassa onnellisena lämpimällä vedellä ja saippualla. T:kin oli kiitollinen, että aamulla valkosipulia ei ollutkaan joka paikassa haisemassa.

49. Minusta Oopperan kummituksessa on ihana musa - se jollain tavalla tunkeutuu aivojeni tiettyyn tunnekeskukseen romanttisen komedian ja vanhojen päiväkirjojen seuraan ohittaen kaiken järjen ja musiikkiluokkasnobbailun. (Silloin kun se tuli leffassa, iloni kyllä pilasi idiooteilla täyteen ahdettu pikku sali, josta ne tyypit (ynnä silloin kouluttamaton seuralaiseni) lähtivät meluten välittömästi lopputekstien alettua! Törkeää!)