11. En kuulu ihmisiin, jotka "osaavat erottaa olennaisen epäolennaisesta". Huomaan usein tentissä lukeneeni aivan väärällä tavalla. Välillä selkäpiihini hiipii tieto siitä, että kohkaan käsittämättömän turhista ja merkityksettömistä asioista. Siinä vaiheessa kun selkäpii sen tietää, tilanne on jo luultavasti aika kärjistynyt. Jos työpaikkailmoituksessa etsitään henkilöä, jolla on tämä kyky nähdä metsä puilta (siis tähänkö sitä sanontaa kuuluu käyttää? En ole ikinä oikein tajunnut), en tosiaankaan tunnista itseäni tekstistä. Ja tämän tajuaminen kesti 22 vuotta.
12. En ole kovin empaattinen. Tunnistan kyllä tilanteet, joissa kuuluu näytellä myötätuntoa, ja kykenen välttävästi tähän. Mutta yleensä kuulostan lähinnä falskilta omiin korviini. Itse asiassa toisen asemaan asettuminen on minulle vaikeaa jopa omalla kohdallani: en kerta kaikkiaan kykene muistamaan, miltä jokin asia todella tuntui sitten, kun se on ohi. Tämän vuoksi toistan samoja virheitä, esim. syön liikaa suklaata ("nyt suklaattaa niin paljon, että tämä ei varmaan riitä mihinkään, ostanpa siis vielä tämänkin"), yritän leipoa karjalanpiirakoita (valitsemanne voimasana tähän korostamaan homman työläyttä ja rasittavuutta ja valmiiden tuotosten laatua verrattuna kaupasta ostettuihin), ostan mutamaista, karmean hankalasti laitettavaa hennaväriä hiuksiini, ajelen - hups tätä ei pitänyt sanoa.
13. Nyt jotain vähemmän paljastavaa tähän, jotta koko yliopisto ei katso minua kummasti huomenna. Öö, olen täysin rakastunut valkoiseen teehen. Jostain syystä viimeisimmät pari mukillista ovat olleet niin suuri makuelämys, että olen ajatellut ruveta kutsumaan itseäni teeihmiseksi. En vielä vihaa pussiteetä (ainakaan tätä Clipperin), mutta olen kyllä tarkka veden lämpötilasta, koska teen maku muuttuu paljon liian kuumassa vedessä.
14. Minulla on joskus tapana käyttää muutamia minuutteja aktiiviseen hyvien asioiden ajatteluun jostakusta ihmisestä taikka jostain tilanteesta. Tänään minun teki mieli alkaa opiskelustressipäissäni imuroidessani haastaa riitaa mieheni kanssa, mutta hänen ollessaan kauempana keskityin ajattelemaan asiaa hänen kannaltaan niin kauniisti ja ymmärtäväisesti, että melkein liikutuin rakkaani kiltteydestä. Loppuilta oli raskaanpuoleisesta siivousmaratonista huolimatta oikein leppoisa ja kiva. Olen havainnut ikävien asioiden kääntämisen mielessään parhain päin, vaikka suorastaan liioitellun kauniiksi, oikein hyväksi keinoksi piristää itseään. Pidän tästä taidostani. Parhaiten se toimii silloin, kun ärsyttävä kanssaihminen ei ole lähistöllä raunioittamassa hyviä yrityksiä.
15. Makuuuhuoneemme verho on vieläkin päärmäämättä. Ja saa ollakin, vaikka maailman tappiin. Itse asiassa kyseessä ei ole "verho", vaan kankaanpala. Keittiön verhoissä en edes harkinnut päärmääväni (=kääntää ja ommella) hulpioreunaa (kankaan sivureuna, joka ei purkaudu, vaikkei sitä ompelisikaan). Elämässäni on asioita, joiden tekemistä harkitsen kuukausia, jopa vuosia, jokseenkin joka päivä tai ainakin säännöllisesti. "Nostanpa nuo sinitarroissaan valuneet julisteet." "Ompelenpa tästä kivasta kankaasta jotain."
16. Minulla on eräitä esineitä, yleensä hyvin yksinkertaisia ja halpoja, jotka jostain syystä säilyvät vuosia käytössä ja katoamatta, vaikka ovat kauheassa kunnossa. En kuitenkaan osaa heittää niitä pois ja hankkia uusia tilalle, koska - niin, joihinkin tavaroihin vain pätevät eri säännöt kuin muihin. Keittiönpöydällä oleva vahakangas on niin karmeaksi tahriintunut, että pilvilinnoissaan elävä miehenikin on huomannut sen ja toivonut uutta. Minulla on vuosikausia vanhoja nutturapinnejä, jotka ovat vääntyneet ja katkeilleet. Siivouskaappi pursuilee erilaisia rättejä (minulle on arvoitus, mistä ne kaikki ovat meille tulleet), mutta silti käytämme yleensä niitä kitsaasti emmekä heitä värjäytyneitä ja revenneitä pois. Olen käyttänyt 2 ja puoli vuotta juuresharjan ja kuorimaveitsen hankalaa ja epäergonomista yhdistelmää, kunnes miesparkani todella meni ja oma-aloitteisesti osti meille kuorimaveitsen. Ja hienon muuten. Minä olin vasta harkitsemassa Kierraria, mutta toisaalta sieltä ostettu olisi pitänyt ensimmäiseksi teroituttaa, mikä olisi kyllä jo liioitellun ekologista. Ai niin, ja käytän edelleen julkisesti puhkikulunutta violettia teepaitaa vuodelta 2001. En muista alkuperäistä sävyä. Tuskin se tuo oli.
17. Kuten lienee käynyt ilmi, materia on minulle käsittämättömän tärkeää. Tavaroiden ostaminen lohduttaa minua aina - siis silloin, kun omatuntoni ei soimaa aivan uuden tai tarpeettoman hankkimisesta. Tuntuu, että johonkin voi vielä luottaa, kun ostaa jonkin esineen, jonka hankinnan voi perustella itselleen hyvin. Samoin ruoalla on ensimmäisestä paastostani lähtien ollut korostuneen tärkeä osa elämässäni. Ostan ruokaa usein ollessani poissa kotoa, silloinkin, kun en ole nälkäinen. Ketjuruokakaupat rauhoittavat minua, käyn niissä joskus ostamatta mitään.
18. Rakastan puita! Tänään kävelin Hakaniemessä ja haaveilin pääseväni joskus jalopuita kasvavaan metsään, sellaiseen, jossa on vähän aluskasvillisuutta, oikeastaan ruohikko, ja isoja isoja lehtipuita. Sarjakuvametsään. Unelmieani metsään alkoi ilmestyä rauhallisesti lenteleviä harjalintuja, hymyillen laiduntavia laamoja ja iiisoja muinaisia jättimarsuja. Nauroin liikennevaloissa.
19. Haluaisin laajentaa sanavarastoani, siis aktiivista sanastoa, jota käytän. Olen hyvin tyypillinen nuori nainen, mitä tulee puheeseeni. Toistan itseäni häiritsevästi. Vaan enpä ole ainut.
20. Minulla on purentavika, jonkinlainen. Olen kohta kaksi vuotta juossut hammaslääkäreillä (minulla on ollut onni saada kivoimmat), koska varsinkin öisin puren hampaitani yhteen. Päivisinkin, jos keskityn johonkin paljon.
keskiviikko 21. tammikuuta 2009
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Hamsteri.
Minä haluaisin laittaa tänne valokuvia, mutta kun en samperi osaa. Aina jokin menee mönkään.
Minäkin narsistina haluan tehdä 50 asiaa itsestäni -meemin, ja jotenkin valokuvat veisivät lukijain huomion pois siitä kiusallisesta seikasta, että kirjoitan itsestäni.
1. Minua ahdistaa heittää ruokaa pois. Tänään olen heittänyt pois homeisen juuston (ja reklamoinut siitä, päiväystä 2.3.2009 asti), kaksi mustaa sipulia ja vähän lankopoikien syömiä puuronjämiä. Toisaalta olen syönyt mieheni omenanraadon. (Tällä kertaa en kaivanut sitä tyynesti biojätteestä ja huuhtaissut, kuten olen tehnyt monesti, enkä muuten vain T:n syömille raadoille.) Nähdäkseni ruoantuhlauskiintiöni täyttyi jo peruskoulussa.
2. Olen väsymättömän optimistinen ja todella, todella helposti innostuva mitä tulee uusiin tapoihin elää ekologisesti ja/tai terveellisesti. Olen aina ekokaupoissa ostamassa uusia öljyjä ja rouheita, joiden on tarkoitus sisäisesti tai ulkoisesti käytettyinä pelastaa minut atooppiselta iholta (joka on geeneissä, ei se sieltä mihinkään lähde) ja siltä seikalta, että olen olemassa ja kulutan maapalloa. Monta ihmeainetta ja -välinettä olen kokeillut, jotkut ovat jääneet päivittäiseen rutiinistooni ja toiset ovat hiljaa kaapissa käyttämättöminä. Joku saattaisi sanoa, etten koskaan ole tyytyväinen siihen, mitä minulla on. Jonkun toisen mielestä olen rauhaton ja etsin rauhaani kaikenlaisilla sijaistoiminnoilla.
3. Kotini on täynnä kaikenlaisia kauniita purkkeja ja laatikoita, eikä niissä kaikissa edes ole mitään. Olen pitkään ajatellut, että kaunis ja käytännöllinen (esine/henkilö) on aina parempi kuin pelkästään kaunis, ja usein tuunaan rumanpuoleisia kenkälaatikoita kauniiksi. Meillä on aika vähän nimenomaisia koriste-esineitä, ainakaan uutena ostettuja, koska emme tarvitse niitä. Perinteisiä tauluja ja posliinikissoja ei ole ollenkaan. Kierrarilta tarttuu kyllä usein mukaan (kassan kautta siis) monenlaisia leluja, lähinnä eläimiä. Liskoja T:lle, muita minulle.
4. En pidä liian valmiista ja uusista tavaroista. Liian spesifit esineet, esimerkiksi oliivinkivenpoistajat, askartelusetit ja valmiiksi kauniit säilytyslaatikot ahdistavat minua koko ajan enemmän. En osta enää ollenkaan uusia tavaroita, jos voin jotenkin uudistaa vanhan oman taikka hankkia jonkun toisen käyttämän kirpparilta. Kyse ei ole vain rahasta, vaan häiritsevästä resurssien tuhlauksesta ja ajatuksesta, että kaikki tämä vain minua varten, nyt on pakko tykätä tästä ja käyttää tätä tosi paljon. Olen myös kohkannut viime päivinä siitä, että vanha tavara on jotenkin valmiiksi kotoinen, valmiiksi kulutettu, eikä sitä tarvitse kotouttaa ensin. Tunnen olevani enemmän oikeutettu vanhaan esineeseen kuin uuteen. (No tsiisus, onko sitä psykologisointia pakko kaikkialle tunkea? Eikö ihminen saa olla ekoilija ilman että heti syytetään jostain tunne-elämän vajauksesta?)
5. Olen ihastunut ihan tietynlaisiin mappeihin, vihreän ja vaaleanpunaisen kirjaviin laatikossa säilytettäviin ja kamalan perinteisen näköisiin. Niitä on onneksi joka lävessä ilmaiseksi jaossa, joskin ne voivat olla sitten vähän kuluneita. Olen ostanut uutena yhden (Torkkelin paperista L:sta, yksi ihanimpia paikkoja minunkaltaiselleni!) ja kaksi löytänyt vanhoina. Pidän niissä yliopistomuistiinpanojani. Mapit muodostavat pöydälläni tornin, jonka päällä kannettava tietokone on silloin, kun siitä yrittää tehdä pöytäkonetta. Se ei muuten toimi yhtään, mutta siellä ne silti ovat. Samperisti vievät tilaa, mutta kirjahyllyynkään ei mahu.
6. Ruoka, jota syön on melkein poikkeuksetta joko kamalan terveellistä (ja pahaa) tai kamalan epäterveellistä (ja hyvää). En harrasta mitään välimuotoruokia, siis pitkälle jalostettuja turhia lisäainepommeja (juotavat jogurtit, murot, lihapiirakat, einesjanssoninkiusaukset), vaan syön enimmäkseen hyvin terveellisesti aterioilla (viimeaikainen aamiaiseni koostuu kaurapuurosta, johon lisään leseitä, puolukoita, kookos- ja hamppuöljyä, soijajauhoa ja pellavansiemenrouhetta, vedestä ja muutamasta lisäravinteesta) ja hyvin epäterveellisesti aterioiden välissä (suklaata ja sipsejä ja pullaa ja lisää suklaata). Minulla on aina perustelu valmiina, jos joku kysyy jotain ruokavalinnoistani. Joko se on terveellistä, tai sitten se on tosi hyvää. (Ja jos onnistun löytämään jotakin, joka on molempia, niin se on kyllä juhlan paikka. Siksi itsetehty ruoka joskus on niin suuri onni.)
7. En voi kuvitellakaan käyttäväni kodin ulkopuolella vaatteita, joiden värit eivät sovellu yhteen. Mitä nyt joskus vasta luonnonvalossa huomaan, että vihreät ponnarit riitelevät vihreän puseron kanssa.
8. Nauran paljon. Yleensä ääneen nauraminen julkisella paikalla yksin on hieman noloa, mutta erittäin leveä hymy tai pieni hihittely metrossa kuuluvat tapoihini. Ei kai kukaan pidä sitä outona? Kai kaikkia joskus naurattaa yksin, vai loppuuko niiden aivotoiminta kun ne lakkaavat puhumasta?
9. Reiluun kymmeneen vuoteen en ole poistunut kotoani kävelylenkkiä pidemmälle matkalle ilman vähintään yhtä rasvapurkkia. Ajatus siitä, miten iho alkaa punoittaa, kiristää ja kutista kaukana kotoa ja omista rasvoista, on sietämätön.
10. Tykkäsin lukiolaisena Loesje-julisteista, ja sen ajan jäljiltä minulla on vieläkin muutamia kotona. Sittemmin taiteellisen vaikutelman tavoittelu välimerkittömyydellä (vrt. Maaria Leinonen, josta myöskin tykkäsin) on alkanut häiritä. Ne pisteet tuovat vain painoa, kuulkaa! Ja huutomerkit! Pilkut!
Minäkin narsistina haluan tehdä 50 asiaa itsestäni -meemin, ja jotenkin valokuvat veisivät lukijain huomion pois siitä kiusallisesta seikasta, että kirjoitan itsestäni.
1. Minua ahdistaa heittää ruokaa pois. Tänään olen heittänyt pois homeisen juuston (ja reklamoinut siitä, päiväystä 2.3.2009 asti), kaksi mustaa sipulia ja vähän lankopoikien syömiä puuronjämiä. Toisaalta olen syönyt mieheni omenanraadon. (Tällä kertaa en kaivanut sitä tyynesti biojätteestä ja huuhtaissut, kuten olen tehnyt monesti, enkä muuten vain T:n syömille raadoille.) Nähdäkseni ruoantuhlauskiintiöni täyttyi jo peruskoulussa.
2. Olen väsymättömän optimistinen ja todella, todella helposti innostuva mitä tulee uusiin tapoihin elää ekologisesti ja/tai terveellisesti. Olen aina ekokaupoissa ostamassa uusia öljyjä ja rouheita, joiden on tarkoitus sisäisesti tai ulkoisesti käytettyinä pelastaa minut atooppiselta iholta (joka on geeneissä, ei se sieltä mihinkään lähde) ja siltä seikalta, että olen olemassa ja kulutan maapalloa. Monta ihmeainetta ja -välinettä olen kokeillut, jotkut ovat jääneet päivittäiseen rutiinistooni ja toiset ovat hiljaa kaapissa käyttämättöminä. Joku saattaisi sanoa, etten koskaan ole tyytyväinen siihen, mitä minulla on. Jonkun toisen mielestä olen rauhaton ja etsin rauhaani kaikenlaisilla sijaistoiminnoilla.
3. Kotini on täynnä kaikenlaisia kauniita purkkeja ja laatikoita, eikä niissä kaikissa edes ole mitään. Olen pitkään ajatellut, että kaunis ja käytännöllinen (esine/henkilö) on aina parempi kuin pelkästään kaunis, ja usein tuunaan rumanpuoleisia kenkälaatikoita kauniiksi. Meillä on aika vähän nimenomaisia koriste-esineitä, ainakaan uutena ostettuja, koska emme tarvitse niitä. Perinteisiä tauluja ja posliinikissoja ei ole ollenkaan. Kierrarilta tarttuu kyllä usein mukaan (kassan kautta siis) monenlaisia leluja, lähinnä eläimiä. Liskoja T:lle, muita minulle.
4. En pidä liian valmiista ja uusista tavaroista. Liian spesifit esineet, esimerkiksi oliivinkivenpoistajat, askartelusetit ja valmiiksi kauniit säilytyslaatikot ahdistavat minua koko ajan enemmän. En osta enää ollenkaan uusia tavaroita, jos voin jotenkin uudistaa vanhan oman taikka hankkia jonkun toisen käyttämän kirpparilta. Kyse ei ole vain rahasta, vaan häiritsevästä resurssien tuhlauksesta ja ajatuksesta, että kaikki tämä vain minua varten, nyt on pakko tykätä tästä ja käyttää tätä tosi paljon. Olen myös kohkannut viime päivinä siitä, että vanha tavara on jotenkin valmiiksi kotoinen, valmiiksi kulutettu, eikä sitä tarvitse kotouttaa ensin. Tunnen olevani enemmän oikeutettu vanhaan esineeseen kuin uuteen. (No tsiisus, onko sitä psykologisointia pakko kaikkialle tunkea? Eikö ihminen saa olla ekoilija ilman että heti syytetään jostain tunne-elämän vajauksesta?)
5. Olen ihastunut ihan tietynlaisiin mappeihin, vihreän ja vaaleanpunaisen kirjaviin laatikossa säilytettäviin ja kamalan perinteisen näköisiin. Niitä on onneksi joka lävessä ilmaiseksi jaossa, joskin ne voivat olla sitten vähän kuluneita. Olen ostanut uutena yhden (Torkkelin paperista L:sta, yksi ihanimpia paikkoja minunkaltaiselleni!) ja kaksi löytänyt vanhoina. Pidän niissä yliopistomuistiinpanojani. Mapit muodostavat pöydälläni tornin, jonka päällä kannettava tietokone on silloin, kun siitä yrittää tehdä pöytäkonetta. Se ei muuten toimi yhtään, mutta siellä ne silti ovat. Samperisti vievät tilaa, mutta kirjahyllyynkään ei mahu.
6. Ruoka, jota syön on melkein poikkeuksetta joko kamalan terveellistä (ja pahaa) tai kamalan epäterveellistä (ja hyvää). En harrasta mitään välimuotoruokia, siis pitkälle jalostettuja turhia lisäainepommeja (juotavat jogurtit, murot, lihapiirakat, einesjanssoninkiusaukset), vaan syön enimmäkseen hyvin terveellisesti aterioilla (viimeaikainen aamiaiseni koostuu kaurapuurosta, johon lisään leseitä, puolukoita, kookos- ja hamppuöljyä, soijajauhoa ja pellavansiemenrouhetta, vedestä ja muutamasta lisäravinteesta) ja hyvin epäterveellisesti aterioiden välissä (suklaata ja sipsejä ja pullaa ja lisää suklaata). Minulla on aina perustelu valmiina, jos joku kysyy jotain ruokavalinnoistani. Joko se on terveellistä, tai sitten se on tosi hyvää. (Ja jos onnistun löytämään jotakin, joka on molempia, niin se on kyllä juhlan paikka. Siksi itsetehty ruoka joskus on niin suuri onni.)
7. En voi kuvitellakaan käyttäväni kodin ulkopuolella vaatteita, joiden värit eivät sovellu yhteen. Mitä nyt joskus vasta luonnonvalossa huomaan, että vihreät ponnarit riitelevät vihreän puseron kanssa.
8. Nauran paljon. Yleensä ääneen nauraminen julkisella paikalla yksin on hieman noloa, mutta erittäin leveä hymy tai pieni hihittely metrossa kuuluvat tapoihini. Ei kai kukaan pidä sitä outona? Kai kaikkia joskus naurattaa yksin, vai loppuuko niiden aivotoiminta kun ne lakkaavat puhumasta?
9. Reiluun kymmeneen vuoteen en ole poistunut kotoani kävelylenkkiä pidemmälle matkalle ilman vähintään yhtä rasvapurkkia. Ajatus siitä, miten iho alkaa punoittaa, kiristää ja kutista kaukana kotoa ja omista rasvoista, on sietämätön.
10. Tykkäsin lukiolaisena Loesje-julisteista, ja sen ajan jäljiltä minulla on vieläkin muutamia kotona. Sittemmin taiteellisen vaikutelman tavoittelu välimerkittömyydellä (vrt. Maaria Leinonen, josta myöskin tykkäsin) on alkanut häiritä. Ne pisteet tuovat vain painoa, kuulkaa! Ja huutomerkit! Pilkut!
perjantai 9. tammikuuta 2009
Olin taas oikeassa.
Niin muuten. Sinituote lähettää meille postissa uuden pyykinkuivaustelineen hajonneen tilalle ja pari mikrokuituliinaa pahaa mieltä poispyyhkimään. Oliko jollakulla vielä näkemyksiä reklamoinnin kannattavuudesta? Haa!
sunnuntai 4. tammikuuta 2009
Marsuista puheen ollen
Nyt kun tulin ajatelleeksi marsuja ja niiden kuvia, täytynee avautua suhteestani marsuihin. Olen kauan tykännyt suunnattomasti marsuista, niiden suista, korvista ja älykkäistä katseista. Tälläkin hetkellä haluaisin yhden tai pari, mutta en voi niitä hankkia elämäntilanteeni ja T:n karsaiden katseiden vuoksi.
Ensimmäinen marsuni oli tällainen. Olin sen saadessani 13-vuotias, ja näin jälkeenpäin katsoen aivan liian pieni yksin vastaamaan eläimen hyvinvoinnista. Ostin kyllä tarvittavat tavarat ja hoidin marsua parhaani mukaan, mutta se ei koskaan vaikuttanut kiintyvän minuun erityisesti. Olin liian lapsellinen ja liian kärsimätön hoitamaan sitä, enkä millään olisi malttanut antaa sen vain "olla rauhassa" (kuten eläimet aina haluavat silloin kun minä haluaisin leikkiä niillä). Tunsin aina jonkinasteista syyllisyyttä marsuparkani takia, koska en osannut ottaa sen tarpeita tarpeeksi paljon huomioon, enkä seurustellut sen kanssa "marsuntahtisesti" tarpeeksi usein. Tunsin itseni huonoksi äidiksi. Ajattelin eläimen kärsivän koko ajan. Tiedostin toimivani itsekkäistä motiiveista.
Myöhemmin eläimelle hankittiin kaveri, jolla oli jännän karkea, harmaa rex-marsun turkki. Siitä oli paljon hyötyä, ja vanhempi reipastui silminnähden. Kirjojen mukaan yksin elävän marsun pitäisi alkaa pitää ihmisiä lajitovereinaan, jos sen kanssa seurustelee tarpeeksi. Kirjojen mukaan marsut eivät pure. Minun marsuni puri minua loppuun asti, jos lähestyin sitä väärällä tavalla, mikä tosiaan hiukan viilensi suhdettamme. Toinenkin marsu opetteli tämän erinomaisen tavan. Keskenään ne viihtyivät kyllä aika hyvin, joskin yölliset mekastukset ja taistelut kävivät välillä hermoilleni. Muistan laittaneeni häkkien välisen oven joskus kiinni tappelemisen vähentämiseksi loppuyöltä, mutta sekään ei kelvannut, vaan eläinraukat suorastaan purskahtivat itkuun kaltereiden erottaessa ne toisistaan.
Koulu vei paljon aikaani teini-iässä, ja tunsin jatkuvaa syyllisyyttä siitä, etten seurustellut marsujeni kanssa enempää. Rakentelin niille kaikenlaisia isoja useamman neliön häkkiviritelmiä, jotka olivat kyllä mukavia, mutta kauheita siivota. Kirjojen mukaan marsut oppivat paljon kaikenlaista, kuten käymään tarpeillaan aina tietyssä nurkassa. Minun marsuni eivät oppineet mitään. Tunsin itseni taas huonoksi äidiksi, koska en osannut opettaa. Itse asiassa marsut eivät koskaan olleet niin aktiivisia ja leikkisiä kuin kirjat antoivat ymmärtää. Enimmäkseen ne möllöttivät.
Kävi niin, että ensimmäinen marsu kuoli. Löysin sen eräänä aamuna pimeimmästä nurkasta. Toiselle piti pian hankkia uusi ystävä. Se hankittiin, sievä pitkäturkkinen ja monivärinen rusettimarsu (sillä on semmoinen nimi turkissa olevien pyörteiden vuoksi). Ikävä syyllisyydentunteeni silti vain kasvoi, ja tiesin koko ajan, etten käytä tarpeeksi aikaa lemmikkieni hoitamiseen. En olisi jaksanut siivota häkkejäkään. Lopulta abikeväänäni myin marsut ja häkit eräälle pariskunnalle aivan liian halvalla (iskä oli todella laittanut lehti-ilmoitukseen sanan "halvalla", koska yksi sana mahtui vielä ja hänkin halusin päästä eroon elukoista). Tunnen vieläkin myyneeni lapseni, vaikka tiedän marsuilla olevan (olleen?) paljon parempi koti siellä kuin minun luonani. Joskus vieläkin iltaisin suren, etten osannut hoitaa eläimiä paremmin.
Jos kolme pientä, ruokanakin käytettävää eläintä saa minut epätoivon partaalle vuosia myöhemmin, millainen äiti minusta tuleekaan, kun ihmisistä on kyse?
Ensimmäinen marsuni oli tällainen. Olin sen saadessani 13-vuotias, ja näin jälkeenpäin katsoen aivan liian pieni yksin vastaamaan eläimen hyvinvoinnista. Ostin kyllä tarvittavat tavarat ja hoidin marsua parhaani mukaan, mutta se ei koskaan vaikuttanut kiintyvän minuun erityisesti. Olin liian lapsellinen ja liian kärsimätön hoitamaan sitä, enkä millään olisi malttanut antaa sen vain "olla rauhassa" (kuten eläimet aina haluavat silloin kun minä haluaisin leikkiä niillä). Tunsin aina jonkinasteista syyllisyyttä marsuparkani takia, koska en osannut ottaa sen tarpeita tarpeeksi paljon huomioon, enkä seurustellut sen kanssa "marsuntahtisesti" tarpeeksi usein. Tunsin itseni huonoksi äidiksi. Ajattelin eläimen kärsivän koko ajan. Tiedostin toimivani itsekkäistä motiiveista.
Myöhemmin eläimelle hankittiin kaveri, jolla oli jännän karkea, harmaa rex-marsun turkki. Siitä oli paljon hyötyä, ja vanhempi reipastui silminnähden. Kirjojen mukaan yksin elävän marsun pitäisi alkaa pitää ihmisiä lajitovereinaan, jos sen kanssa seurustelee tarpeeksi. Kirjojen mukaan marsut eivät pure. Minun marsuni puri minua loppuun asti, jos lähestyin sitä väärällä tavalla, mikä tosiaan hiukan viilensi suhdettamme. Toinenkin marsu opetteli tämän erinomaisen tavan. Keskenään ne viihtyivät kyllä aika hyvin, joskin yölliset mekastukset ja taistelut kävivät välillä hermoilleni. Muistan laittaneeni häkkien välisen oven joskus kiinni tappelemisen vähentämiseksi loppuyöltä, mutta sekään ei kelvannut, vaan eläinraukat suorastaan purskahtivat itkuun kaltereiden erottaessa ne toisistaan.
Koulu vei paljon aikaani teini-iässä, ja tunsin jatkuvaa syyllisyyttä siitä, etten seurustellut marsujeni kanssa enempää. Rakentelin niille kaikenlaisia isoja useamman neliön häkkiviritelmiä, jotka olivat kyllä mukavia, mutta kauheita siivota. Kirjojen mukaan marsut oppivat paljon kaikenlaista, kuten käymään tarpeillaan aina tietyssä nurkassa. Minun marsuni eivät oppineet mitään. Tunsin itseni taas huonoksi äidiksi, koska en osannut opettaa. Itse asiassa marsut eivät koskaan olleet niin aktiivisia ja leikkisiä kuin kirjat antoivat ymmärtää. Enimmäkseen ne möllöttivät.
Kävi niin, että ensimmäinen marsu kuoli. Löysin sen eräänä aamuna pimeimmästä nurkasta. Toiselle piti pian hankkia uusi ystävä. Se hankittiin, sievä pitkäturkkinen ja monivärinen rusettimarsu (sillä on semmoinen nimi turkissa olevien pyörteiden vuoksi). Ikävä syyllisyydentunteeni silti vain kasvoi, ja tiesin koko ajan, etten käytä tarpeeksi aikaa lemmikkieni hoitamiseen. En olisi jaksanut siivota häkkejäkään. Lopulta abikeväänäni myin marsut ja häkit eräälle pariskunnalle aivan liian halvalla (iskä oli todella laittanut lehti-ilmoitukseen sanan "halvalla", koska yksi sana mahtui vielä ja hänkin halusin päästä eroon elukoista). Tunnen vieläkin myyneeni lapseni, vaikka tiedän marsuilla olevan (olleen?) paljon parempi koti siellä kuin minun luonani. Joskus vieläkin iltaisin suren, etten osannut hoitaa eläimiä paremmin.
Jos kolme pientä, ruokanakin käytettävää eläintä saa minut epätoivon partaalle vuosia myöhemmin, millainen äiti minusta tuleekaan, kun ihmisistä on kyse?
perjantai 2. tammikuuta 2009
Ihmisten sivistyksestä
Hieman ahistaa muuten, että vaikka kuinka hengittäisin yliopiston ilmaa, lukisin kaikenlaisia kirjoja ja istuisin viisaampieni jalkojen juuressa palvovan näköisenä kuunnellen, tunnen itseni aivan toivottoman yksinkertaiseksi: tyhmäksi ja tietämättömäksi. Ihmiset luennoivat minulle nykyään melko tauotta, joskus pyynnöstä, usein ilman, ja melkein aina kyse on asiasta, josta en tiedä mitään. Yleensä unohdan kerrotun pian, koska pohjatietonikin ovat hatarat. Esimerkiksi siitä maaorjaluennosta muistan vain kohdan "Suomessa ei ole koskaan ollut maaorjuutta", mutta syyt ja seuraukset ovat hämärän peitossa.
En jaksa kirjoittaa enää omaan blogiinikaan, koska minulla ei ole mitään sellaista sanottavaa, jota kaikki eivät tietäisi ja palaisi halusta ystävällisesti tarkentaa. En saa tietämättömyyttäni ja ulkopuolisuuttani vaikuttamaan sarkastiselta, intellektuellilta, taiteelliselta tai intresantin boheemilta, korkeintaan ahdistuneelta ja hyökkäävältä.
Kyynikko minussa sanoo, että koska olen nainen, minua ei ole opetettu salaamaan tietämättömyyttäni viimeiseen asti ja pätemään minuuttia aikaisemmin omaksutuilla tiedoillani häpeämättä. Hän jatkaa, että on aloja, joiden pinnallistakin hallitsemista arvostetaan, ja niitä, jotka on leimattu turhanpäiväisiksi. Raja kulkee (sattumalta) samoilla tienoilla kuin kovien, miehisten järkiasioiden ja pehmeiden, naisellisten ruohonjuuritason asioiden välinen raja.
Vedän puoleeni vain ihmisiä, jotka haluavat jakaa minulle viisauttaan. Haluan takaisin lukioon.
Ja sitten on tietysti tämä BB-voittaja, joka olikohan se Nytin (jota en vain osaa pitää surkeana wc-paperina, vaikka se ilmeisesti kuuluisi asiaan, minusta se on ihan kiva) tai jonkin muun lehden haastattelussa sai meidät häpeämään snobbailuamme ja toisten tietämättömyydelle naureskelemistamme. Terveellinen muistutus todellisesta sivistyksestä. Yhteiskunta tarvitsee lisää Anniinoja.
En jaksa kirjoittaa enää omaan blogiinikaan, koska minulla ei ole mitään sellaista sanottavaa, jota kaikki eivät tietäisi ja palaisi halusta ystävällisesti tarkentaa. En saa tietämättömyyttäni ja ulkopuolisuuttani vaikuttamaan sarkastiselta, intellektuellilta, taiteelliselta tai intresantin boheemilta, korkeintaan ahdistuneelta ja hyökkäävältä.
Kyynikko minussa sanoo, että koska olen nainen, minua ei ole opetettu salaamaan tietämättömyyttäni viimeiseen asti ja pätemään minuuttia aikaisemmin omaksutuilla tiedoillani häpeämättä. Hän jatkaa, että on aloja, joiden pinnallistakin hallitsemista arvostetaan, ja niitä, jotka on leimattu turhanpäiväisiksi. Raja kulkee (sattumalta) samoilla tienoilla kuin kovien, miehisten järkiasioiden ja pehmeiden, naisellisten ruohonjuuritason asioiden välinen raja.
Vedän puoleeni vain ihmisiä, jotka haluavat jakaa minulle viisauttaan. Haluan takaisin lukioon.
Ja sitten on tietysti tämä BB-voittaja, joka olikohan se Nytin (jota en vain osaa pitää surkeana wc-paperina, vaikka se ilmeisesti kuuluisi asiaan, minusta se on ihan kiva) tai jonkin muun lehden haastattelussa sai meidät häpeämään snobbailuamme ja toisten tietämättömyydelle naureskelemistamme. Terveellinen muistutus todellisesta sivistyksestä. Yhteiskunta tarvitsee lisää Anniinoja.
keskiviikko 17. joulukuuta 2008
Alkoholista
Kaiketi minunkin täytyy kirjoittaa tästä.
En juo, dokaa, kännää, ja ryyppäämään meno tarkoittaa kahvilaan teelle lähtemistä. En pidä alkoholin mausta yhtään, enkä halua menettää kykyäni säädellä käyttäytymistäni, enkä näe mitään muutakaan syytä tuhlata rahojani myrkkyyn. Ne pari kertaa kun olen ollut humalassa, ovat olleet epämiellyttäviä, enkä ole todellakaan kokenut mitään mukavaa tai hilpeää tunnettä. Kävely vaikeutuu enkä saa suustani ulos asioita, joita aivoni vielä täysin selkeästi käsittelevät.
Tämä on hieman noloa, mutta olen juuri sellainen stereotyyppinen raitis ihminen, josta yleensä puhutaan. Minä ahdistun juovien ihmisten seurassa, pelkään humaltuneita, ihmettelen miksi hauskuus tulee pullosta ja halveksun ylipäänsä kaikkia, jotka tarvitsevat alkoholia. Mitäs siihen sanotte? Petyn ankarasti, kun mukavantuntuiset ihmiset, jopa jotkut ystävistäni, alkavat juoda. Sillä luulin heitä erilaisiksi, kaltaisikseni, ja he muuttuivatkin vihollisiksi... Tuomitsen myös oikein mielelläni. Saatan kyllä viljellä kännihuumoria, jopa maistaa joskus jotakin karmean makuista litkua, mutta vain, jos kukaan ei vie asiaa yhtään pidemmälle kuin minäkään.
Kotonani ei juotu, mutta ei myöskään tehty raittiudesta numeroa. Kasvoin ilmapiirissä, jossa oli normaalia olla raitis, ja juovat ihmiset olivat pelottavia känniläisiä. Vieläkin kavahdan tyhjiä kaljapulloja kaikenlaisissa paikoissa, erityisesti kodeissa. Kirkkaiden juominen taas on 22-vuotiaan päässäni ainoastaan pitkälle alkoholisoituneiden harrastus. Miksi ihmeessä kukaan normaali ihminen sellaista haluaisi tehdä?
Olen myös aina liikkunut piireissä, joissa juominen ei ole tapana. Nykyään jotkut ystävistäni juovat, mutta eivät (käsittääkseni) humalahakuisesti. En erityisemmin ilahdu, jos joudun näkemään sitä. Minulla ei ole yleensä mitään vaikeuksia olla itse juomatta, sillä en ole koskaan oppinut häpeämään juomattomuuttani (tosin joskus suren, etten voi akateemisen tyylikkäästi juoda sitä samperin pahaa punaviiniä taikka samppanjaa. Ja kyllä, uskon vakaasti alkoholimainonnan mielikuva-aivopesun vaikuttavan meihin, katsokaa nyt), vaan kuljen yliopistolla kaikenlaisissa juhlissa ylpeästi mehulasi kädessäni. (Taikka vesi-. Minulle on aina ollut tärkeämpää se, mitä syön, kuin se, mitä juon.) Kärsin kuitenkin tunnelman muuttumisen takia, kun alkoholi tulee osaksi ryhmää: silloin tuntuu aina kuin huoneen läpi kävisi kylmä tuuli, eikä mikään ole enää oikein hauskaa.
En siis ole koskaan peitellyt raittiuttani, vaan pitänyt sitä vahvuutenani. Itse asiassa perustin ensimmäisenä yliopistovuotenani kerhon, jonka kantavana teemana oli alkoholittomuus. Olen siellä ystävystynyt lujasti sellaisten ihmisten kanssa, joita en olisi muuten tavannut. Tunnen suurta myötätuntoa niitä kohtaan, joilla ei ole ketään raitista ystävää.
En juo, dokaa, kännää, ja ryyppäämään meno tarkoittaa kahvilaan teelle lähtemistä. En pidä alkoholin mausta yhtään, enkä halua menettää kykyäni säädellä käyttäytymistäni, enkä näe mitään muutakaan syytä tuhlata rahojani myrkkyyn. Ne pari kertaa kun olen ollut humalassa, ovat olleet epämiellyttäviä, enkä ole todellakaan kokenut mitään mukavaa tai hilpeää tunnettä. Kävely vaikeutuu enkä saa suustani ulos asioita, joita aivoni vielä täysin selkeästi käsittelevät.
Tämä on hieman noloa, mutta olen juuri sellainen stereotyyppinen raitis ihminen, josta yleensä puhutaan. Minä ahdistun juovien ihmisten seurassa, pelkään humaltuneita, ihmettelen miksi hauskuus tulee pullosta ja halveksun ylipäänsä kaikkia, jotka tarvitsevat alkoholia. Mitäs siihen sanotte? Petyn ankarasti, kun mukavantuntuiset ihmiset, jopa jotkut ystävistäni, alkavat juoda. Sillä luulin heitä erilaisiksi, kaltaisikseni, ja he muuttuivatkin vihollisiksi... Tuomitsen myös oikein mielelläni. Saatan kyllä viljellä kännihuumoria, jopa maistaa joskus jotakin karmean makuista litkua, mutta vain, jos kukaan ei vie asiaa yhtään pidemmälle kuin minäkään.
Kotonani ei juotu, mutta ei myöskään tehty raittiudesta numeroa. Kasvoin ilmapiirissä, jossa oli normaalia olla raitis, ja juovat ihmiset olivat pelottavia känniläisiä. Vieläkin kavahdan tyhjiä kaljapulloja kaikenlaisissa paikoissa, erityisesti kodeissa. Kirkkaiden juominen taas on 22-vuotiaan päässäni ainoastaan pitkälle alkoholisoituneiden harrastus. Miksi ihmeessä kukaan normaali ihminen sellaista haluaisi tehdä?
Olen myös aina liikkunut piireissä, joissa juominen ei ole tapana. Nykyään jotkut ystävistäni juovat, mutta eivät (käsittääkseni) humalahakuisesti. En erityisemmin ilahdu, jos joudun näkemään sitä. Minulla ei ole yleensä mitään vaikeuksia olla itse juomatta, sillä en ole koskaan oppinut häpeämään juomattomuuttani (tosin joskus suren, etten voi akateemisen tyylikkäästi juoda sitä samperin pahaa punaviiniä taikka samppanjaa. Ja kyllä, uskon vakaasti alkoholimainonnan mielikuva-aivopesun vaikuttavan meihin, katsokaa nyt), vaan kuljen yliopistolla kaikenlaisissa juhlissa ylpeästi mehulasi kädessäni. (Taikka vesi-. Minulle on aina ollut tärkeämpää se, mitä syön, kuin se, mitä juon.) Kärsin kuitenkin tunnelman muuttumisen takia, kun alkoholi tulee osaksi ryhmää: silloin tuntuu aina kuin huoneen läpi kävisi kylmä tuuli, eikä mikään ole enää oikein hauskaa.
En siis ole koskaan peitellyt raittiuttani, vaan pitänyt sitä vahvuutenani. Itse asiassa perustin ensimmäisenä yliopistovuotenani kerhon, jonka kantavana teemana oli alkoholittomuus. Olen siellä ystävystynyt lujasti sellaisten ihmisten kanssa, joita en olisi muuten tavannut. Tunnen suurta myötätuntoa niitä kohtaan, joilla ei ole ketään raitista ystävää.
maanantai 15. joulukuuta 2008
Haa! Ette voi estää!
1. Onko yhdessäkään vaatteessasi hakaneulaa nyt?
Ei päällä olevissa.
2. Mitä lajia haluaisit harrastaa, mutta et voi? Miksi et voi harrastaa sitä?
Balettia. Ei ole rahaa, aikaa eikä niveliä.
3. Loukkaannutko/loukkaantuisitko pahasti, jos joku lukisi päiväkirjaasi?
Ihan hirveesti.
4. Miten viimeksi yllätit jonkun ihmisen positiivisesti?
Ei aavistustakaan.
5. Oletko löytänyt itsellesi sopivan meikkivoiteen?
En muista.
6. Käytätkö kantaaottavia t-paitoja?
Joskus.
8. Kauanko seuraavaan syntymäpäivääsi on aikaa?
Ihan kauhesti.
9. Onko jonkun muun kuin kumppanin suuteleminen mielestäsi pettämistä?
On. Tai siis riippuu kontekstista, mutta aika erikoinen konteksti saisi olla.
10. Miten kulutat aikaasi juna-/bussi-/jne. matkoilla?
Luen tai haaveilen.
13. Mitä vaatteita yhdistäisit minihameeseen luodaksesi sinulle sopivan asukokonaisuuden?
Erittäin paksut sukkahousut ja ison neuleen.
14. Joudutko syömään kuukautisten aikana särkylääkettä?
Presuppositiona on siis, että olen nainen?
17. Mihin kirjaan sinun pitäisi tarttua seuraavaksi?
Kalenteriin.
18. Mihin kategoriaan muut ihmiset luultavimmin laittaisivat sinut (esim. pissis, emo, urheilija jne.)?
Tylsä hippi. Outo tiukkis.
19. Kuinka usein tuskailet, kun et ymmärrä sen sukupuolen käytöstä, josta olet kiinnostunut?
Imartelen mielelläni itseäni ajattelemalla, että ymmärränkin.
20. Oletko hyvä pelaamaan tennistä?
En tiedä, en oo kokeillu.
21. Oletko koskaan kirjoittanut rakkauskirjettä? Annoitko sen jollekin?
Älä muistuta.
22. Ovatko alusvaatteesi seksikkäitä vai käytännöllisiä?
Alusvaatteet?
23. Halaatko ystäviäsi usein?
Totta kai.
24. Jos joku pyytää sinulta suudelmaa, saako hän sen?
Todennäköisesti ei.
25. Millainen rooli sinulla on perheessäsi?
Puolison.
26. Jos muut käskevät sinua juomaan alkoholia, juotko sitä?
En tietenkään. En ylipäänsä mielelläni ole sellaisessa seurassa.
27. Missä kengissä viihdyt tällä hetkellä parhaiten?
Viimetalvisissa ruskeissa.
28. Onko kasvojesi muoto pyöreä, neliskulmainen, sydämenmuotoinen vai ovaali?
Noista ovaali.
29. Millaisia kukkia haluaisit saada naistenpäivänä?
Ruusuja ja neilikoita.
30. Ostatko musiikkia nettikaupoista vai lataatko sitä koneellesi ilmaiseksi?
Täh? Ostan levyjä, jos ostan.
31. Mitä juot, jos tunnet olosi flunssaiseksi?
Viskiä.
32. Milloin söit viimeksi eksoottista ruokaa?
Tein tosi eksoottista kastiketta eilen.
33. Kuinka usein teet vatsalihasliikkeitä?
Kukaan ei voi pakottaa! Vai lasketaanko mahan sisään vetäminen?
34. Onko sinun helppo mennä juttelemaan tuntemattomille ihmisille?
Yleensä joo.
35. Millainen olisi unelmiesi ystävänpäivä?
En sano.
36. Jos olet joskus kokeillut tupakointia ja lopettanut sen, miksi lopetit?
Miksi olisin kokeillut?
37. Mitä karkkeja yleensä tarttuu mukaasi kaupasta?
Suklaata ja salmiakkia.
38. Oletko koskaan ostanut kondomeja kaupasta?
E.
39. Annatko raha hyväntekeväisyyteen?
Annan.
42. Minkä kappaleen tahtiin tanssiminen tuntuu turhauttavalta?
Liian pitkän.
43. Minkä merkkiset lakanasi ovat, joissa nukut tällä hetkellä?
Onko lakanoillakin merkki?
44. Mitä tuoksua olet käyttänyt eniten viime aikoina?
Vihreä tee -tuoksua!
45. Keskusteletko ystäviesi kanssa avoimesti seksistä?
En milloinkaan.
46. Mitä yleensä syöt aamupalaksi? Syötkö tarpeeksi aamuisin?
Voileipää ja valkoista teetä.
48. Mitä asiaa odotat tällä hetkellä eniten?
Esseen loppua. Jos aloittaisi ensin.
54. Koska olit viimeksi kännissä?
Pari viikkoa sitten IHAN VÄHÄN.
55. Onko sinulle yhtä parasta ystävää?
Ei varsinaisesti, muutamia.
56. Seurusteletko?
En.
57. Missä asut?
Kotona.
58. Luuletko että kukaan jaksaa lukea vastauksiasi?
Ehkä. Vaikka en itsekään yleensä lue niin tarkasti toisten. Herranjestas, sehän on tylsää kuin mikä...
66. Oletko tajunnut mitään lähiaikoina?
Ehkä vähän.
67. Ketä sinulla on nyt online mesessä?
Anteeksi kuinka?
71. Oletko usein ongelmissa sanomisistasi?
En myönnä.
72. Oletko ikinä suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana?
Hetkinen... en.
74. Koska viimeksi olet harrastanut seksiä?
En harrasta milloinkaan seksiä.
75. Koska olet viimeksi suudellut?
Mitä se on?
76. Onko tähän hyvä lopettaa kysely?
On.
Ei päällä olevissa.
2. Mitä lajia haluaisit harrastaa, mutta et voi? Miksi et voi harrastaa sitä?
Balettia. Ei ole rahaa, aikaa eikä niveliä.
3. Loukkaannutko/loukkaantuisitko pahasti, jos joku lukisi päiväkirjaasi?
Ihan hirveesti.
4. Miten viimeksi yllätit jonkun ihmisen positiivisesti?
Ei aavistustakaan.
5. Oletko löytänyt itsellesi sopivan meikkivoiteen?
En muista.
6. Käytätkö kantaaottavia t-paitoja?
Joskus.
8. Kauanko seuraavaan syntymäpäivääsi on aikaa?
Ihan kauhesti.
9. Onko jonkun muun kuin kumppanin suuteleminen mielestäsi pettämistä?
On. Tai siis riippuu kontekstista, mutta aika erikoinen konteksti saisi olla.
10. Miten kulutat aikaasi juna-/bussi-/jne. matkoilla?
Luen tai haaveilen.
13. Mitä vaatteita yhdistäisit minihameeseen luodaksesi sinulle sopivan asukokonaisuuden?
Erittäin paksut sukkahousut ja ison neuleen.
14. Joudutko syömään kuukautisten aikana särkylääkettä?
Presuppositiona on siis, että olen nainen?
17. Mihin kirjaan sinun pitäisi tarttua seuraavaksi?
Kalenteriin.
18. Mihin kategoriaan muut ihmiset luultavimmin laittaisivat sinut (esim. pissis, emo, urheilija jne.)?
Tylsä hippi. Outo tiukkis.
19. Kuinka usein tuskailet, kun et ymmärrä sen sukupuolen käytöstä, josta olet kiinnostunut?
Imartelen mielelläni itseäni ajattelemalla, että ymmärränkin.
20. Oletko hyvä pelaamaan tennistä?
En tiedä, en oo kokeillu.
21. Oletko koskaan kirjoittanut rakkauskirjettä? Annoitko sen jollekin?
Älä muistuta.
22. Ovatko alusvaatteesi seksikkäitä vai käytännöllisiä?
Alusvaatteet?
23. Halaatko ystäviäsi usein?
Totta kai.
24. Jos joku pyytää sinulta suudelmaa, saako hän sen?
Todennäköisesti ei.
25. Millainen rooli sinulla on perheessäsi?
Puolison.
26. Jos muut käskevät sinua juomaan alkoholia, juotko sitä?
En tietenkään. En ylipäänsä mielelläni ole sellaisessa seurassa.
27. Missä kengissä viihdyt tällä hetkellä parhaiten?
Viimetalvisissa ruskeissa.
28. Onko kasvojesi muoto pyöreä, neliskulmainen, sydämenmuotoinen vai ovaali?
Noista ovaali.
29. Millaisia kukkia haluaisit saada naistenpäivänä?
Ruusuja ja neilikoita.
30. Ostatko musiikkia nettikaupoista vai lataatko sitä koneellesi ilmaiseksi?
Täh? Ostan levyjä, jos ostan.
31. Mitä juot, jos tunnet olosi flunssaiseksi?
Viskiä.
32. Milloin söit viimeksi eksoottista ruokaa?
Tein tosi eksoottista kastiketta eilen.
33. Kuinka usein teet vatsalihasliikkeitä?
Kukaan ei voi pakottaa! Vai lasketaanko mahan sisään vetäminen?
34. Onko sinun helppo mennä juttelemaan tuntemattomille ihmisille?
Yleensä joo.
35. Millainen olisi unelmiesi ystävänpäivä?
En sano.
36. Jos olet joskus kokeillut tupakointia ja lopettanut sen, miksi lopetit?
Miksi olisin kokeillut?
37. Mitä karkkeja yleensä tarttuu mukaasi kaupasta?
Suklaata ja salmiakkia.
38. Oletko koskaan ostanut kondomeja kaupasta?
E.
39. Annatko raha hyväntekeväisyyteen?
Annan.
42. Minkä kappaleen tahtiin tanssiminen tuntuu turhauttavalta?
Liian pitkän.
43. Minkä merkkiset lakanasi ovat, joissa nukut tällä hetkellä?
Onko lakanoillakin merkki?
44. Mitä tuoksua olet käyttänyt eniten viime aikoina?
Vihreä tee -tuoksua!
45. Keskusteletko ystäviesi kanssa avoimesti seksistä?
En milloinkaan.
46. Mitä yleensä syöt aamupalaksi? Syötkö tarpeeksi aamuisin?
Voileipää ja valkoista teetä.
48. Mitä asiaa odotat tällä hetkellä eniten?
Esseen loppua. Jos aloittaisi ensin.
54. Koska olit viimeksi kännissä?
Pari viikkoa sitten IHAN VÄHÄN.
55. Onko sinulle yhtä parasta ystävää?
Ei varsinaisesti, muutamia.
56. Seurusteletko?
En.
57. Missä asut?
Kotona.
58. Luuletko että kukaan jaksaa lukea vastauksiasi?
Ehkä. Vaikka en itsekään yleensä lue niin tarkasti toisten. Herranjestas, sehän on tylsää kuin mikä...
66. Oletko tajunnut mitään lähiaikoina?
Ehkä vähän.
67. Ketä sinulla on nyt online mesessä?
Anteeksi kuinka?
71. Oletko usein ongelmissa sanomisistasi?
En myönnä.
72. Oletko ikinä suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana?
Hetkinen... en.
74. Koska viimeksi olet harrastanut seksiä?
En harrasta milloinkaan seksiä.
75. Koska olet viimeksi suudellut?
Mitä se on?
76. Onko tähän hyvä lopettaa kysely?
On.
tiistai 9. joulukuuta 2008
Ja nyt sitä kotitenttiä...
Hieman on tunne-elämäkäs tämä päivä. Aamun helpotushyöyn jälkeen olen käynyt teatterissa katsomassa käsittämättömän hauskan ja hyvän Kaaoksen ja olkapäinyt rakkaussurevalle ystävälleni. Vähä rankkaa. Näin naistutkimuksen luennoitsijan metrossa ja yritin pitää laukussani olevan Cosmopolitanin visusti piilossa.
torstai 4. joulukuuta 2008
Opettajat alkavat muistaa minut!
Paljonko on 35 opintopistettä kertaa 27 tuntia? 945 tuntia? Jaettuna neljälle kuukaudelle on 236,25 tuntia kuussa. Eli noin 8 tuntia opiskelua päivässä - ai niin, myös viikonloppuna. Plus hidasteluun käytetyt lisätunnit.
Siltä tässä alkaakin jo tuntua. Kotitenttinä pitäisi tehdä tutkimussuunnitelma, aikaa viikko. Tietääkö joku mikä on tutkimussuunnitelma? T tuli huoneeseen ja säpsähti punaisia mistälietulleita läikkiä kasvoillani. Lisäksi minua särkee jokseenkin kaikkialta. Kirja-allergia. Olis jo dedikset, pääsisi tästäkin. Ja samalla sähköpostiin tunkee mainoksia superkiinnostavista kursseista ensi kevääksi. Melkein toivon että minulla on jo jotain niille kellonajoille, niin ei tarvitse mennä. Tällä viikolla olen ollut paljon tehokkaampi ja luovempi kuin viime viikolla. Hintana on näköjään fysiikan pettäminen. Jos joskus vaikka muistaisi syödä, jotain muuta kuin suklaata.
Joo, tiedän olevani tylsä, mutta tätä minä nykyään ajattelen. Onneksi litteraattiani sentään kehuttiin, vaikka olin mitannut kaikki tauot ihan pieleen. (0,8 sekuntia, kun piti olla 1,2. Voi ei.)
Siltä tässä alkaakin jo tuntua. Kotitenttinä pitäisi tehdä tutkimussuunnitelma, aikaa viikko. Tietääkö joku mikä on tutkimussuunnitelma? T tuli huoneeseen ja säpsähti punaisia mistälietulleita läikkiä kasvoillani. Lisäksi minua särkee jokseenkin kaikkialta. Kirja-allergia. Olis jo dedikset, pääsisi tästäkin. Ja samalla sähköpostiin tunkee mainoksia superkiinnostavista kursseista ensi kevääksi. Melkein toivon että minulla on jo jotain niille kellonajoille, niin ei tarvitse mennä. Tällä viikolla olen ollut paljon tehokkaampi ja luovempi kuin viime viikolla. Hintana on näköjään fysiikan pettäminen. Jos joskus vaikka muistaisi syödä, jotain muuta kuin suklaata.
Joo, tiedän olevani tylsä, mutta tätä minä nykyään ajattelen. Onneksi litteraattiani sentään kehuttiin, vaikka olin mitannut kaikki tauot ihan pieleen. (0,8 sekuntia, kun piti olla 1,2. Voi ei.)
keskiviikko 3. joulukuuta 2008
Snif, Spiderman
Vitsit, elän nuoruuttani uudestaan. Luen maailman suloisinta 15-vuotiaan blogia, ja katselen omaa 15-vuoti...a...is...uuttani vaaleanpunaisten lasien läpi. Ah, millaista olikaan riutua! Jännittää kaikkea mahdollista! Kulkea päiviensä läpi tiettyjä katseita etsien! Palella niissä sen ajan vaatteissa, jotka eivät peittäneet kunnolla selkää jos liikkui! Päivitellä aikuisten ihmeellisiä juttuja! Kaikki oli niin... jännää. Sääli, että olen silpunnut yläastepäiväkirjani. Onneksi lukioaikaiset ovat jäljellä. Harmittaa kyllä, tiesin jo 16-vuotiaana paperia repiessäni tulevani vielä katumaan, mutta silloin arvioin päiväkirjojen vääriin käsiin joutumisesta syntyvän paniikkihäpeän suuremmaksi katumisen aiheuttajaksi kuin mainittujen dokumenttien eliminoimisen. (Kieltämättä, nyt kun sitä miettii... hrr. Liikaa veljiä ja äitejä silloisessa taloudessani.) Mutta olisin edes polttanut, niin voisi sanoa. Minä luullakseni vain silppusin paperin ja varmaan vielä kastelin, puristin palloiksi ja heitin ne kuivina roskiin (kuten neuvotaan) taikka ehkä vedin vain vessasta alas. Olisiko Emilia Byrd Starr tehnyt niin? Ei olisi! Hänellä oli takkoja vaikka huru, toisin kuin meillä, joilla on kaksi palovaroitinta.
Nuoruus, oi nuoruus...
Nuoruus, oi nuoruus...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)